Haluan kertoa kaikille, että masennuksesta voi selvitä. Psykiatri totesi minulla vaikean masennuksen ja aloin syömään Remeronia ja Serouqelia. Pian alkoi uni maistua ja noin 4 viikon kuluttua alkoi olo muutenkin parantua. Painoa tuli lisää 12 kiloa, mutta noin 3-4 kiloa on jo lähtenyt liikunnan avulla. Odotan ja toivon, että paino putoaa, kun Remeronin syönti loppuu. Seroquelia söin vain pari kuukautta. Menkää hyvät ihmiset ammattiauttajalle, niin saatte avun suureen hätäänne! Keinoja kyllä löytyy, mutta älkää yrittäkö selvitä yksin. Masennus vaatii lääkehoitoa!
Pääsin yli vaikeasta masennuksesta.
Kaikki okei
179589
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
hienoa että jollekin onnistuu noin upeasti.toivotaan hyvää jatkossakin
Lääkitys auttaa. Ja sen vaikutus on yksilöllistä.
Joku saa avun tuskaisuuteen jo parissa viikossa jollakin menee pari kuukautta. Paranemisprosessi onkin sitten eri juttu se vie vuosia.
Kai maar se prosessi voi viedä vaihtelevan ajan, sekin. Syvään masennustilaan voinee järkyttävien sattumusten vuoksi päätyä melko nopeastikin, ja miksipä erinäiset onnelliset sattumukset lievittäisi masennusta nopeastikin.
Mutta oikeassa olet tuossa paranemisprosessin tavanomaisessa kestossa. Yleensä kai jo keskivaikeaan masennukseen päätymistä edeltää monen moisia ongelmia, joiden pikainen ratkeaminen on lähinnä ihme. Mieliala toki kohenee lääkkeillä, jos sopivat tropit löytyy.
Itse asiassa en sano tässä mitään kovin uutta, haluanpa vain tuoda esiin sen, ettei mielialan koheneminen lääkityksen vuoksi ole sama asia kuin paraneminen. Vuosien kuluessa kertyneet sosiaaliset tai taloudelliset ongelmat eivät tavallisesti ratkea muutamassa kuukaudessa.
Lääkkeillä ei varmaan olekkaan tarkoitus korjata "vuosien varrella syntynyttä taloudellista ahdinkoa"..(siinäpä vasta ihme lääke olisi) tai korjata "ajansaatossa rikkoontuneita ihmissuhteita"...Lääkkeiden tarkoitus on lieventää ahdistusta ja kun masentuneen olo alkaa "parantua" alkaa elämäkin taas näyttää valoisemmalta ja arjen "pattitilanteet" on helpompi käsitellä ja löytää ongelmatilanteisiin ratkaisuja, jolloin sosiaaliset ja taloudelliset ongelmatkin alkavat sujumaan ja saamaan oikeanlaiset mittasuhteet. Aina ei riitä rautainenkaan-tahto kun seinät alkaa kaatumaan tosissaan päälle...Lääkkeet on hyvä tuki kun uutta aletaan rakentapaan...
Koska voidaan todella puhua paranemisesta? Jos jollakulla on vaikkapa keuhkoputkentulehdus, eikö siitä olla parannuttu vasta, kun lääkekuuri on ohi, eikä oireita enää ole?
Jos masennus katoaa, mutta edelleen joutuu käyttämään lääkkeitä sen poissaolon ylläpitämiseen, ei kait silloin olla parannuttu?
Siinäpä se, mitä on paraneminen ja mitä ei.
Jos joutuu syömään masennus lääkeitä ylläpitääkseen aivojen aineenvaihdunta häiriötä normaalissa tilassa ei kait silloin ole parantunut itse sairaudesta vaikka olo onkin parantunut.
Tunnen itseni parantuneeksi ja normaaliksi, mutta vain ja ainoastaan ylläpitävän pieniannoksisen lääkityksen johdosta.
En siis olekkaan parantunut....kääk.....
Mutta hyväksyn itseni silti tällaisena ja mielestäni se jos mikä on suurin parantuminen.
Eihän diabeetikonkaan sairautta kauhistella vaikka joutuu kayttämään lääkkeitä /pistoksia loppuikänsä.
Onneksi on lääketiede jo näin pitkällä että me "sairaat" saamme lääkityksen tuella tuntea olomme normaaliksi.
Hienoa, että valoitit asiaa, luulin tosiaan, että olen parantunut kun en enää ole masentunut, mutta eihän se niin ole koska joudun syömään ylläpitolääkitystä....hih...ikuinen sairaus tämä taitaa olla
Ja sitten kun vielä joku määrittelisi meille "epänormaaleille ja sairaille" ihmisille, että millainen ihminen on tässä nykymaailmassa "normaali" ja millä mittareilla se on mitattu ja kellotettu ja montako niitä kaiken kaikkiaan on olemassa?
Noniin. Lienee siis täsmennyksen paikka.
Vallitsevan käsityksen mukaan lääkkeillä parannetaan masennusta. Ei siis ahdistusta tai muita masennukseen liittyviä yksittäisiä asioita.
Ja kyllä: kaikki lääkärit ja muut masennuksen kanssa tekemisissä olevat ihmiset myöntävät asian olevan kuten sanoit.
Ikävä kyllä lääkkeiden ja tavallisesti suhteellisen lyhyen terapian ajatellaan riittävän masentuneen hoitamiseen, vaikka todella pätevään hoitoon saatettaisiin tarvita lääkityksen ja terapian lisäksi esimerksiksi vertaisryhmää, velkasaneerausta jne.
Käytännössä siis masentuneet jätetään hoidon jälkeen omin pärjäämään nokkineen eli uskotaan siihen että masennus on parannettavissa tropeilla ja virkavälittämisellä.
Näin se on. Jokaisella on omanlaisensa "helvetti", helvetti siksi koska se ei ole ihmisten normaalia elämää,jokin on vialla psyyken asioissa tai jossain muualla,joka on yhteydessa psyykkiseen vointiin ja tekee sen vuoksi elämästä hankalaa. Nuo mainitsemasi sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat ovat yksi iso osa henkilön hyvin vointia ajatellen. Ei sairauden ollessa "päällä" kykene toimimaan ajallisesti niin että normaalitkaan asioinnit hoituisivat, ainakin se tuo viiveen jokaiseen päivään. Siinä saattaa mennä vuosia, että saa arkipäivän rutiineista kiinni.Kuten usein sanottu, on kovin yksilöllistä kuinka ja millainen tilanne itse kullakin on ollut. Sopeutua jälleen yhteiskunnan tuomiin edellytyksiin.On turvallista,jos on saanut luotettavaa tukea joko ammatti auttajilta tai muutoin esim. läheisiltään.
Yksin ei olisi syytä jäädä ongelmiaan ja ennen kaikea pahaa oloa miettimään jos sellaisia tuntemuksia ei ennen ole ollut.
Kyllä kait siitä jotkut toipuvat. Itselläni todettiin vaikea masennus neljä vuotta sitten. Useita lääkkeitä on kokeiltu ja yksilöterapiaa jo pari vuotta. Vielä ei ole toipumista tapahtunut ...
Kyllä lääkkeet ois hyvä juttu kun löytys sopiva. Tällä hetkellä saan nukuttua normaalisti eli se asia on kunnossa.
Syön Zoloftia, mutta masennukseen se ei näytä auttavan, ainakaan mulla. Liekö se joku ahdistuslääke. Siihen kyllä auttaa. En haluas syödä sellasia lääkkeitä jotka lihottaa koska koen siirtyväni ojasta allikkoon. Jos lihon se masentaa. Eli mikä olisi hyvä lääke zoloftin rinnalle. Cipramilia olen joskus syönyt, ennen Zoloftia.
Olen päätynyt tähän ratkaisuun kohdallani, koska elämääni en voi muuttaa. Yritän löytää lääkkeet jotka turruttaa tunteen ehkä niin jaksan.
Masennuslääkkeet lihottaa, kysy tietävältä lääkäriltä apua siihen ettet vaan käytä sellasta joka lihottaa.
Itselläni ei masennuslääkkeet auta, jos jotakuta auttaa niin hyvä niille.
Kyllä se on kaikkein parasta yrittää selvittää mikä ajoi sut siihen masennukseen ja selvittää kuntoon ne asiat jotka mahdollisesti on ajanut sut siihen tilanteeseen, vaikka pikkuhiljaa jos ei jaksa.
Koittakaa kaikki olla ja toivottavasti voitte joskus paremmin.
t-masentunut4eva
laakson pohja vastaus sinulle.
olen 54v nainen, olen pienestä pitäen tuntenut masennuksen. Silloin ei siitä kukaan
huomanut, enkä osanut kertoa. Aina kun löysin kumppanin olin aika hyvässä kunnossa. nyt viimeinen avioliitto päättyi kolme vuotta sitten, olen ihan romuna, terapiaa lääkkeitä . olen vaan tosi huonovointinen haluaisin kuolla. kaipaan vertaistukea mutta en löydä mistään.
minulla on ollut masennuksen oireita.. en tiedä mitä pitäisi tehdä olen paininut itseni kanssa. yrittänyt muuttua. mutta turhaan. miten vaikea on saada lääkettä masennukseen
No, itse olen kymmenen vuotta käynyt neljällä psykologilla/kuraattorilla/terapeutilla ja yrittänyt saada apua ahdinkooni, mutta vasta nyt, muutama viikko sitten, kävin korkeakouluni tarjoamalla psykologille...
Seuraavalla kerralla sanoi, että tarvitsen kipeästi apua ja tein masennusmittarin (sain pisteitä 39). Olen vieläkin hiukan hämmentynyt asiasta, mutta on kyllä halu parantua... tehdään tossa paperit, jotta saan lääkäriltä masennuspillereitä...
Jos kokee olevansa masentunut ja kaipaa apua niin menee vaikka suoraan lääkärille tai psykologille...
Tuntuu kyllä, että olen aika turtunut omaan masennukseen ja tulee hoettua, että kyllä sitä yksin pärjää... mutta psykologi on eri mieltä ja ihan hyvä vain... en osaa ajatella omaa hyvinvointiani ollenkaan.
... ehkä tulee jossain vaiheessa meno psykiatriselle osastolle...
hiukan pelottaa... toisaalta tuntuu, että en tarvitse apua... olen ollut näiden asioiden kanssa kauan yksin... vain muutaman kanssa olen pystynyt hiukan avautumaan...
Olen hylkiö... nyrjähtänyt... rikkinäinen... tyhjä... silti matelen kuolleen tavoin elävien joukossa...
ehkä on vielä toivoa...
teidänlaisten stna paskojen takia luullaan että kukaan masentunu ei osaa ajatella oikein
niin paljon on suomessa masentuneita joiden masennus johtuukin hoitamattomasta kilpirauhasenvajaatoiminnasta.