Kun vaalit lähestyvät, Paavo Väyrynen nousee taas esiin Suomen pelastajana. Koko Suomen kohtalo riippuu kuulemma nyt siitä, ännestävätkö kansalaiset häntä vai Olli Rehniä. Paavo lähtee nyt kisaan kuninkuus mielessään, Paavon omalla kuppihuumorilla höystettynä. Jos Paavo sen kisan häviää, syypää onneksi löytyy aina mediasta. Voi olla, että ei häviä, mutta se ei johdu Väyrysestä vaan siitä, että Rehn on kepulainen. Jos Rehn olisi kokoomuslainen, hän saisi paljon enemmän ääniä. Kokoomuslaiset eivät kuitenkaan aio äänestää kepulaista, vaikka hän Eurooppa-politiikassaan olisi kokoomuslaisempi kuin kokkarit itse.
Väyrynen kävi Suomen kohtalon ohella läpi myös kansainvälisen politiikan Pressiklubi-ohjelmassa. Väyrynen syytti mediaa, erityisesti YLEa ja tutkijapuolelta UPIa (Ulkopoliittinen instituutti) suomettumisesta. Samalla Väykky ymmärsi ja puolusti kovasti Putinin näkemyksiä ja politiikkaa. Suomen media on anatanut hänestä ja Venäjän politiikasta väärän kuvan ja peesannut kritiikittömästi lännen propagandaa. Suomea Väykky kehotti irrottautumaan EU:n Venäjä-politiikasta. Paikoin Väyrysen näkemykset lähentyivät jo voimakkaasti tunnetun kohudosentin lausumia. Väyrysen kunniaksi on sanottava, että hän uskaltaa olla näin vahvasti eri mieltä tässäkin kysymyksessä.
Väyrynen vauhdissa
10
65
Vastaukset
- Uzi-ukki
Ei puolustanut kovasti "Putlerin" näkemyksiä ja politiikkaa, vaan korosti puolueettomuutta.
Kokoomus ja demarit on suomettuneita kun ne tukeutuu liian voimakkaasti länteen.- MPP
Tottakai Väykky puolusti Putinin näkemyksiä ja politiikkaa. Hänhän sanoi, että media on anatnut länsimielisiä ja yksipuolisia näkemyksiä Putinin Ukraina-politiikasta. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että lännen näkemykset ovat ainakin osittain vääriä ja Venäjän puolestaan oikeita. Lisäksi Väykky viittasi Kosovoon, jonka ilmeisesti rinnasti Putinin tavoin Ukrainaan sekä sen lisäksi Syyriaan, mista Väykky sanoi, että Venäjän näkemysten oikeellisuus näyttää toteutuvan siellä.
Väyrysellä on toki oikeus näkemyksiinsä ja on oikein hyvä, että hän tuo ne rehdisti esiin. Näin jokainen voi arvioida sitä, mikä Väyrynen on miehiään ja mihin suuntaan hän kumartaa ja mihin taas pyllistää. - Koroljov
MPP kirjoitti:
Tottakai Väykky puolusti Putinin näkemyksiä ja politiikkaa. Hänhän sanoi, että media on anatnut länsimielisiä ja yksipuolisia näkemyksiä Putinin Ukraina-politiikasta. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että lännen näkemykset ovat ainakin osittain vääriä ja Venäjän puolestaan oikeita. Lisäksi Väykky viittasi Kosovoon, jonka ilmeisesti rinnasti Putinin tavoin Ukrainaan sekä sen lisäksi Syyriaan, mista Väykky sanoi, että Venäjän näkemysten oikeellisuus näyttää toteutuvan siellä.
Väyrysellä on toki oikeus näkemyksiinsä ja on oikein hyvä, että hän tuo ne rehdisti esiin. Näin jokainen voi arvioida sitä, mikä Väyrynen on miehiään ja mihin suuntaan hän kumartaa ja mihin taas pyllistää."Tottakai Väykky puolusti Putinin näkemyksiä ja politiikkaa."
Ei objektiivisuus ja puolueettomuus ole Putinin puolustamista, vaan Paasikiven-Kekkosen linjaa, suomalaisen ulkopoliitttisen ajattelun korkeinta hyvettä.
"Hänhän sanoi, että media on anatnut länsimielisiä ja yksipuolisia näkemyksiä Putinin Ukraina-politiikasta."
Mikä on ilmeinen tosiasia jokaiselle, joka tuntee kansainvälisen tilanteen muistakin lähteistä kuin vain Suomen ja lännen russofobisesta valtamediasta.
"Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että lännen näkemykset ovat ainakin osittain vääriä ja Venäjän puolestaan oikeita."
Miten voisikaan kukaan olla niin länsimielinen, ettei suotuisi myöntämään ainuttakaan virhettä lännen näkemyksissä?
"Lisäksi Väykky viittasi Kosovoon, jonka ilmeisesti rinnasti Putinin tavoin Ukrainaan sekä sen lisäksi Syyriaan, mista Väykky sanoi, että Venäjän näkemysten oikeellisuus näyttää toteutuvan siellä."
Jos Kosovolla oli oikeus erota Serbiasta, on Krimillä saman logiikan mukaan oikeus erota Ukrainasta. Ja mitä Syyriaan tulee, siellä USA liittolaisineen on yrittänyt samaa missä USA-NATO-EU onnistui nyt Ukrainassa: maan laillisen hallituksen kukistamista lännen tukeman aseellisen kapinan kautta. Ja sitä ennen oli Libya...
"Väyrysellä on toki oikeus näkemyksiinsä ja on oikein hyvä, että hän tuo ne rehdisti esiin."
Väyrysessä on ryhtiä ja moraalia, jonka vain puolueeton, suoraselkäisen suomalainen asenne voi mahdollistaa. Väyrynen on Kekkosen perinteiden jatkaja, aito patriootti, jonka ei tarvitse liittyä länsimielisten papukaijojen hysteeriseen hölötykseen, russofobisten klišeiden aivottomaan hokemiseen.
"Näin jokainen voi arvioida sitä, mikä Väyrynen on miehiään ja mihin suuntaan hän kumartaa ja mihin taas pyllistää."
Se, että Väyrynen ei kumarra sen enempää Washingtonin, Brysselin kuin Berliininkään suuntaan ei tarkoita sitä, että hän kumartaisi minnekään muuallekaan. Väyrynen on itsenäisyysmies, yksi viimeisiä Suomessa, ja ilmeisesti viimeinen keskustapuolueessa. - natossa on tulevaisu
Koroljov kirjoitti:
"Tottakai Väykky puolusti Putinin näkemyksiä ja politiikkaa."
Ei objektiivisuus ja puolueettomuus ole Putinin puolustamista, vaan Paasikiven-Kekkosen linjaa, suomalaisen ulkopoliitttisen ajattelun korkeinta hyvettä.
"Hänhän sanoi, että media on anatnut länsimielisiä ja yksipuolisia näkemyksiä Putinin Ukraina-politiikasta."
Mikä on ilmeinen tosiasia jokaiselle, joka tuntee kansainvälisen tilanteen muistakin lähteistä kuin vain Suomen ja lännen russofobisesta valtamediasta.
"Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että lännen näkemykset ovat ainakin osittain vääriä ja Venäjän puolestaan oikeita."
Miten voisikaan kukaan olla niin länsimielinen, ettei suotuisi myöntämään ainuttakaan virhettä lännen näkemyksissä?
"Lisäksi Väykky viittasi Kosovoon, jonka ilmeisesti rinnasti Putinin tavoin Ukrainaan sekä sen lisäksi Syyriaan, mista Väykky sanoi, että Venäjän näkemysten oikeellisuus näyttää toteutuvan siellä."
Jos Kosovolla oli oikeus erota Serbiasta, on Krimillä saman logiikan mukaan oikeus erota Ukrainasta. Ja mitä Syyriaan tulee, siellä USA liittolaisineen on yrittänyt samaa missä USA-NATO-EU onnistui nyt Ukrainassa: maan laillisen hallituksen kukistamista lännen tukeman aseellisen kapinan kautta. Ja sitä ennen oli Libya...
"Väyrysellä on toki oikeus näkemyksiinsä ja on oikein hyvä, että hän tuo ne rehdisti esiin."
Väyrysessä on ryhtiä ja moraalia, jonka vain puolueeton, suoraselkäisen suomalainen asenne voi mahdollistaa. Väyrynen on Kekkosen perinteiden jatkaja, aito patriootti, jonka ei tarvitse liittyä länsimielisten papukaijojen hysteeriseen hölötykseen, russofobisten klišeiden aivottomaan hokemiseen.
"Näin jokainen voi arvioida sitä, mikä Väyrynen on miehiään ja mihin suuntaan hän kumartaa ja mihin taas pyllistää."
Se, että Väyrynen ei kumarra sen enempää Washingtonin, Brysselin kuin Berliininkään suuntaan ei tarkoita sitä, että hän kumartaisi minnekään muuallekaan. Väyrynen on itsenäisyysmies, yksi viimeisiä Suomessa, ja ilmeisesti viimeinen keskustapuolueessa.Väyrynen on Venäjän itsenäisyysmies ja Suomesta katsoen maanpetturi.
Haluammeko olla integroitunut demokraattisiin länsimaihin vai otammeko riskin että joudumme elämään jatkossa diktaattorin Putinin ja Venäjän sortovallan alla, siinä on kysymys?
- J Utta
hih hih minä pyllistän ihraisen p erseeni sinulle hih hih
- J uha
hih hih minä hiippailen kotona verkkosukkahousuissa hih hih
Tottakai Paavo Väyrynen puolustaa Vladimir Putinin politiikkaa. Väyrynenhän on tunnetusti aina toiminut kiinteässä yhteistyössä KGB:n ja sittemmin varmaan myös FSB:n kanssa.
KGB:n aikaan Väyrynen vehkeili KGB:n Suomen osaston päällikön Viktor Vladimirovin kanssa maanpetokseen verrattavalla tavalla.
Väyrynen on uskollinen Venäjän soturi.- Kana-aulis
Sinä varmaankin sekoitat Paavo Väyrysen Paavo Lipposeen, joka meni omin päin liittämään suomea irakin sotaan?
Se oli maanpetoksellista toimintaa ja lopulta vei suosion 6% .
Paavo on uskollinen NATO soturi ja Buschin nuolija. - NATO soturi?!?!?!?1
Kana-aulis kirjoitti:
Sinä varmaankin sekoitat Paavo Väyrysen Paavo Lipposeen, joka meni omin päin liittämään suomea irakin sotaan?
Se oli maanpetoksellista toimintaa ja lopulta vei suosion 6% .
Paavo on uskollinen NATO soturi ja Buschin nuolija.Mitä fittaa?! Meinasko Suomi joutuu sotaan Irakia vastaan??!! Kauheeeeeeeta!!
Hyvä että infosit meillekin, sillä kukaan muu ei sitä tiennyt. Nyt sulle tulee Pulizer- ja muut lehdistöpalkinnot, kun sä tämmösen uutispommin kerroit. Sä oot älyttömän viisas, vaikket sä kunnolla osaa ees kirjottaa.
- Miksi elätttää heitä
Nämä vasuri toverit täällä..
Muutta aletaan puhumaan asiaa eli Ay jäsenmaksuja verolle, toverit vaikenee.
Täysin järjetöntä ylläpitää veronmaksajien rahoilla vasemmiston vaalitoimistoja ja elättää ay-paskamahoja isolla palkalla eläkettään ja lisäeläkkeitään suunnittelemassa ja eläkeyhtiöiden hallinnossa kuormasta syömässä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http3255056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k1553541Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1753227Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin
Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän142171Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn401667Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2541427Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.411401- 481361
Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?
Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop3641343Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu811264