Kuusi pitovierasta kuoli myrkkyyn Ikaalisissa

Helsingin Sanomat seurasi maaliskuun lopulla 1914 useina päivinä tarkasti Ikaalisissa kaksi kuukautta aikaisemmin tapahtuneen erikoisen rikoksen oikeuskäsittelyä. Ikaalisten Vatulan kylän Yli-Nurmikosken talossa oli pidetty lukukinkerit, joihin oli osallistunut nelisenkymmentä ihmistä. Suurin osa vieraista oli talossa tarjottuja ruokia ja juomia nautittuaan sairastunut pahoin. Seuraavien päivien aikana kuusi ihmistä kuoli ja kymmenet olivat yhä heikossa kunnossa.

Aluksi arveltiin, että myrkytykset johtuivat kahvista, jota olisi tarjottu huonosti tinatusta pannusta, mutta pian laboratoriotutkimusten perusteella päädyttiin siihen, että kyseessä oli ennalta suunniteltu rikos. Arsenikkia tai ns. keisarinvihreää oli sekoitettu ruokiin, ja epäiltyinä pidätettiin talon isäntä Frans Yli-Nurmikoski ja hänen veljensä Väinö Yli-Nurmikoski, jotka kuitenkin jyrkästi kiistivät syyllisyytensä.

HS raportoi 27. maaliskuuta 1914 Ikaalisten välikäräjiltä: "Pidätetty Fr. Yli-Nurmikoski on 30-vuotias. Elämäntavoiltaan ei hän aina ole ollut mallikelpoinen, vaan hieman viinaan menevä. V. Yli-Nurmikoski on syntynyt 1894 ja hän väittää, ettei hän olisi edellisen oikea veli. Fr. Yli-Nurmikoski oli molempina kinkeripäivinä juovuksissa, niin ettei hän paljoa tiennyt tapauksista. Ennen kinkeriä oli hän käynyt Porissa, josta oli tuonut 12 litraa viinaa, 6–7 litraa viiniä ja pari litraa konjakkia. Fr. Yli-Nurmikoski oli itsekin sairastanut ja oli lähettänyt veljensä Nestorin hakemaan lääkäriä paikalle. Sitä paitsi oli hän itsekin vaatinut poliisitutkintaa pidettäväksi. Virallinen syyttäjä jätti oikeudelle noin 90 arkkia sisältävän poliisitutkintapöytäkirjan, syytettyjen ja heidän perheittensä mainetodistukset sekä erinäisiä piirustuksia tapahtumapaikalta."

Seuraavana päivänä HS jatkaa: "Ensimmäisenä kuulusteltiin räätäli Taavetti Lowenia, joka oli ollut työssä Yli-Nurmikosken talossa noin 10 päivää ennen pitoja. Hän kertoi, että muutamia päiviä ennen Frans ja Nestor riitelivät keskenään Yli-Nurmikosken pirtissä, kun Nestor tahtoi rahoja eikä Frans antanut. Väinö, joka oli juovuksissa, meni väliin, jolloin Frans tarttui häntä rintapielistä kiinni. Silloin Väinö löi Fransia jollain aseella niin, että Fransille tuli pieni reikä päähän."

Oikeutta käytiin useiden kuukausien ajan kunnes syyskuussa 1914 kihlakunnanoikeus päätti, että Nestori Yli-Nurmikoski oli tahallaan ja salaa pannut myrkkyä pitovieraille tarjottuun ruokaan haluten aiheuttaa vahinkoa vieraille tai ainakin jonkinlaista häiriötä lukupidoissa. Hän sai 12 vuoden kuritushuonetuomion ja hänen veljensä Väinö avunannosta 4 vuotta. Lisäksi Nestori tuomittiin menettämään kansalaisluottamuksensa 15 vuodeksi.

Nestori Yli-Nurmikoski oli jo vapautettu maaliskuussa 1918, jolloin hän sai surmansa sisällissodan melskeissä.

Lähde: Helsingin Sanomat. http://www.hs.fi/ihmiset/Kuusi pitovierasta kuoli myrkkyyn Ikaalisissa/a1396070846766?ref=hs-hitaat-e-4
5753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Poistakaa tuo asiaton juttu koska se oli aikanaan
poliisitoimen virhe tutkinnan osalta koska kyseessä
oli ruokamyrkytys.
Jokainen paikallaolijista söi samoja ruokia joten
tahallinen myrkyttäminen olisi järjenvastaista
Asian käsittey tällä palstalla ei ole sopivaa.

Nestori oli myllrinä ja aseeton mies kun Vatulaan
saapuneet punaiset ampuivat hänet pellolle.
Muut nimetyt veljekset olivat kaikin vapaussotureita
ja senjälkeen suojeluskuntalaisia joten
kunnia heille.

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus punikkien vainosta muuta väestöä kohtaan. Itse "rikos" lienee jo sen verran vanha ja käsitelty asia että mitä sitä poistamaan. Kivahan noita tuonkin aikuisia historiallisia tapahtumia on muistaa ja viestiä viedä jälkipolvillekin.

    Äänestä

  • tambaxiooni kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus punikkien vainosta muuta väestöä kohtaan. Itse "rikos" lienee jo sen verran vanha ja käsitelty asia että mitä sitä poistamaan. Kivahan noita tuonkin aikuisia historiallisia tapahtumia on muistaa ja viestiä viedä jälkipolvillekin.

    Talo on edelleen samalla suvulla ja jälkeläisiä on paljon
    joten miksi tuota asiaa tuodaan tänne hörhöjen reposteltavaksi ?

    Äänestä

  • tamppiooni häpeä kirjoitti:

    Talo on edelleen samalla suvulla ja jälkeläisiä on paljon
    joten miksi tuota asiaa tuodaan tänne hörhöjen reposteltavaksi ?

    Mitäs reposteltavaa tuossa nyt on. Kaikki asianosaiset ovat jo autuammilla metsästysmailla, joten ei luulisi käyvän kenenkään mielenrauhanpäällekään? Ei luulisi järkyttävän nykyistenkään ihmisten mielerauhaa puoleen tai toiseen. Tarina sinänsä on hyvin aikaansa kuvaava monessakin mielessä. Kuvaa hyvin siis sitä miten tuohon aikaan oikeutta jaettiin ja mitkä kohtalot ihmisille sisällissodan aikaan kohtaloksi koituivat.

    Itse tuomioihin nykypäivänä varmaan ei kukaan enää saa mitään sanottavaksi. Tuomio nähtävästi annettiin ilman riittävää todistusta, mikä tuohon aikaan oli tapana. Jokuhan oli oletetuista teoista satava vastuuseen, olkoonkin se sitten syyllinen asiaan tai ei. Silloin elettiin kuitenkin Suuriruhtinaskunnassa eikä missään demokraattisessa valtiossa.

    Äänestä

  • ei kannata hävetä kirjoitti:

    Ketjun linkittäjän olisi pitäyt perehtyä asiaan paremmin koska
    ei ole asiallista julkaista juttua koska siihen lopputulokseen
    tuli muutoksia ja tuomitut vapautettiin kuritushuoneesta
    asiaa tarkemmin selvitettyä.
    Nykyään on tapana julkaista lopputuloksetkin ja sen
    tamppioonin tulee muistaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tamppiooni kirjoitti:

Helsingin Sanomat seurasi maaliskuun lopulla 1914 useina päivinä tarkasti Ikaalisissa kaksi kuukautta aikaisemmin tapahtuneen erikoisen rikoksen oikeuskäsittelyä. Ikaalisten Vatulan kylän Yli-Nurmikosken talossa oli pidetty lukukinkerit, joihin oli osallistunut nelisenkymmentä ihmistä. Suurin osa vieraista oli talossa tarjottuja ruokia ja juomia nautittuaan sairastunut pahoin. Seuraavien päivien aikana kuusi ihmistä kuoli ja kymmenet olivat yhä heikossa kunnossa.

Aluksi arveltiin, että myrkytykset johtuivat kahvista, jota olisi tarjottu huonosti tinatusta pannusta, mutta pian laboratoriotutkimusten perusteella päädyttiin siihen, että kyseessä oli ennalta suunniteltu rikos. Arsenikkia tai ns. keisarinvihreää oli sekoitettu ruokiin, ja epäiltyinä pidätettiin talon isäntä Frans Yli-Nurmikoski ja hänen veljensä Väinö Yli-Nurmikoski, jotka kuitenkin jyrkästi kiistivät syyllisyytensä.

HS raportoi 27. maaliskuuta 1914 Ikaalisten välikäräjiltä: "Pidätetty Fr. Yli-Nurmikoski on 30-vuotias. Elämäntavoiltaan ei hän aina ole ollut mallikelpoinen, vaan hieman viinaan menevä. V. Yli-Nurmikoski on syntynyt 1894 ja hän väittää, ettei hän olisi edellisen oikea veli. Fr. Yli-Nurmikoski oli molempina kinkeripäivinä juovuksissa, niin ettei hän paljoa tiennyt tapauksista. Ennen kinkeriä oli hän käynyt Porissa, josta oli tuonut 12 litraa viinaa, 6–7 litraa viiniä ja pari litraa konjakkia. Fr. Yli-Nurmikoski oli itsekin sairastanut ja oli lähettänyt veljensä Nestorin hakemaan lääkäriä paikalle. Sitä paitsi oli hän itsekin vaatinut poliisitutkintaa pidettäväksi. Virallinen syyttäjä jätti oikeudelle noin 90 arkkia sisältävän poliisitutkintapöytäkirjan, syytettyjen ja heidän perheittensä mainetodistukset sekä erinäisiä piirustuksia tapahtumapaikalta."

Seuraavana päivänä HS jatkaa: "Ensimmäisenä kuulusteltiin räätäli Taavetti Lowenia, joka oli ollut työssä Yli-Nurmikosken talossa noin 10 päivää ennen pitoja. Hän kertoi, että muutamia päiviä ennen Frans ja Nestor riitelivät keskenään Yli-Nurmikosken pirtissä, kun Nestor tahtoi rahoja eikä Frans antanut. Väinö, joka oli juovuksissa, meni väliin, jolloin Frans tarttui häntä rintapielistä kiinni. Silloin Väinö löi Fransia jollain aseella niin, että Fransille tuli pieni reikä päähän."

Oikeutta käytiin useiden kuukausien ajan kunnes syyskuussa 1914 kihlakunnanoikeus päätti, että Nestori Yli-Nurmikoski oli tahallaan ja salaa pannut myrkkyä pitovieraille tarjottuun ruokaan haluten aiheuttaa vahinkoa vieraille tai ainakin jonkinlaista häiriötä lukupidoissa. Hän sai 12 vuoden kuritushuonetuomion ja hänen veljensä Väinö avunannosta 4 vuotta. Lisäksi Nestori tuomittiin menettämään kansalaisluottamuksensa 15 vuodeksi.

Nestori Yli-Nurmikoski oli jo vapautettu maaliskuussa 1918, jolloin hän sai surmansa sisällissodan melskeissä.

Lähde: Helsingin Sanomat. http://www.hs.fi/ihmiset/Kuusi pitovierasta kuoli myrkkyyn Ikaalisissa/a1396070846766?ref=hs-hitaat-e-4

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu