Ja sitten meni hän.
Ensin meni hän...
Jäin niin yksin
20254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kultaseni! Täälhän mie oon. Älä sie tuollasii höpäjä. Kyl sie tiiät, Antti on tääl ain ja pittää siekuin puoliaa..näin tää männöö. Linjat pietään tai kuollaan. Mie oon upseeri ja kuri/järjestys on periaate. Huomen mie lähen taas eräretkelle, voi ko sie olisit mukana. Tulia paistellaan ja partiolais/sotahmmii hoiellaan, niinkuin silloin kaukopartios.
Lähe sie mäneen sinne mis pippuri kasvoo. Mie uon tosissain ny, nii uon yssiksein.
Kaikk on männy, mittää eikä kettää jääny. Kaikk o hyljänny mut...sniiiiffff...
ja minut.
Ei tule ajatelleeksi sitä, että kaikki voi muuttua hetkessä ja huomaat toisen ihmisen arvon vasta kun menettää hänet.
Enkös mä sulle niin joskus sanonut.....
on menettää ihminen ikuisuuteen. Sinne mistä ei ole tietä takaisin, eikä kukaan enää häntä tapaa.
Se joka ei ole menettänyt ihmistä ikuisuudelle, ei tiedä mitään mitä todellinen ikävä on. Eikä itse löydä edes sanoja miten kertoa jollekkin ystävälle edes siitä pohjattomasta tunteesta, siitä miltä tuntuu kun se rakas ei olekkaan illalla vieressä, ei yöllä vo mennä kainaloon, ei aamulla kahvipöydässä istu vastapäätä juttelemassa, ei lähtiessä anna suukkoa, eikä tuttuja askeleita kuule merkiksi että hän tulee kotiin.
Sitä on ikävä.
tuli kyynel silmään tekstistäsi
Vain saman kokenut voi tietää nuo yksinäisyyden tunteet, jotka tulevat kun menettää rakastettunsa kuolemalle. Miten yksin sitä voikaan olla. Miten hukassa. Miten houkiuttelevalta tuntuu ajatus ankkuroitua Itämereen. Tunteet rempovat eikä balanssia ole. Pelko, ettei kukaan enää koskaan ikinä rakasta minua pyyteettömästi kaikkine vikoineni. Pelko rakastua. Yksinäisyys rassaa ja luottamusta ei oikein ole mihinkään, paitsi ystäviin ja perheeseen. Taistelutahto, jolla pelkää kovettavansa itsensä. Minä pärjään, minun on pärjättävä. On raahauduttava eteenpäin ja yritettävä uskoa johonkin tulevaan huomiseen.
Voimia sinulle. Päivä kerrallaan.
Tuntui niin surulliselta kun luin viestisi.Koska juuri nämä asiat merkitsee minulle niin paljon eläessäni parisuhteessa.Aamukahvinjuonti rakkaan kanssa ja se hänen kotiinpaluu, kun avain kääntyy lukossa ja ovi kolahtaa.Kaikki nämä asiat on tärkeitä ja rakkaita, jopa ne joskus hiukan ärsyttävätkin piirteet.Ilman niitä en jaksaisi.
Niin rakas minulle on hän.
"Vielä raskaampaa" Sinulle toivon jaksamista ja paljon voimia uskoa huomiseen.
Voin vain sanoa, että ymmärrän miltä sinusta tuntuu.Koska itse usein pelkään menettäväni rakkaani ikuisuudelle.Ei tälläisiä saisi pelätä.Vaan pitäisi nauttia rakkaudesta ja elää rohkeammin.Mutta, kun elämä on niin arvaamatonta.Haluaisin aina itse olla, se meistä joka lähtee ensimmäisenä.Toisinpäin, en kestä edes ajatusta.
Kuolema pysäyttää kyllä. Toisaalta jos hän rakasti sinua, et voi menettää hänen rakkauttaan. Se elää sydämessäsi. Sen sijaan elävän ihmisen mieli voi vaihtua ja tunteet sammua.
Kerron sen verran, että olimme avioliitossa. Kyllä hänen rakkautensa kuoli samalla hetkellä kuin hänkin, minuun se jäi, IKÄVÄNÄ.
Tietysti. Tarkoitan nyt eri asioita kuin konkretiaa. Osanotto kuitenkin, surua on vaikea kenenkään muun ymmärtää kuin saman kokeneen.
Kyllä se todellisuus lyö vasten kasvoja.
Kerro mitä muuta tarkoitat kun todellisuutta?
Voihan elävääkin kaivata todellisuudessa sadoilla eri tavoilla, samoin kuin heitä ketä ei enää ole.
Kuolema ja ero erilaisia. Ero on pieni kuolema sillä eroavaisuudella että toinen elävänä muistuttamassa tunteiden kuolemasta. Kuolleesta kauniit muistot. Voimia vielä raskaampaa.
Menetin kuukauden sisään kaksi läheistä ihmistä. Toisen kuolemalle ja toisen koska hän päätti niin. Minusta helpompaa oli käsitellä kuolema. Se oli ehdotonta eikä hän valinnut niin, hän ei lakannut rakastamasta tai pitänyt muita asioita minua tärkeämpänä. Älkää sanoko ihmisille etteivät he tiedä kivusta mitään tai että se on jotenkin vähemmän jos heidän tarinansa on toinen kuin omanne. Ei se ole. Oman kipuni kanssa olen nyt vuosien jälkeen jotenkin hiljaisesti alistunut. Se on minussa, osa minua. Mitään en sille voi, mutta se ei enää hallitse elämääni. Jos jotain hyvää kivussa on niin se kertoo myös siitä että on kykenevä rakastamaan syvästi. Ja sittenkin, se on sen arvoista.
Niin 17 14 puhut asiaa. Mutta on traagista menettää rakastamansa ihminen kuolemalle. Toisaalta eihän sitä silloinkaan tietäisi tulevaisuudesta. Voisihan tulla sairastuminen, ero. Ja ero on vaikea kummallekin osapuolelle, joku syyhän siihen aina on. Pitäisi tosiaan ymmärtää toisenlaisessakin tilanteessa olevia eikä vertailla kenen asiat pehempia eikä pitää itseään muita parempana ihmisenä. Elämä on niin monisäikeinen.
Ja minä taas aion hyljätä hänet, sen pettäjä valehtelijan.
Tsemppiä sulle. Saman tein minäkin äskettäin.
Hetki menee tyhmissä fiiliksissä, mutta kyllä se tästä!
Nyt mää kyllä romahdan,,