Psykedeelinen ahdistus

Juuri nyt koen, että todellakin tarvitsen jonkun kenelle soittaa tai kenen turviin mennä. Kenelle puhua pois tämän psyykkisen paineen. Ketään ei ole, koska narsisti on käynyt elämässäni..

Haluan lentää pois ja mahdollisimman pian.

En kestä nähdä tällä hetkellä ihmisiä ollenkaan ja vaivun kuoreeni.

Kuulostaa tutulta, oliko paniikkikohtaus? Mä oon paniikkikohtauksessa tai ahdistuneena ku jossai psykoosis mut sit palaan normiks. Miten vanha oot? Pärjäätkö?

Olen 19 nks. nainen. Kai mä pärjään, ku tähänkin asti pärjännyt. En vaan koskaan ollut kokenut näin voimakasta tunnetta.

Ketään ei tiedä mitään, koska he ovat vääriä ihmisiä siihen. Tietävät kyseisen narsistin ja ovat hänen kanssaan väleissä. Olen yrittänyt varoitella salaperäisesti, mutta en missään nimessä voi ottaa sitä riskiä että hän kuulee.

Narsistihan kääntää uhrinsa syylliseksi. Tunnen jatkuvaa syyllisyyttä sekä koin tässä väärinkäyttävässä ihmissuhteessa etten saanut kuka oikeasti olen sydämestäni. Nyt koen että se joka oikeasti olen, ei voi olla esillä. Kuin se pitäisi tappaa lopullisesti.

Nämä tunteet viltävät minua ja halusin sillä hetkellä kun ihmisiä tuli, olla yksin ja jotenkin en enään kontrolloinutkaan itseäni tai ymmärtänyt mitä on ympärilläni. Ei ollut paniikkikohtaus. En tiedä, mikä tuo on oikealta nimeltään. Tuntuu kuin se olisi ollut ahdistuskohtaus.

Mäkin oonn itseasiassa 19 ja nainen :D Missä päin suomee sä asut? Tiiän tunteen. Mä luulen et mun mutsi on aika pahanlainen narsisti, mut se vaikuttaa ulospäin niin mukavalta ettei uskois :/ Mullakin on ihme itseni tuhoamisvietti! Mä kutsun itellä noita paniikkikohtauksiks, en mä tiiä mikä se oikee termi sille oikeen on? En haluais sanoo että ihan psykoosikohtauskaan oli vaikka entinen terapeutti sano että ne on mikropsykooseja tms. Vaikka siis kyllä mä jotain tajuan mutta ahdistaa vaan niin helvetisti että vilkkuu silmissä ja silmissä kiemurtelee ja tuntuu etten tajua mitä ihmiset edes puhuvat ja etten saa henkeä ja sydän hakkaa ja joskus "halvaannun" niin etten pysty liikkumaan. Onkohan meillä samaa tuo kohtausjuttu? Kun ei mun nää kaikki oireet selity paniikkikohtauksellakaan. Kun mulla voi kestää se olo vaikka 6h jos ahdistaa niin kauan. Loppuu heti kun ahdistuskin niin se "epätodellinen" olo tai todellisuudentajun hämärtyminen tai tunne siitä, kumpi lienee.

Aika sattuma tuo ikä ja sukupuoli. Satakunnasta oon.

Mullakin kestää aika monia tunteja tuo epätodellinen ja jotenkin sellanen olo, kun joku demoni olis lähellä tai joku paha energia olisi tulossa sisälle ja sitä pitäisi ikäänku alistua sille. Sitten muut ihmiset vaan sekoittaa tota psyykkeellistä tasapainoa jonka kanssa muutenki ' kohtauksen ' aikana tappelee. Ja se tunne kun joku ihminen on läsnä -Tuntuu kuin joku yrittäisi päästä sun sisääs ja kaivaa susta sen ulos joka pitää sut elossa. Esim. Silmiin katsominen tai puhesävyn muutokset.

Itselläni ei 'kohtauksen' aikana vilku silmissä tai mitään, jossakin kohtaa menee vaan se kontrolli ja tuntuu kun sydän huutais apua ja olis jälleen siinä yksin kun tapahtuisi jotakin pahaa.

Myös aika sairaita unia näen menneestä.

Musta tuntuu, että se juontaa juurensa henkisestä sekä fyysisestä väärinkäytöstä ja niistä samoista tunteista mitä joskus oli sillä hetkellä kun ne tapahtuivat. Ja jos näet niitä ihmisiä vielä tuolla kaduilla tai muutenkin jokapäiväisessä elämässäsi vaikkapa pakonomaisesti (Koulu, naapurusto, kauppa jne.) Siinä vain tuntee vieläkin niitä samoja ahdingon ja depression tunteita.

Mä oon pk-seudulta ite. Onks sulla jotain sähköpostiosotetta tai jotain muuta missä vois kirjotella? Oot nimittäin tosiaan ensimmäinen kellä tulee samantapasia kohtauksia kun mulla. Mulla on tuo sama juttu että jos joku kysyy multa sillon jotain niin huudan vaan äkäsesti vastauksen kun muutenkin "pää sekasin". Ja yrittää pysyä tässä maailmassa ittelle järkeä puhuen. Oon muuten huomannut että 1 diapam kielen alle pysäyttää kohtauksen itellä. En vaan saa bentsoja lääkäriltä :/

Voisko se olla dissosiaatiota? Traumasta? Mulle on ainakin diagnosoitu myös se. Se on kai kanssa niin että jotkut tunteet sieltä menneestä tulee yhtäkkiä ja saattaa olla tosi outo olo. Oon ymmärtäny et esim "leijumisen" tunne on seurausta lapsen hyväkskäytöstä.

Oon sitä mielt et sun ei pidä nyt rasittaa itseäs tai päätäs yhtään liikaa, jäät vaikka sairaslomalle jos on pakko tai haet ne rauhottavat. Ite ainakin luulen et psykoosit yms tulee jos ihminen "kuluu" täysin loppuun. Koska itellä ainakin tulee noi ihmeelliset oireet kun oon iiiihan liian ahdistunut. Eilen esim k katoin leffaa missä yhelle tytölle teki miehet pahaa. Yhtäkkiä tuntui kun mä oisin ollu jotenki ihan sekasin ja menneessä ja tunsin ne tunteet mitkä on varmaan ollu pitkään mun sisällä ja tajusin et MULLE ON TEHTY PAHAA. Ja yllättävin kohta oli se että mulle. Kun siis on tosiaan tehty joo mut oon aina tuntenu et se olis ollu joku toinen henkilö kenelle on tehty pahaa. En kai halua sitä "uhripersoonaa" mun persoonaan tai koitan sulkea sitä pois tai jotain... Nää nyt on vaan jotain keittiöpsykologiaa mutta :D

Minulla on myös toisenlaisia '' kohtauksia '' , joissa '' kohtausteni '' aikana myös minulle tulee niin palava ahdistus, että kurkku ikäänkuin lukkiutuu ja ilmatilat ahtautuu, saatan hyperventiloida, tunnen niin suurta vihaa, että kyyneleet valuvat pitkin kasvojani vaikka naamani on pokkana ja en tunne surua.


Kävin läpi burnoutin ja en osaa muuta kuin antaa ihmisten ottaa minulta. Olen eilen ollut muuttoapuna, sain nukutuksi 4h yössä, tänään kahdessa muutossa apuna sekä kunnon loppusiivouksissa näemmä. Nothing can't stop me.

Työssäoppimisen ohjaaja ei reagoinut mitenkään siihen, että tein kaikki loppusiivoukset työmaalla, koska: '' Jonkun nuo on pakko siivottava, kun muutto tehtiin. '' Ja tietenkin huomenna porukka on jo tulossa niihin tiloihin, jossa toimittiin. Raskaat työt jäivät minulle, koska ihmiset tykkäsivät vain päteä sekä visualisoida asioita liiankin deepiltä taholta. '' Tuo pöytä tulee tuohon noinpäin niin tuo matto voi olla noin ja noin, tuo on pakko hävittää.. ''

Kai sitä ollaan doomed taas jossakin kohtaa.

Tämä on jo pelottavaa. IItsellä tuli eillen sellanen kohtaus :o En kyllä tiedä kumpi oli ensin, hengitysvaikeus vai ahdistus. Luulin jo kuolevani. Hyperventiloimiseen auttaa pahvipussiin hengitys.
Heii. Miks et vaan ota itelles vapaapäivää? Kuulostaa tosi rankalta. Etkö kestä sun omia ajatuksia vai miks :o
Siis tollanen työssäoppimispaikka !? Nyt sua kyllä hyväkskäytetään. Eihän siitä saa edes rahaa?? Ite jätin työssäoppimisen kesken. Eihän sua kukaan pakota olemaan siellä, sun mielenterveys nyt on se tärkein asia! Ei muut, muut saa huolehtia ite itestään.

Koska ketään ei ymmärrä ja koska koen olevani täysin hyödytön tapaus, en koskaan voi olla lähellä toista ihmistä kaiken menneisyyteni jälkeen.

Pelkään niin paljon, että menen pois ihmisten luota vaikka hyväksikäyttäisivät, kunhan saan tuntea olevani hyödyllinen jollekin.

Perheenikin vi*tuilee siitä, että teen töitä ja annan hyväksikäyttää itseäni, mitä muutakaan osaisin kun minut on siihen opetettu.

Jos en tee enemmän, tunnen syyllisyyttä.

Minut on kasvatettu vakuuttamaan toinen ihminen tekemällä täysin hänen tahtonsa mukaan, riippumatta moraaleista.

Musta tuntuu että mä ymmärrän ainakin jonkinverran?
Oisko toi jonkinlaista läheisriippuvuutta? Ootko saanut jonkun trauman hylkäämisestä joskus? Mä ainakin oon ja tunnistan itessäni kyllä läheisriippuvuuden, mun vanhemmat on hylänny mut lapsena useasti laitoksiin kun voin pahoin vaikka he olivat itse mua kohtaan väkivaltaisia :/ Jälkeenpäin oon miettiny että heidänhän sinne olis pitäny mennä, ei mun.
Kuulostaa inhottavalta sun perheen suhtautuminen, millanen sun perhe muuten on? Asut siis vielä kotona? Oisko sulla mahollisuutta muuttaa pois sieltä sosiaalituella tms jos tilanne on kovin vaikea? Onko sut opetettu "liian kiltiksi"? Mulla ainakin oli hirveä kuri ja just opetettin että jokaiselle pitää olla kiltti, itseä ei saa puolustaa ja muita pitää miellyttää AINA. Mut se ei ole oikea asenne. Itseä pitää suojella. Pitää jotenkin oppia normaalia itsekkyyttä.
Tiedän tunteen, pyritkö jonkinlaiseen täydellisyyteen? Mullakin oli jossain vaiheessa toi kunnes romahdin. Nykyään en vaadi itseltäni muutakun että yritän parantaa mielenterveyttäni, näen miestäni, yritän syödä terveellisesti ja ennenkaikkea pysyä hengissä :/ Olen yrittänyt useasti itsemurhaa, ja ollut hyvin lähellä kuolemaa.
Mut sä voit taistella tota kasvatusta vastaan! Tuo on sun vanhempien mielipide asioista, ehkä he halusivat sun tekevän HEIDÄN tahtonsa mukaan?? Sä et ole yhtäkuin heidän kasvatus, yritä päästä siitä heidän ajattelumallistaan eroon ja löytää omat ajatuksesi ja mielipiteesi hyvinvointisi parantamisesta. Muista että sinä olet itsellesi se tärkein!!! Ei voi olla muiden varassa. Ihmisiä tulee ja menee, ihmiset hylkäävät ja itseä voi yrittää paeta mutta oikeasti sä elät ITSESI kanssa lopunelämää, et heidän, et työnantajiesi. Yritä nyt miellyttää itseäsi!

Ei ole läheisriippuvuutta, tiedostan että lapsuuteni väkivalta sekä kiusaaminen ja uhriksi joutuminen ovat tehneet minulle syvät arvet jotka tunnen aina nahoissani. On vaikeaa uskoa, että on olemassa hyviä ihmisiä. Kaikki on aina aluksi tunneskaalaltaan kuin seisoisi kalliolla ja kahden sentin päässä ihminen, työntääkö hän sinut alas vai ei. Se on kuin arpapeliä, vaikka minulla onkin tietynlainen yhteys tallessa ihmisiin. On vaikea ilmaista itseäni enään henkisesti, koska jotkut osat siitä ovat tukahdutettu. Haluaisin niin paljon sen elinvoiman sekä ne voimat takaisin ja unohtaa tämän ihmisen ketä laittoi minut maata vasten henkisesti. Monet kerrat olen katsonut peiliin, levittänyt käteni ja sanonut sen ääneen, sanonut: '' V*tut tuosta ihmisestä, olet vapaa nyt! Sinä et ole arvoton, sinä olet hyvä sieluinen. '' Mutta joka kerran jälkeen se tuntuu, kuin minun pitäisi saada häneltä lupa vapauteen. Kuin saisin itseni takaisin häneltä.

Koska annoin hänelle kaiken minkä ihminen voi, olin lojaali sekä kunnioittava, tuin häntä, itkin hänen edessään monesti ja kuivasin hänen kyyneleensä, nauroin hänen kanssaan kaikelle paskalle sekä panostin ihmissuhteeseemme koska se oli liian hyvää ollakseen totta. Olin naiivi, enkä ymmärtänyt että kaikki se vaihtui kuin sieluuni.