Kysyn Matti pappin ojelmasta hiukan.

Esimerkkiksimuille!

Klinu Loikkasesta kerrotaan, että hän venäjän vankila reissuillaan lankesi naisten houkutuksiin. Menetti uskon ja lopunhan te jo tiedättekin.

http://www.tv7.fi/ Matti Vuolanne mainitsi Klinusta ja venäjän vankiloista joissa uskoon tulleet vangit vievät ilosanomaa ympäri siperian vankiloita.

Vuolanne kylläkin väittää että siellä syntyi herätys. Mutta ei siellä eikä muuallakaan missä Hebrealaisten Jumalan ilosanomaa julistetaan ja ihmisiä tulee uskoon. Kyseessä ei koskaan ole herätys, vaan Jumalan Pyhä Henki uudesti luo uusia luomuksia Kristuksessa Jeesuksessa.

10

366

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juoruako?

      En tiedä. Kuka on kertonut ja mitä Klinusta?

    • tyhjykkä

      Kirjassaan Mitä silmät ei nää, Ilkka Puhakka raottaa varovaisen hieman Klinusta julkisuuteen annettua turhan positiivista kuvaa. Klinu oli aikoinaan Venäjän työn tärkeimpiä keulakuvia ja hänen julkinen maine haluttiin pitää puhtaana esittelemällä väkevä Herran johdatuksessa kulkeva evankelista.

      Puhakka, joka oli pitkään Klinun läheisenä työtoverina Venäjän keikoilla, joutui kuitenkin tutustumaan toisenlaiseen Klinuun, josta julkisuudessa ei tiedetty mitään. Naisjutuista Puhakka ei tosin kerro, mutta muuten kuvaa Klinua luonnehäiriöisenä, ilkeänä ihmisenä, joka tahallisella kiusaamisellaan teki työtoveriensa olemisen vaikeaksi.

      • Luonnehäiriöistä ei olisi pitänyt missään nimessä päästää minkäänlaiseen seurakunnalliseen työhön. Näitä henkilöitä kuitenkin valitettavasti aina löytyy seurakunnista. Klinulle olisi riittänyt pelkästään se, että todistaa uskostaan ja kertoo uskoontulostaan kokouksissa. Vapaat suunnat tuntuvat kuitenkin kalastelevan uskoontulleita vankeja pastoreiksi ja seurakunnallisen työn tekijöiksi, vaikka useimmilla vangeilla on vaikeita psyykkisiä sairauksia.

        Säilyttikö Klinu muuten uskonsa loppuun saakka? Hän kai ei ollut vielä kovin vanha kuollessaan.


      • ihme juttu
        mazdels kirjoitti:

        Luonnehäiriöistä ei olisi pitänyt missään nimessä päästää minkäänlaiseen seurakunnalliseen työhön. Näitä henkilöitä kuitenkin valitettavasti aina löytyy seurakunnista. Klinulle olisi riittänyt pelkästään se, että todistaa uskostaan ja kertoo uskoontulostaan kokouksissa. Vapaat suunnat tuntuvat kuitenkin kalastelevan uskoontulleita vankeja pastoreiksi ja seurakunnallisen työn tekijöiksi, vaikka useimmilla vangeilla on vaikeita psyykkisiä sairauksia.

        Säilyttikö Klinu muuten uskonsa loppuun saakka? Hän kai ei ollut vielä kovin vanha kuollessaan.

        Klinu oli Ev.Lut.Kirkon evankelistana alusta loppuun asti.


    • Vaell.Krist.Valossa

      Hebr. 13:7

      Muistakaa johtajianne,

      jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa;

      katsokaa,

      kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt,

      ja seuratkaa heidän uskoansa.

    • 75474754

      mitä tarkoitat :lopunhan te tiedättekin? En tiedä. Mitä hänelle tapahtui?

      • HerrammeTietää

        Klinu kuitenkin oli Herran voideltu, johon en uskalla kajota.


      • HerraMeitä Auttakoon

        Matti pappi sanoi jotenkin näin, toivon mukaan näemme kerran, Klinun taivaassa.


      • kips kpos
        HerraMeitä Auttakoon kirjoitti:

        Matti pappi sanoi jotenkin näin, toivon mukaan näemme kerran, Klinun taivaassa.

        Minusta Matti pappi on IHANA lämmin mies!


      • '-'
        kips kpos kirjoitti:

        Minusta Matti pappi on IHANA lämmin mies!

        Radio Deissä Matti puhui ankaraan sävyyn veriruokien syömisestä ja oli kysynyt peruskoululaisilta, että tiedättekö yhtään eläintä joka olisi homo.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe