En ole koskaan asunut yksin, mutta pian se olisi edessä ja pelottaa aivan valtavasti. Tuntuu lähinnä siltä kuin elämä päättyisi tähän. Koko loppuelämä nimittäin tulee olemaan pelkkää yksinolemista ja yksinäisyyttä koska olen liian ujo tutustumaan ihmisiin. Lisäksi saan herkästi paniikkikohtauksiakin ja olen aika kova murehtimaan eri asioista ja vatvon niitä loputtomasti päässäni. Yksin olessa asiat kuitenkin alkavat vain paisumaan mielessäni yhä suuremmiksi.
Ahdistaa.
Ahdistaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mullakin oli sama juttu kun muutin pois kotoa mutta mulle kävikin niin että kun pääsin kauas pois kotoa niin elämä helpottui suunnattomasti, en tiedä johtuiko surkeista kotioloista vai mistä mutta sitä vaan oppii väkisin olemaan yksin kun siihen on pakko tottua, ja nykyään jopa nautin siitä että saan olla rauhassa ja rauhottua yksinäni. Yritä olla rohkea ja saada uusia ystäviä! voit hakea apua lääkäristä paniikkikohtauksiin, jotain lääkkeitä ne varmasti määrää. Ja sitten viimeistään helpottaa :) Tsemppiä sulle! Hyvin se menee!
itse olen jo 28v ja ensimmäinen muutto pois tämän vuoden loppupuolella, ei mua yksin asuminen mitenkään pelota, lähinnä vain laatua arvostavana ihmisenä mietityttää miten tottuu pieneen kaksioon kun on asunut niin pitkään isossa omakotitalossa, vähän joka asiassa kun totut hyvään niin on vaikea myöhemmin vaihtaa huonompaan.
En usko myöskään että elämäni muuttuu paremmaksi. Kaverini kommentit "on varmaan vähän vaikea tuoda tyttöjä takaisin kämpälle kun asuu vanhempien kanssa" vihjaillen että tilanteeni nyt paranee kun muutan asumaan yksin.. Itse olin mielessäni vaan että joo, tyttöjen suuri kotiintuontimäärä onkin ollut iso ongelma... not
Hei
Tsemppiä täältäkin.
Elämä on usein pelkäämistä ja pelkojen voittamista. Uskon, että huomaat, että yksin asuminen ei olekaan niin pelottavaa – niin kuin ”selviytyjä” kannustaa. Olet varmaan nuori, en usko, että loppuelämäsi tulisi olemaan yksin olemista. Ujoudenkin voi voittaa ja huomaat, että ihmiset ovat sittenkin mukavia ja kannustavia. Rohkeutta ujouden voittamiseen, älä luovuta, vaan mene reippaasti mukaan kaikkeen siihen, mitä elämä eteesi tuo!
Siunausta elämääsi!
Päivi-pappi Hämeestä
Ymmärrän tunteesi. Itsekin olen jo tämän ikäinen, enkä ole koskaan asunut yksin. Tälläkin hetkellä asun vanhempieni luona. Jotenkin yksin muuttaminen on jäänyt, kun ensin olen opiskellut ja mieluummin asunut kotona kuin muuttanut yksin kitkuttamaan opintotuella ja sitten sen jälkeen ollut pätkätöissä. Olisihan se kyllä kivaa jo tässä iässä itsenäistyä. Haaveilen monesti oman kodin sisustamisesta ja sen sellaisesta. Kaipaan kuitenkin ihmisiä ja perhettä ympärilleni. Tylsää ajatella, että pitäisi syödä yksin ja miten hiljaista olisi koko ajan.
Joskus häpeän kertoa muille, että asun vieläkin kotona. Olen yrittänyt ajatella, että jossain päin maailmaa on aivan normaalia, että tässä iässä asutaan vielä kotona. Ja ei tilanteeni aivan toivoton ole, kun kuitenkin teen kotitöitä, osallistun rahallisesti, käyn töissä. Ja asuuhan Salkkareissakin aina koko suku saman katon alla iästä riippumatta. ;D
Sinulle sanoisin, että en mitenkään usko että koko loppuelämäsi tulee olemaan pelkkää yksinäisyyttä. Varmasti nyt tuntuu vaikealta uusi elämäntilanne, mutta uskon, että kaikki järjestyy ja alkaa sujua omaan tahtiinsa. Ja pyydä vanhempiasi ja sisaruksiasi kylään ja yritä tutustua samalla paikkakunnalla asuviin ihmisiin vaikka netissä.