Ateismi on kaikkein epäloogisin ja järjettömin maailmankatsomus jota ihmisellä voi olla. Sen mukaan kaikki taivaankappaleetkin poksahtivat paikoilleen sattumalta alkuräjähdyksessä vaikka se on todennäköisyyslakienkin mukaan täydellinen mahdottomuus. Mahdotonta on sekin että tyhjästä jonnekin lätäkköön syntyy kala josta sattumalta muuttuu vuosimiljardien aikana apina josta muuttuu sitten ihminen. Jos ihminen olisi kehittynyt apinasta niin apinoita ei enää olisi. Ja jos kala yrittäisi nousta kuivalle maalle niin se hukkuisi. Jos laittaa kellon osat säkkiin ja ravistaa säkkiä niin siitä ei synny kelloa. Ja vielä paljon suuremman sattuman vaatisi maailmankaikkeuden syntyminen alkuräjähdyksessä ja ihmisen syntyminen evoluutiossa.
Sen sijaan kristinusko on looginen ja järkevä maailmankatsomus. Älykäs Luoja on luonut kaiken. Koska luomisessa Jumala antoi luomuksilleen vapaan tahdon niin yksi korkea-arvoinen enkeli kykeni käyttämään vapaata tahtoaan väärin ja alkoi kapinoimaan Luojaansa vastaan. Kolmannes enkeleistä liittyi mukaan Saatanan kapinaan. Jos Jumala olisi tuhonnut Saatanan ja sen enkelit niin se olisi antanut Jumalasta diktaattorin kuvan. Siksi Jumala antaa ensin Saatanan ja demonien eksyttää ihmisiä, että ihmiset saavat valita seuraavatko Jumalaa vai Saatanaa ja vasta sitten Jumala laittaa Saatanan ja hänen puolellaan olevat ikuiseen kidutukseen tuliseen järveen.
Loogista on myös se että Jumala kuoli itse ristillä meidän syntiemme vuoksi. Koska elämme Jumalan luomassa logiikan ja lain maailmassa niin Jumalan itsensä luoma laki vaatii että rikkomus äärimmäisen hyvää ja iankaikkista Jumalaa vastaan rangaistaan äärimmäisen pahalla ja iankaikkisella rangaistuksella, eli helvetillä. Jumala on luonut lain sellaiseksi. Koska Jumala ei voi rikkoa luomaansa lakia hän ei voinut vain antaa ihmisille syntejä anteeksi. Jokainen syntyvä ihminenkin on perisynnin alainen koska Aatami ja Eeva söivät paratiisissa kielletyn hedelmän, ja ansaitsee lähtökohtaisesti ikuisen kidutuksen. Jumalan logiikassa laki vaati että iankaikkisen kärsimysrangaistuksemme voi korvata ainoastaan iankaikkisen Jumalan sovitustyö ja sen Jeesus suoritti ristillä. Jos ihminen ei hyväksy tuota sovitustyötä on ihmisen maksettava ikuisesti synneistään helvetissä ja sinne suurin osa ihmiskuntaa tulee joutumaan Raamatun mukaan - ikuiseen mitä hirvittävimpään kidutukseen. Kaita on se tie joka vie Jumalan luo ja vain harva sen löytää ja lavea on se tie joka vie helvettiin, niin Raamatussa sanotaan.
Ihmisen tulisi elää uskossa Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön. Varsinkin meidän jotka olemme Jeesuksesta kuulleet. Se on ainoa pelastus ikuiselta kidutukselta. Valtava määrä ihmisistä ei koskaan edes kuullutkaan Jeesuksesta ja he ovat tuomittuja ikuiseen kidutukseen. Ainoastaan usko voi viedä meidät Jumalan luo ja saattaa meidät Jumalan valtakuntaan. Siellä vietämme Raamatun mukaan ikuisuutemme rakkaudellista Jumalaamme ylistäen, samalla kun suurin osa ihmiskunnasta on mitä kamalimmassa ja pahimmassa mahdollisessa kidutuksessa ikuisuuttaan viettämässä.
Joh.14:6 "Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."
Matt.25:41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
Matt.25:46 "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Dan.12:2 "Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen."
Ilm.20:10 "*******, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti."
Jos haluatte välttää ikuisen kidutuksen teidän pitää antaa elämänne Jeesukselle. Tunnustakaa että uskotte kolmiyhteiseen Jumalaan: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tunnustakaa että Jeesus on kuollut teidän syntienne vuoksi. Rukoilkaa syntinne anteeksi.
Kristinusko on loogisempaa kuin ateismi
10
103
Vastaukset
Juurihan sä yrjäisit tämän ateismipalstallekin. Menes nyt vielä tuonne nuorten ja talouspalstoille.
Se rikinkatkuinen tulijärvi on muuten täällä Suur-HeIvetissä sähkön- ja lämmöntuottoa varten, mutta siinä on myös pieni kylpyläosasto halukkaille kokeilijoille.- Epäjumalienkieltäjä
"Sen sijaan kristinusko on looginen ja järkevä maailmankatsomus."
Jumala lähetti Jeesuksen, joka samalla oli Jumala itse, ihmisten tapettavaksi, koska halusi pelastaa Jeesuksen jumaluuteen uskovat rangaistukselta, jolla Jumala haluaa rangaista kaikkia niitä, jotka eivät usko, että Jeesus pelastaa Jumalan haluamalta rangaistukselta.
Tuon loogisemmaksi ei todellakaan mikään oppirakennelma ei voi tulla. - fukkusika
"Jokainen syntyvä ihminenkin on perisynnin alainen koska Aatami ja Eeva söivät paratiisissa kielletyn hedelmän, ja ansaitsee lähtökohtaisesti ikuisen kidutuksen."
Totisesti Jumala on rakastava ja armollinen! Aamen! - järkimukaan
"Jumala kuoli itse ristillä"????
Kukas hänet sitten herätti kolmantena päivänä.
Raamatussa kyllä lukee että Jumalan poika Jeesus kuoli ja Jumala herätti hänet. - .Elo-him
Juuri siksi, että käytän järkeäni, en voi uskoa enää moista hölynpölyä!!!! En silti ole ateisti.
- mitäänjärkeä?
Mikä "Kolmiyhteinen Jumala"????
Mä en löytänyt Raamatustani koko sanaa, joten taitaa olla satua koko kolmiyhteys.
Joh 14:6 ---Siis Jeesus ei ole Isä.
Ilm 20:14 " Ja kuolema ja Tuonela heitettiin tulijärveen" Rääkätäänköhän kuolemaakin ikuisesti, varmaan sattuu.
Ja mikäs se Tuonela on? Eikös se ole myös Kalevalassa?
Ai mutta Tuonelahan onkin se "Helevetti."
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Siis onks tää ymmärrettävä nyt niin että Hellvettikin joutuu Hellvettiin kidutettavaksi???
Jos tänne aikoo tulla saarnailemaan niin kyllä pitäisi puhua suomea eikä siansaksaa. - Nolla On Nolla
Aloitan alusta tai lopetan siihen, kun lausekkeessa on kertoimena NOLLA - mutta miksi uskonto ei tee sitä - miksi jatkaa, kun on osoitettu kerta kerran jälkeen, että uskonto ei toimi ajattelevassa maailmassa?
- Etsivä löytää
Etsiikö uskovainen raamatustaan loogisia virheitä?
Ei koskaan – hän päinvastoin saa itkupotkuraivarin jokaisesta muiden löytämästä virheestä. Sitten hän tuomitsee virheitten löytäjät ikuiseen kidutukseen ja julistaa itsensä viisaaksi.
Pöh.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845327Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.423561Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j582932Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin372135Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611906Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861686- 471596
- 941402
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441376Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71195