pitkä, rentouttava ja riemukas veneilykausi 2014!

Tämän veneilykauden alku oli tarkkaan ottaen kello 15, 30.3.2014! Silloin veneeni kellui Suomenlahdessa.
Pari seikkaa kerrottavaksi. Ahteri on 35 mm ja keula 50 mm korkeammalla, kuin syksyllä. sisällä ovat tarkalleen samat varusteet, polttoaineet ja tarvikkeet. Noste on tullut tehokkaasta kuivaamisesta ja vanhan paksun lakkakerroksen ohentumisesta.

Sivelin sitten Uulaa kajuuttoihin, kanteen ja seiniin vileä pari kerrostaja runkoon kolme. Rungossa on siis kahdeksan päällekkäistä uulakerrosta ja sen kiilloin huomaa kaihinenkin silmä.
Seuraava reissu tehdään luultavasti torstaina, lähtien kunnon tavarakuorman kanssa salasaareemme.
Käytin kolmisylinteristäni Wickströmiäni vartin. Ai, kun oli taas kaunis ja kiihottava ääni, pumppu ruvetessa työntämään jäähdytystä pakoputkeen. Uskon tulevan viimekesäisen tapainen pitkä, rentouttava ja riemukas veneilykausi 2014!
49302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Tulee hieno kesä. Ota paljon muumilimskaa mukaan ja viisikko korjoja. Tänne voit raportoida hetiperään keväällä 2015 oliko kivaa. Iloista kesää!

Äänestä

Läpi vettynyt mänty voi luovuttaa kolmanneksi nesteenä painostaan pois. Noin suuressa veneessä se on useampi sata kiloa. Siksi vesiraja näkyy, mutta se kyllä painuu jo juhannukseen mennessä jonkin verran. Riippuu lisäksi sateista, miten ylärakenteet imee.

Vai kahdeksan Uula kerrosta! Se on paljon ja vaatii jo kunnollista paneutumista asiaan. Öljylakalla on siitä hyvä, että paksunakin se joustaa ja sietää kevyet naarmut antamatta heti puupintaan asti tulla.

Sait taas räkyräkyisen männäntappipojan kimppuusi. Sellaista se on, kun niiden "tietoja" menee oikomaan. Vai oliko se moottorimies, joka niitä ojenteli? Epäilen seuraavaksi Välittäjää ja E.d.K nimimerkkejä kertomaan, että olet lakannut oikein väärin haaaa. haa.

Äänestä

Yksimielistä jutustelua, kun sama kirjoittaja vastailee omiin avauksiinsa.
Menetelmä on tämän tarinankertojan tavaramerkki aina kupariveneajoilta ja tietysti vanhoja kaunoja on purettava, niin pahasti ne kalvaa kun räkätyskirjoituksiinkaan ei kukaan enää reagoi.

Vaihtaisit onneton rääpäle jo palstaa.

Äänestä

Kai muistit kytkeä akut sarjaan, että saat 24 voltilla tuplattua kapasiteetin.

Äänestä
  • så huru huru
    12.12.2013 08:54
    -2
    Sulje
    Välittäjä_LKV
    23.6.2011 17:09
    0
    Sulje
    Ainakin minua vainonnut henkilö paljastui, eli sinä, "Aurinkolahden asukas" "okt kuningas" "okt kreivi" "Aulis merenkulkija(?)" ainakin 100 muuta nikkiä, etenkin Asuntojen Hinnat palstan häirikkö.

    Äänestä

Neljä vastausta. Kolme saman kusisen pään männäntappitarinaa!

Äänestä

Aijai, kateeksi käy :)

Oma satama vielä jäässä, mutta ei toivottavasti enää kauan. Eli kohta taas vesillä kohdataan, eikä tarvitse korvata itse asiaa nettikeskusteluilla (joita niin valitettavan usein pilataan asiattomuuksilla).

Äänestä

Mukavaa, että häiriintyneet pojut vastaavat ja saavat sosiaalista kanssaelämistä itseensä, kun koti puuttuu ja kasvatusta ei ole.

Muille kerron ajaneeni aamulla tunnin ja kaikki on reilassa. Jollassakin oli jo koko painolasti mukana!

Äänestä
  • Sinä ja Se moottorimies olette olleet korvaavia isi ja vanhemman miehen roolihahmoja näille männäntappipojille, räkättäjille, Välittäjille ja muillekin. Tarvitsitte jonkun yhteiskunnan palkinnon!

    Äänestä

  • Niin se vain on! kirjoitti:

    Sinä ja Se moottorimies olette olleet korvaavia isi ja vanhemman miehen roolihahmoja näille männäntappipojille, räkättäjille, Välittäjille ja muillekin. Tarvitsitte jonkun yhteiskunnan palkinnon!

    Minä pystytän ensikesänä romuosista 33m korkean patsaan. Onko toiveita mallista ja pintakäsittelystä?

    Äänestä

  • Kain Männäntapper kirjoitti:

    Minä pystytän ensikesänä romuosista 33m korkean patsaan. Onko toiveita mallista ja pintakäsittelystä?

    Etkö vain hitsaisi niitä männäntappejasi sylintereihin kiinni?

    Äänestä

  • Laskin Veneeni Pohjanlahteen 49:nen sesongin aluksi ja lähdin kalaan, 2 vrk siinä vilahti. On se vaan aina yhtä kivaa tuo veneily/kalastus.

    Äänestä

  • Yanmarilla kirjoitti:

    Laskin Veneeni Pohjanlahteen 49:nen sesongin aluksi ja lähdin kalaan, 2 vrk siinä vilahti. On se vaan aina yhtä kivaa tuo veneily/kalastus.

    ...jatkuu: siis vesillelasku oli 27.3 -14 , tunteja on tullut jo 8 h.

    Äänestä

Wikström paljasti itsensä, asuntojen hinnat palstan häirikkö, joka istuu palstoilla 24/7, esittää Ok-Loordia,Keisaria, Porhoa, Pohattaa, mielisairaan purkautumista, siis täälläkin riehunut vuosia, Aulis Merenkävijä ym... Asuntopalstoilla esittää myös homppelia ja sossupummeja.. Täysin kipeä ja pipi, tuskin koskaan käynyt veneessäkään.

Äänestä

EVVK

Äänestä
  • Älä nyt Välittäjä luule itsestäsi liikoja ja sama rantarosvojen hurrikielellä!

    Äänestä

  • Mölöttäjä_LKV kirjoitti:

    Älä nyt Välittäjä luule itsestäsi liikoja ja sama rantarosvojen hurrikielellä!

    Lääkkeet olisi otettava aamuisin ennen koneelle konttaamista.

    Äänestä

  • Lääkkeet ! ! kirjoitti:

    Lääkkeet olisi otettava aamuisin ennen koneelle konttaamista.

    Etkö vain hitsaisi niitä männäntappejasi sylintereihin kiinni?

    Äänestä

  • Tämä monivuotinen häirikköhahmo E.d.K Välittäjä_LKV:n vuosien varrella tekemiä google- väittämiään kokosin kymmenen kärjen:
    1. Terästä ei voi kukaan elektrolyysillä kuparoida. Se hilseilee tuuleen.
    2. Planeettapyörästöä ei voi pyörittää molempiin suuntiin, eikä käyttää vaihteena!
    3. Suomenkieliset eivät osaa vaihtaa moottorityynyjä.
    4. Lentosukellusveneellä voi lentää 19 G voimia veden alla ja rikkoa maan vetovoiman.
    5. Betonivene ei kellu. Se murenee ja omistaja istuu karilla.
    6. Polkupyörän pumpulla voi puristaa vettä kasaan ja sormella tehdä kuopan rautatiekiskoon.
    7. Zetorin nelisylinteristä 4,990 litran moottorinosia ei saa tasapainottaa marinoidessa.
    8. Potkuriakseli pysyy kumilaakerin varassa paikallaan. Kartiolaakerointia ei voi tehdä.
    9. Valtakunnan 2009 vahvistetut liputus- ja viirisäännöt eivät koske ruotsinkielisiä veneilijöitä.
    10. Kukaan ei voi laittaa moottoriveneeseen 2 950VA laturia.
    Ehdokasväittämiksi laitan vielä viisi muistamaani lisää
    11. Vaihteiston hammasrattaat eivät saa koskea toisiinsa kuin kerran. Ne kuluvat.
    12. Neljälapainen 400 mm halkaisijalta oleva nopeasti pyörivä potkuri on mahdottomuus.
    13. On parempi, että vannasputki tihkuu koko ajan pilssiin. Se on veneelle hyväksi.
    14. Kukaan ei voi ajaa 11 metrisellä upporunkoisella Espoosta Viipuriin.
    15. Espoossa ei voi kukaan talvehtia veneessä.

    Äänestä

  • tehdään näin LKV kirjoitti:

    Tämä monivuotinen häirikköhahmo E.d.K Välittäjä_LKV:n vuosien varrella tekemiä google- väittämiään kokosin kymmenen kärjen:
    1. Terästä ei voi kukaan elektrolyysillä kuparoida. Se hilseilee tuuleen.
    2. Planeettapyörästöä ei voi pyörittää molempiin suuntiin, eikä käyttää vaihteena!
    3. Suomenkieliset eivät osaa vaihtaa moottorityynyjä.
    4. Lentosukellusveneellä voi lentää 19 G voimia veden alla ja rikkoa maan vetovoiman.
    5. Betonivene ei kellu. Se murenee ja omistaja istuu karilla.
    6. Polkupyörän pumpulla voi puristaa vettä kasaan ja sormella tehdä kuopan rautatiekiskoon.
    7. Zetorin nelisylinteristä 4,990 litran moottorinosia ei saa tasapainottaa marinoidessa.
    8. Potkuriakseli pysyy kumilaakerin varassa paikallaan. Kartiolaakerointia ei voi tehdä.
    9. Valtakunnan 2009 vahvistetut liputus- ja viirisäännöt eivät koske ruotsinkielisiä veneilijöitä.
    10. Kukaan ei voi laittaa moottoriveneeseen 2 950VA laturia.
    Ehdokasväittämiksi laitan vielä viisi muistamaani lisää
    11. Vaihteiston hammasrattaat eivät saa koskea toisiinsa kuin kerran. Ne kuluvat.
    12. Neljälapainen 400 mm halkaisijalta oleva nopeasti pyörivä potkuri on mahdottomuus.
    13. On parempi, että vannasputki tihkuu koko ajan pilssiin. Se on veneelle hyväksi.
    14. Kukaan ei voi ajaa 11 metrisellä upporunkoisella Espoosta Viipuriin.
    15. Espoossa ei voi kukaan talvehtia veneessä.

    Voi sinua pieni lihava poika, ottaisit vain kiltisti ne lääkkeet ja sitten taas Wickström nimellä sontaa lisää suoltamaan.

    Äänestä

  • Lääkkeet ! ! kirjoitti:

    Voi sinua pieni lihava poika, ottaisit vain kiltisti ne lääkkeet ja sitten taas Wickström nimellä sontaa lisää suoltamaan.

    Etkö vain hitsaisi niitä männäntappejasi sylintereihin kiinni?

    Äänestä

Näytän olevan edelleen melko suosittu. On ehkä totta, että kirjoitukseni ovat jokin lohtutyynyt parille reppanalle. Toinen pyrkii tuossa jo esiintymään minuna. Luultavasti vaikka nimelläni kirjoittaisin pelkän pisteen, niin mielenterveyssyistään nämä pari ja siten Välittäjä vielä lisänä haluaa olla "älyllisen pistävän ilkeä"! Haaa haaaa ja haaa.

Torstaina luultavasti aamun sarastuksessa laitan vaimon veneeseen ruokineen juomineen ja lämpimin varustein. Ajelemme sittenkin Tvärminnen seutuville muutamaksi päivää. Saatan pyydystää jonkun siikakalan ja isoja ahvenia. Nam!

Äänestä
  • On tainnu wannabekirjailijaamme iskeä pahemmanlaatuinen napoleonkompleksi.

    Sun suosiolla tai kirjoituksillasi ei ole mitään arvoa, pelkkää hölötystä, joka sopii juuri siksi mainiosti kakaroiden keskinäisen nokittelun alustaksi.
    Nämä finninaamatkin on sen verran fiksuja että jättävät asiallisemmat ketjut rauhaan ja riekkuvat täällä tyhjänpuhujien parissa.

    Sekaan vaan rohkeasti, vaikka välillä sillä hihittäjän nimellä.

    Äänestä

  • No voi s**na kirjoitti:

    On tainnu wannabekirjailijaamme iskeä pahemmanlaatuinen napoleonkompleksi.

    Sun suosiolla tai kirjoituksillasi ei ole mitään arvoa, pelkkää hölötystä, joka sopii juuri siksi mainiosti kakaroiden keskinäisen nokittelun alustaksi.
    Nämä finninaamatkin on sen verran fiksuja että jättävät asiallisemmat ketjut rauhaan ja riekkuvat täällä tyhjänpuhujien parissa.

    Sekaan vaan rohkeasti, vaikka välillä sillä hihittäjän nimellä.

    Etkö vain hitsaisi niitä männäntappejasi sylintereihin kiinni?

    Äänestä

  • Etkö vain hitsaisi n kirjoitti:

    Etkö vain hitsaisi niitä männäntappejasi sylintereihin kiinni?

    6. Polkupyörän pumpulla voi puristaa vettä kasaan ja sormella tehdä kuopan rautatiekiskoon.

    Äänestä

  • niin tai sitten kirjoitti:

    6. Polkupyörän pumpulla voi puristaa vettä kasaan ja sormella tehdä kuopan rautatiekiskoon.

    Nyt wikke sun juttus kuulostaa jo tutummilta.

    Äänestä

  • No just silleen kirjoitti:

    Nyt wikke sun juttus kuulostaa jo tutummilta.

    13. On parempi, että vannasputki tihkuu koko ajan pilssiin. Se on veneelle hyväksi.

    Äänestä

  • No voi s**na kirjoitti:

    On tainnu wannabekirjailijaamme iskeä pahemmanlaatuinen napoleonkompleksi.

    Sun suosiolla tai kirjoituksillasi ei ole mitään arvoa, pelkkää hölötystä, joka sopii juuri siksi mainiosti kakaroiden keskinäisen nokittelun alustaksi.
    Nämä finninaamatkin on sen verran fiksuja että jättävät asiallisemmat ketjut rauhaan ja riekkuvat täällä tyhjänpuhujien parissa.

    Sekaan vaan rohkeasti, vaikka välillä sillä hihittäjän nimellä.

    Älä sinä äitisi puoliksi mädäntynyt munasolu lärbätä poskeasi! Wickström on niitä harvoja, jotka kirjoittaa veneilystä, havainnoista veneilyyn ja merenkulusta täällä! Sinä ja sun välilihaan takertuneet paskapallot vaan makillanne pilaatte paikat!

    Äänestä

  • totuus nyt! kirjoitti:

    Älä sinä äitisi puoliksi mädäntynyt munasolu lärbätä poskeasi! Wickström on niitä harvoja, jotka kirjoittaa veneilystä, havainnoista veneilyyn ja merenkulusta täällä! Sinä ja sun välilihaan takertuneet paskapallot vaan makillanne pilaatte paikat!

    Nyt wikke sun juttus kuulostaa jo tutummilta.

    Äänestä

  • Älä sinä äitisi puoliksi mädäntynyt munasolu lärbätä poskeasi! Wickström on niitä harvoja, jotka kirjoittaa veneilystä, havainnoista veneilyyn ja merenkulusta täällä! Sinä ja sun välilihaan takertuneet paskapallot vaan makillanne pilaatte paikat!

    Äänestä

  • 4. Lentosukellusveneellä voi lentää 19 G voimia veden alla ja rikkoa maan vetovoiman.
    5. Betonivene ei kellu. Se murenee ja omistaja istuu karilla.
    6. Polkupyörän pumpulla voi puristaa vettä kasaan ja sormella tehdä kuopan rautatiekiskoon.

    Äänestä

Mielisairas tämä Wikström eli Aulis merenkävijä, näköjään monien palstojen häirikkö, ihme suolipää tämä maakrapu.

Äänestä
  • Älä sinä äitisi puoliksi mädäntynyt munasolu lärbätä poskeasi! Wickström on niitä harvoja, jotka kirjoittaa veneilystä, havainnoista veneilyyn ja merenkulusta täällä! Sinä ja sun välilihaan takertuneet paskapallot vaan makillanne pilaatte paikat!

    Äänestä

Nyt tiedän kirjoittaneeni väärään palstaan. Tämähän vilisee hulluja ja mielenvikaisia!

Äänestä

Mikä kahdessa Wickströmin kirjoituksessa laukaisi tämän epä-älyllisen vastausten kirjon?

Äänestä
  • Oletko ehkä vielä nuori, vai hieman tyhmä ?
    Katso vähän sisältöjä ja huomaat että suurin osa näistä aivo-oksennuksista on juuri Wikströmin kirjoittamia.

    Äänestä

  • Että HÄH ? ? kirjoitti:

    Oletko ehkä vielä nuori, vai hieman tyhmä ?
    Katso vähän sisältöjä ja huomaat että suurin osa näistä aivo-oksennuksista on juuri Wikströmin kirjoittamia.

    Häiriintynyt pentu?

    Äänestä

Välittäjä_LKV ja urosvaimonsa E.d.K ja heidän reiästään punnerrettu lapsensa Männäntappipoika ovat pillastuneet. Siinä on älyttömyyden syy.

Äänestä

Pystyn erottamaan kolme Wickström W 3 kirjoitusta. Välissä on yksi varas, joka on laittanut oikein neljä kirjainta ja varastanut toisen nimimerkin.
Mistä johtuu tämä valehtelu, kalabaliikki ja mekastus, mitä pitkässä ketjussa on? Miksi selvää häiriintyneisyyttä esiintyy juuri tässä näin paljon?
Wickströmin kirjoitukset ovat tasapainoisia, tietorikkaita ja neutraaleja. Niihin liittyy aina nopeasti tätä meteliä ja ristiriitaista palautetta. Kertokaa palautteen tekijät motiivinne!

Äänestä

Useilla palstoilla mellastava Wikström(entinen Aulis merenkävijä) psykosomaattinen valehtelija, joka vastailee itselleen ja keskustelun saamiseksi haukkuu myös itseään.
Narsisti ja sosiopaatti, elää virtuaalielämää internetissä.

Äänestä
  • Raavit ruåttalaista haisevaa tunkiotasi! Täällä esiintyi ystäväni Aulis Merenkulkija. Hän hukkui sukellusonnettomuudessa vasta-aloittajan virheeseen. Siitä oli riittävät todisteet viranomaisraportista linkeillä ja liitteillä täällä aikoinaan näkyvissä.
    Hänet tapasi monet tänne kirjoitelleet ja ainakin kaksi kuvasikin hänen erikoisen veneensä. Kuvia oli jossakin julkisalustalla Viipurin satamasta ja toiset Rosalan satamasta. Ken osaa kaivaa niin kaivakoon esille arkistosta.
    Sinä ja häiriintynyt kaverisi pilaatte jokaisen kirjoitukseni, kun joskus hieman neuvoin teitä moottoritekniikassa. Samoin te pilaatte Se moottorimies nimellä kirjoittavan kirjoitusketjut. Välittäjä_LKV pilasi ainakin Askon, Jarmon ja Guttenbergin nimimerkeillä kirjoittamiset.
    Olen ennenkin kertonut, ettei minulle ole mikään tarve täällä olla. Huomaan kuitenkin, että on normaalejakin veneilijöitä jotka osaavat ottaa kirjoituksistani neuvoa tai ainakin viihdykettä. Te kaksi, Välittäjä_LKV ja E.d.K herhiläistä ette osaa kuin sotkea ja häiriköidä täällä!

    Äänestä

  • Wickström W 3 kirjoitti:

    Raavit ruåttalaista haisevaa tunkiotasi! Täällä esiintyi ystäväni Aulis Merenkulkija. Hän hukkui sukellusonnettomuudessa vasta-aloittajan virheeseen. Siitä oli riittävät todisteet viranomaisraportista linkeillä ja liitteillä täällä aikoinaan näkyvissä.
    Hänet tapasi monet tänne kirjoitelleet ja ainakin kaksi kuvasikin hänen erikoisen veneensä. Kuvia oli jossakin julkisalustalla Viipurin satamasta ja toiset Rosalan satamasta. Ken osaa kaivaa niin kaivakoon esille arkistosta.
    Sinä ja häiriintynyt kaverisi pilaatte jokaisen kirjoitukseni, kun joskus hieman neuvoin teitä moottoritekniikassa. Samoin te pilaatte Se moottorimies nimellä kirjoittavan kirjoitusketjut. Välittäjä_LKV pilasi ainakin Askon, Jarmon ja Guttenbergin nimimerkeillä kirjoittamiset.
    Olen ennenkin kertonut, ettei minulle ole mikään tarve täällä olla. Huomaan kuitenkin, että on normaalejakin veneilijöitä jotka osaavat ottaa kirjoituksistani neuvoa tai ainakin viihdykettä. Te kaksi, Välittäjä_LKV ja E.d.K herhiläistä ette osaa kuin sotkea ja häiriköidä täällä!

    Näin se motiivikin sitten selvisi.

    Patologisen E.d.k.-Välittäjä-vihan taustalla on siis se sepityksesi luomastasi satuhenkilöstä, jonka ko. kirjoittajat ampuivat alas.
    Tarina oli aivan hyvä siihen asti kunnes sekosit niihin ikuisuuslaakereihin, spiraalivaimentimiin ja ennen kaikkea siihen kuparoituun rosteriveneeseen.
    Pettymyksesi voi jotenkin ymmärtää, kun puutteellisilla tiedoilla vie tarinaa liian kauas fantasiaan,.
    Jonkinlaisen pelastuksen pilkkeen näit siinä sukellusonnettomuudessa ja kytkit sen helpottuneena tarinaasi, toivoen pääseväsi vastaamasta kiusallisiin kysymyksiin.

    Ilmeisesti jonkinlaisena kostona ? , kun muutkin eri nimimerkkisi tarinat, osoittautuivat saman tasoisiksi, aloitit sitten tämän jatkuvan nälvinnän ja häiriköinnin, milloin milläkin palstalla ja kohde oli se kuvittelemasi E.d.K-Välittäjä.

    Ja aina kun avaat jonkun keskustelun, siihen liittyy runsas häirikkökirjoittelu muille palstoille, lopuksi monisanainen uikutus ja marttyyrin osa, tehostettuna lupauksella tai uhkauksella että ei emää ikinä kirjoita tänne.

    Tämä sama kuvio toistuu säännöllisesti parin kuukauden välein.
    Välittäjää ja EdK.ta solvaavia viestejä olet tänä aikana postannut satoja, pilannut koko palstan ilmapiirin ja karkottanut lähes kaikki asialliset keskustelijat !

    Tarkoitusperäsi ihmettelyyn on vaikea syventyä, mutta kovin vahvasti voi olettaa että mielenterveytesi saattaa olla hieman vakauttamisen tarpeessa.

    Äänestä

  • L. Aitto... kirjoitti:

    Välittäjän uusin nimimerkki?

    Kas vain, kun kovasti sekopäät nyt analysoivat ja selittävät itseään puhtipuhtoseksi! Ei se nyt oikein onnistu, vaikka kaikki syy pyritään kaatamaan Wickströmin asialliseen kirjoitukseen.
    Rivienvälistä hehkuu kaikki ne tänne vuosien aikana E.d. k ja Välittäjä- nimillä heitetyt herjaukset, piikit, valheet ja vittuilut. Täällä lukemassa olleet kyllä tietää, ketkä on asiantuntijat ja osaajat karkottaneet pois.

    Välittäjä_LKV on koko Suomi24 eniten kai herjakirjoituksiaan poistanut, tai ylläpidon poistamia. Lienee nyt jo kaksituhatta!
    E.d.K toimii viisaammin ja käyttää mustaa nimimerkkiä herjoissaan säästämättä, kuten tässäkin ketjussa.
    Olette säälittäviä!

    Äänestä

  • On mennyt jo maku kirjoitti:

    Miksi et käytä samaa nimimerkkiä kuin avauksessasi ?

    Äänestä

  • ? ? ? ? ? ? kirjoitti:

    Miksi et käytä samaa nimimerkkiä kuin avauksessasi ?

    Mitä tarkoitat syntymässäsi säikähtänyt?

    Äänestä

Männäntappipoika sen kyllä täällä sulta tärvelee!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Wickström W 3 kirjoitti:

Tämän veneilykauden alku oli tarkkaan ottaen kello 15, 30.3.2014! Silloin veneeni kellui Suomenlahdessa.
Pari seikkaa kerrottavaksi. Ahteri on 35 mm ja keula 50 mm korkeammalla, kuin syksyllä. sisällä ovat tarkalleen samat varusteet, polttoaineet ja tarvikkeet. Noste on tullut tehokkaasta kuivaamisesta ja vanhan paksun lakkakerroksen ohentumisesta.

Sivelin sitten Uulaa kajuuttoihin, kanteen ja seiniin vileä pari kerrostaja runkoon kolme. Rungossa on siis kahdeksan päällekkäistä uulakerrosta ja sen kiilloin huomaa kaihinenkin silmä.
Seuraava reissu tehdään luultavasti torstaina, lähtien kunnon tavarakuorman kanssa salasaareemme.
Käytin kolmisylinteristäni Wickströmiäni vartin. Ai, kun oli taas kaunis ja kiihottava ääni, pumppu ruvetessa työntämään jäähdytystä pakoputkeen. Uskon tulevan viimekesäisen tapainen pitkä, rentouttava ja riemukas veneilykausi 2014!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu