Yhden eronneen tarina... tai sinne päin...

Yksin on helpompaa.

En tiedä olenko sattunut löytämään aina vääriä naisia tai onko vika itsessä, todennäköisesti itsessä, mutta kolmen pitkän parishteen jälkeen päätin jättäytyä niiden ulkopuolelle kokonaan. Ei edes kestänyt pitkään oppia nauttimaan omasta elämästä itsensä kanssa. Erityisesti urheileminen ja uusi harrastus, jota voi puuhastella omassa pienessä yksinäisyydessään kotona auttavat täyttämään tylsiä hetkiä. Nykyään olen onnellinen itsekseni. Olen päättänyt myös olla sekaantumatta uusiin parisuhteisiin. Viimeisen vuoden olen ollut täysin ilman minkäänlaisia ihmissuhteita. Ilman yhden yön juttuja tai muita lyhyempiä seurustelusuhteita. En kuitenkaan ole erakko. En siis tarkoita olleeni erossa kavereista ja perheestä tai yrittänyt töissä vältellä ihmiskohtakteja.

Oma ongelmani parisuhteissa oli, että miehen tulee jatkuvasti osallistua ja antaa huomiota naiselle, mikä ei sinällään ole ongelma. Osallistun mielelläni kodin askareisiin ja annan naisellekin huomiota. En vain silti taida mies sieltä aktiivisimmasta päästä. Vaikka käynkin kaupassa, siivoilen viikonloppuisin, urheilen ja tykkään jopa käydä leffoissa ja teatterissa, niin silti nautin rehellisestä laiskottelusta. Sorry, my bad! Todellakin! Nautin laiskottelusta, jolle kyllä antaa ehkä jotain vastapainoa urheilu, jota harrastan 3-6 kertaa viikossa. Pointtina kuitenkin se, että naisten odotukset nykypäivänä ovat ainakin itselleni aivan liian kovia. Annan mieluummin naiset niille miehille, jotka ovat nykynaisten vaatimuksiin tarpeeksi aktiivisia ja naistaan huomioivia. Omat parisuhteeni loppuivat siihen, kun naiset ihastuivat johonkin uuteen mieheen .Ihastumisen jälkeen suhde olikin mennyttä eikä sen eteen heidän mielestään kannattanut taistella. Eivät ehkä olisi ihastuneet muihin jos olisin ollut aktiivisempi? Ken tietää?

Noh, en kuitenkaan ole enää katkera. Seli, seli! Pointtina se, että yksin on parempi olla ilman parinetsinnän suunnatonta pakotetta painamassa harteilla. Yksin on helpompaa kuin elää parisuhteen monimutkaisuuden keskellä. En kaipaa ennalta asetettuja suorituspaineita ja vaatimuksia. Sori vaan, mutta nykypäivänä on ihan liikaa vaatimuksia siitä millainen toisen tulisi olla, joten päätin poistua pelistä :) Mielestäni ihmiset tulee ottaa ihmisinä vastaan eikä vaatimuslista silmissä kiiluen. Ei se takaa rakkautta ja välittämistä jos löytää unelmiensa kumppanin, joka on läpäissyt tiukan seulan. Se tarkoittaa vain sitä, että olet löytänyt ihmisen, jonka halusit. Se ei takaa sitä, että löysit ihmisen, jota tarvitsit ja johon voit rakastua aidosti ja jonka kanssa on helppo olla pitkällä tähtäimellä. Kuitenkin, se paatoksesta.

Haluaisin kertoa niille palstalla seikkailijoille, joilla on äärettömän suuri pakko etsiä ja löytää kumppani, että toisenkin tien voi valita, ja vielä miehenä, kelaa! Ei yksin tai itsensä kanssa olemisen tarvitse tai kuulu olla itsesäälissä märehtimistä. Miksi ihmeessä tuhlata elämänsä jonkun parisuhteen perään kaihoten? Lopulta sitä vain huomaan, että on tuhlannut ikävään ja märehtimiseen ison osan elämästään. Miksi sillä aikaa ei voisi tehdä jotain itselleen mielekästä tai kokeilla vaikka erilaisia asioita jos ei suoraan tule mieleen, mikä on itselleen mielekästä.

Tulen hyvin toimeen itsekseni henkisesti, että rahallisesti (en siis ole rikas tai mitään, ehkä toimeentuleva kuvaa parhaiten). Huomatkaa siis juuri eronneet ihmiset, että

a) se klisee eron tuskasta oikeasti pitää paikkansa... se siis vähenee ajan myötä. Omat jutut, urheilu ja sen sellaset hommat vaan nopeuttaa sitä ehkä vähän tai ainakin ohjaa ajatuksia muualle.
b) ei tarvitse olla mitään pakkoa pariutua
c) kun on yksi pariutuja vähemmän markkinoilla (minä), niin se tarkoittaa muille enemmän :)

Hymyillään silti kun tavataan