Juha Sipilälle: 95 milj. euron virhe

Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) tyrmää tiedotteessaan oppositiojohtaja Juha Sipilän (kesk.) tavan rinnastaa lapsilisien suunnitellun leikkauksen ja oppivelvollisuuden pidentämisen taloudelliset mittasuhteet.

Sipilä totesi Ylen aamutelevisiossa tänään, että keskusta olisi lapsilisien leikkaamisen sijaan jättänyt oppivelvollisuusiän noston väliin.

– Tämä on julkisen talouden kannalta, kun otetaan kuntatalous mukaan, aikalailla täsmälleen samansuuruinen erä, Sipilä sanoi Ylen mukaan.

Kiurun mukaan vertaus on virheellinen. Lapsilisien leikkaus säästäisi valtion menoja 110 miljoonaa euroa vuodessa, kun taas oppivelvollisuuden kustannukset ovat valtionvarainministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön arvioissa olleet 15–23 miljoonaa euroa.

– On huolestuttavaa, että oppositiopuolueen pääministeriehdokas Sipilän laskutikku heittää niin paljon, että puheissa eroa ei synny viidentoista ja sadankymmenen miljoonan euron välillä, Kiuru sanoo.

Lisäksi Kiuru muistuttaa, että oppivelvollisuusiän nostolla on tarkoitus ehkäistä syrjäytymistä, joka aiheuttaa suuret kustannukset yhteiskunnalle.

– Pelkän perusasteen varaan jäävien nuorten työllisyysennuste on erittäin heikko. Heidän työllisyysasteensa jää noin 40 prosenttiin ja työurien odotettu pituus on jopa viisitoista vuotta lyhyempi kuin korkea-asteen tutkinnon suorittaneilla, Kiurun tiedotteessa todetaan.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/67820-valiton-palaute-juha-sipilalle-95-milj-euron-virhe
887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kiuru katsoi vain yhdellä silmällä.
Sipilän laskelma oli kohdillaan.

Kiuru ei näytä käsittävän, että kansalaisille valtion ja kuntien talous on yksi ja sama asia. Taas tätä hallituksen peiton jatkamista koko älyttömyys.

Älä usko kaikkea jos vaikka Kiuru sanoo että 1 2 = 95
Ajattele itsekkin ja laske ja päättele.
Jos ei päättely koneisto kunnosssa jatka sittenKiurun populismiä

Äänestä
  • On huolestuttavaa, että oppositiopuolueen pääministeriehdokas Sipilän laskutikku heittää niin paljon, että puheissa eroa ei synny viidentoista ja sadankymmenen miljoonan euron välillä, Kiuru sanoo

    Äänestä

Oon se vaa nii jämpti räämot mees. Ooo.

Äänestä

Kumpi mahtaa osata laskea Kiuru vai Sipilä.Onko nykyisessä hallituksessa
yhtään laskutaitoista.
Osinkoverouudistus jo meni niin pieleen,että piti Sipilän ruveta oikomaan.

Äänestä
  • Niin ja kotihoidontuen leikkaus-.

    Siinä piti säästää 200 miljoonnaa.

    Mutta kun ottaa huomioon mitä se kunille maksaa sen kulut nousevatkin 200 miljoonaa. Eli entisen rahan menon sijasta leikkausen jälkeen meneekin 400 miljoonaa.

    Kun Kataiselle selvisi että näin siinä kävikin Katainen ei enää tehnytkään sitä säästön ja leikkausten vuoksi vaan Tasa-arvon vuoksi. "Rakenteita pitää uudistaa sen vuoksi että kestävyysvaje saadaan kojattua". Tämä perustelu on aina kun tehdään päätöksiä, näin perustelu kuului silloin kotihoidontuen "rakenteita""uudistettiin" . Kun mokataan tässä periaatteessa tuleekin aina jotakin muuta perustetta.

    Sama asia oppivelvollisuusiän kanssa. Se tehdään sillä perusteella että saadaan pienennettyä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten määrää. Samaan aikaan vähennettän ammatillisen oppilaitosten aloituspaikkoja. Nuorten syrjäytymisen syy ENNENKIN on ollut se että ei ole ollut tarpeeksi aloituspaikkoja. Siis kun on jäänyt ulos ammatillisesta koulutksesta on saattanut syrjäytä. Tuo aloituspaikkojen määrän vähyys on myös johtanut siihen että kaikki ei ole päässeet aloille jotka olisi kiinnostanut. Kun on määrätty sille toiselle tai kolmannelle valitulle vaihtoetoiselle alalle se ei olekaan ollut se "oma ala" niin se johtanut ammatillisen koulutuksen keskeyttämiseen.

    Oppivelvolluusiän nostolle lisät'ä'än kustannuksia monella tavalla. Ensinnäkin kuntien kustannukset nousee, koska oppivelvollisille kunnan on kustannettava ILMAINEN opetus. Se ei ole valtiolle kuuluva velvollisuus vaan kunnille. Valtion budjetissa Kiuru on laskenut AINOASTAAN valtion kulut, nekin alakanttiin. 15 miljoonaa ei riitä edes valtionosuuksiin kunnille. Siihen menee jo 40 miljoonaa. (20% ikäluokasta). Kun valtio maksaa 40 miljoonaa valtionosuuksia se maksaa sen lisäksi kunnille 60 miljoonaa. Kataisen hallituksen valtionosuus leikkausten jälkeen. Perusopetuksestahan on leikattu jo 300 miljoonaa.

    Mitä noista on loputulos:D
    Kunnat joutuu nostamaan omaa veroaan saman määrän minkä valtio leikkaa, eli säästää:D Nuo säästöt on lopulta simänlumetta. Sen tietää hallituskin.

    Mutta kuntien kiristämiseksi nuo valtionosuuksien leikkauset oli tarkoitettukin. Kuntakarttaharjoituksen peukaloruuviksi. Nyt ne on "talouden sopeuttamista" kun kuset tuli housuun:D Katainen sanoi että kun saadaan kunnat yhteen jaetaan valtionosuudet uudellen ja katsotaan että ne riittävät:D Mutta hallituksella loppui aika:D

    Äänestä

  • Sipilä osaa laskea osaa laskea lestadiolaisten verottomat tulot.

    Äänestä

Juha Sipilän sanoma menee aina läpi olkoon hänet miljoonat mitä tahansa ja kuinka hihasta vedettyjä tahansa. Kukaan ei nyt kepugalluppiyhteiskunnassamme kyseenalaista hänen sanomisiaan. Hallitustamme kivitetään mustelmille tekivät he sitten kuinka hyviä päätöksiä tahansa. Hyvätkin päätökset kääntyvät huonoiksi päätöksiksi jaa kepulaisten hallinnassa oleva media näin sitä meille kölin alta vedettäville tarjoilee.

Äänestä

Aulis rukka.!
Sun ei kannattaisi mölytä asioista joista et ymmärrä.
= suomeksi, älä jatka enään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sippilä kirjoitti:

Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) tyrmää tiedotteessaan oppositiojohtaja Juha Sipilän (kesk.) tavan rinnastaa lapsilisien suunnitellun leikkauksen ja oppivelvollisuuden pidentämisen taloudelliset mittasuhteet.

Sipilä totesi Ylen aamutelevisiossa tänään, että keskusta olisi lapsilisien leikkaamisen sijaan jättänyt oppivelvollisuusiän noston väliin.

– Tämä on julkisen talouden kannalta, kun otetaan kuntatalous mukaan, aikalailla täsmälleen samansuuruinen erä, Sipilä sanoi Ylen mukaan.

Kiurun mukaan vertaus on virheellinen. Lapsilisien leikkaus säästäisi valtion menoja 110 miljoonaa euroa vuodessa, kun taas oppivelvollisuuden kustannukset ovat valtionvarainministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön arvioissa olleet 15–23 miljoonaa euroa.

– On huolestuttavaa, että oppositiopuolueen pääministeriehdokas Sipilän laskutikku heittää niin paljon, että puheissa eroa ei synny viidentoista ja sadankymmenen miljoonan euron välillä, Kiuru sanoo.

Lisäksi Kiuru muistuttaa, että oppivelvollisuusiän nostolla on tarkoitus ehkäistä syrjäytymistä, joka aiheuttaa suuret kustannukset yhteiskunnalle.

– Pelkän perusasteen varaan jäävien nuorten työllisyysennuste on erittäin heikko. Heidän työllisyysasteensa jää noin 40 prosenttiin ja työurien odotettu pituus on jopa viisitoista vuotta lyhyempi kuin korkea-asteen tutkinnon suorittaneilla, Kiurun tiedotteessa todetaan.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/67820-valiton-palaute-juha-sipilalle-95-milj-euron-virhe

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu