Eli kiinnostaisi kuulla miten muut perheet toimii jos äiti on pahasti kipeänä?
Eli todella korkea kuume tai paha oksennustauti.
Jääkö silloin mies kotiin hoitamaan lapsia vai pitääkö äidin hoitaa oksennustaudista huolimatta?
Meillä tuli asiasta riitaa joten ihan mielenkiinnolla kyselen miten muut toimii?!
Eihän se ole pienten lastenkaan hyvä nähdä oma äiti tuskissaan ja oksentelemassa 10 välein eikä pystyssä edes meinaa pysyä...
Niin ja ulkopuolista apua vaikea saada.
Miehellä myös tilanne että voi hyvin tehdä töitä myös kotonta käsin, ei tietenkään yhtä tehokkaasti, mutta kuitenkin.
Eli todella korkea kuume tai paha oksennustauti.
Jääkö silloin mies kotiin hoitamaan lapsia vai pitääkö äidin hoitaa oksennustaudista huolimatta?
Meillä tuli asiasta riitaa joten ihan mielenkiinnolla kyselen miten muut toimii?!
Eihän se ole pienten lastenkaan hyvä nähdä oma äiti tuskissaan ja oksentelemassa 10 välein eikä pystyssä edes meinaa pysyä...
Niin ja ulkopuolista apua vaikea saada.
Miehellä myös tilanne että voi hyvin tehdä töitä myös kotonta käsin, ei tietenkään yhtä tehokkaasti, mutta kuitenkin.
Vastaukset 21
Vanhimmat
En ole koskaan ollut niin pahassa oksennustaudissa, etten olisi kyennyt hoitamaan lapsia ja kotia. Ylipäätään en ole koskaan sairaana, pientä flunssaa lukuunottamatta. Olen siis jäävi vastaamaan.
1. Kannattaa kiinnittää erityistä huomiota käsihygieniaan
2. Jääkaappi on syytä pitää puhtaana ja tarkistaa ettei päiväykset ole vanhentuneita
3. Ruokaostoksia tehdessä kylmäketju ei saa katketa.
4. Ruokia ei saa seisottaa lämpimässä
Ehkä miehesi ei usko, että olet niin sairas, ettet pysty hoitamaan lasta, jos esim. tietokoneella olo onnistuu...
(Tietenkään en tarkoita, ettet voisi olla terve jo nyt ja puhua aiemmin tapahtuneesta)
itsesi kuulostamaan paremmalta ihmiseltä kuin me muut..Se kait oli tarkoituskin..
Aloittajalle,jos olisin niin kipeä etten lapsia pysty hoitamaan niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mies pois töistä.
Olet aika ihme olento jos koko ikäsi olet välttynyt oksennustaudeilta yms. Kyllä sekin päivä koittaa kun lapsesi tuovat päivähoidosta tai koulusta sen taudin johon sinulla ei ole vastustuskykyä. Tosin kyllä sitä voi todella sairaanakin lapset hoitaa. Lastenhoito kyllä onnistuu kunnes taju lähtee kun on tarpeeksi tehokas ja jääräpää.
En parempi, mutta onnekas ja ehkä vatsastani terveempi, siksi jääväsin ja annoin ohjeistusta "ulkokohtaisesti". Mitä tarkoitat niputtamalla palstalaiset "kuin me muut"?
Olen aikuisiällä sairastanut yhden oksennustaudin. Silloin siis oksensin ja ripuloin. Yleensä vatsataudit menee minulla ohi vatsakivulla, väsymyksellä, huonovointisuudella ja päivän löysävatsaisuudella. Minä en todellakaan oksentele. Lapsena muistan oksentaneeni kaksi kertaa.
Voi olla että olen ihmeolento, kun olen koko elämäni aikana sairastanut vain 3-4 oksennustautia. Itse pidän ihmeolentoina niitä ihmisiä, jotka sairastavat monta kertaa vuodessa oksennustautia. Kaikki on niin suhteellista.
Luulen, että koska koko perheemme on samanlaisia kuin minä, niin meillä on yrjötauteihin jonkinlainen immuniteetti tai sitten nuo itse hyvin sisäistämäni ohjeet toimivat todella hyvin.
Voi olla, että teemme noiden neljän asian lisäksi myös jotain muuta, jota en edes ole tajunnut yhdistää siihen, ettemme sairastu vatsatautiin. Ruokavaliomme on ainakin tosi luonnonmukainen eli emme syö roskaruokaa, eineksiä ja makkaraa oikeastaan juuri koskaan.
vastasit jos muuta sanottavaa ei ole kuin että minä olen terve..
Minulla oli muutakin sanottavaa, mutten voi sille mitään, jollet ymmärrä kaikkea lukemaasi. :)
Vastasin, koska neuvoistani voi avaajalle olla vastaisuudessa apua ja koska luulen, että avaajan mies ei ymmärtänyt, kuinka sairas avaaja oli.
Ainakin AB-veriryhmän tiedetään olevan ripulitaudeilta suojaava tekijä. Itse kuulun kyseiseen veriryhmään ja vatsataudit jääneet vähiin.
Kyllä minä jouduin aina hoitamaan lapset ja kodin vaikka olin kuinka kipeä. Ei tullut miehelle ikinä mieleenkään jäädä kotiin vaikka sääli kuinka työkavereita ja heidän vaimojaan kun työkaverit jäi kotiin kun vaimo sairasti.
Juu meillä hygienia ja elämäntavat kyllä kunnossa.
En ole moneen vuoteen sairastanut ja jos olen niin kyllä lapset on siinä sivussa menneet tavalla tai toisella.
Nyt kuitenkin maanantaina iski niin raju oksennustauti, että valehtelematta pystyssä pysyminenkin oli haasteellista. Pieni huikka vettä niin sai olla 10 min oksentamassa.
Nyt onneksi tauti on jo nujerrettu.
Olen kai niin "heikko" ja huono äiti, mutta minusta ei ollut ma-ti lasteni "hoitajaksi" .
Mies oli pitkin hampain tiistaina kotona ka teki etänä töitä.
Toivottavasti noin rankkoja tauteja ei enää tule!
Silloin kun itse olin pieni ja äiti sairasti, isä jatkoi töitään ihan normaalisti, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Äiti makasi sängynpohjassa ja lapset katseli piirrettyjä maratonina, leikittiin omia juttuja. Äiti totesi, että on kipeä, nyt pitää olla nätisti. Ja niin me sitten oltiin. Ruuaksi jotain helppoa ja jos oli tappokuume niin silloin vaikka muroja tms mitä ei tarvinnut edes tehdä ja sitten kun isä tuli töistä, niin se toi jotain eineksiä kaupasta ja syötiin sitten niitä. Ihan hengissä selvittiin. Kyllä ne lapset pari päivää noinkin pärjää. Toki meillä oli aina optio, että isovanhemmat tulee auttamaan, muttei koskaan tarvinnut pyytää, kun omineenkin selvittiin. Kyllä lapsi ymmärtää (pl vauvat) kun niille sanoo, että äiti on nyt kipeä, olkaa keskenään nätisti.
Meillä just mies jäi eilen kotiin koska mulla oli vatsatauti. Makasin koko päivän makkarissa. Mies haki vishyä ja mustikkakeittoa, ja otti vauvan mukaan kaupoille :) En mäkään jättäis vauvaa kipeän mieheni hoitoon.
Itse sairastan toisinaan migreeniä ja olen todella huonossa kunnossa silloin. Oksennan ja koko kroppa on aivan alatoopia, tuntuu että pää halkeaa kun liikkuu. Pyrin hoitamaan lasta niin hyvin kuin suinkin, mutta olen joutunut pari kertaa pyytämään mummon avuksi ja onneksi se on mahdollista. Isäkin kyllä jäisi kotiin, jos tilanne vaatii.
Ei ole meilläkään muita, kun mummo johon turvautua ja aina ei kehtaa. Vain tosi tarpeessa.
olen yh.. (isää ei kiinnosta tavata kuin joka toinen vkl) ja hoidan siis pientä, vajaa 3v, vielä kotona... ja kylläpä meillä lapsi saa mun saikkupäivät (korka kuume, oksutauti) lähinnä katsella sisällä lastenohjelmia ja touhuta omiaan :/ tukiverkostoa ei ihan lähellä ole..
Meilläkun on kupus vajaa 6kk ja esikoinen sitten 2-vuotias.. Kuopuksella todettu vielä atooppinen iho ja astmaa.., Näin pienelle se on aika raju ja joka päivä on hoidettava astmalääkitys 4-6 tunnin välein ja kerran päivässä rasvakylvetys. Meillä oli rs-viruksessa vuoron perään joku, minä viimeisenä. Sain kyllä rs-virusoireiden lisäksi oksennella aika mukavasti ja olo oli mitä karmein. Oli vaikea pitää vauvaa edes sylissä kun pelotti että se tippuisi tai minä kaatuisin vauvan kanssa. Onneksi minun ei tarvinnut kuin pe ja ma olla sairaana ja viikonloppuna mies sitten oli apuna.. Luojan Kiitos.. Jos tässä nyt sitten päästäs taas pari vuotta eteen päin..
En oikein ymmärrä miksi miehille on niin vaikeaa huolehtia perheestään? Tämä on hieman off topic -avautuminen miehistä, lapsista ja vähän naisista...
Isäni ei koskaan osallistunut perhe-elämään ja rahastakin oli tiukkaa aina. Tunteita ei myöskään sopinut näyttää. Äitini tapa rakastaa meitä oli olla hyvin huolissaan, kaikesta, aivan kaikesta.
Minulla ei ole vielä lapsia, koska en ole tavannut ketään, joka haluaisi perheen ja olisi valmis jakamaan arjen vastuun. Ei niin, etteikö kolme aiempaa avomiestäni olisi halunnut lapsia, he vain eivät olleet millään tavalla kiinnostuneita yhteisistä asioista. Kaikki rahat menivät omiin leluihin ja laskujen maksuun jouduin pyytämään uudestaan ja uudestaan heidän osuuttaan. Kyllästyin joka kerta olemaan äiti aikuiselle miehelle.
Nykyinen poikaystävä (kohta ex) on sitä mieltä, että meidän suhteen ja mahdollisen perheen eteen on riittävää, että hän käy töissä ja tekee mulle lapsia, kun haluan?! Wtf? Taas? Mistä tällainen ajatusmaailma kumpuaa? Puhuttiin jotain siitä, että miten elämä muuttuisi perheen myötä... Miehen osalta ei näköjään mitenkään.
Olen kai juuri niitä hyvin toimeentulevia, koulutettuja, kaupungissa asuvia sinkkuja, joista lehdissä kirjoitetaan. Mikään ei kelpaa ja kukaan ei ole tarpeeksi hyvä. Onko todella niin, että lapset ovat vain naisten juttu ja kukaan mies ei huolehtisi edes itsestään jollei nainen pakottaisi?
Biologinen kello alkaa kohta tikittämään ja pitänee harkita muitakin vaihtoehtoja lasten yrittämiseen kuin perinteinen. Olen jo hyväksymässä pikku hiljaa sen, että jos haluan lapsia se on vain ja ainoastaa oma asiani. Ehkä minulla on vain ollut paljon epäonnea ja/tai omissakin arvoissa on jotain pielessä. Jotenkin tämä kaikki tekee hyvin, hyvin surulliseksi.
Miehet ovat sellaisia, millaisiksi me äidit poikamme kasvatamme. Toki isästä poika voi ottaa mallia niin hyvässä kuin pahassa.
Jos isä ei ole oikein isätyyppiä, voi poika kasvaessaan haluta olla aivan päinvastainen mies kuin isänsä, koska on joutunut kärsimään isän "poissaolosta" konkreettisesti tai vain niin, että isä ei ole lapselleen henkisesti läsnä.
Mutta pääsääntöisesti, miehet ovat äitinsä poikia.
Tähän kohtaan tekee mieli kertoa tarina menneestä elämästä:
Suuren perheen äiti sairastui ehkä hoitamattoman pikkuflunssan jälkeen kovaan jälkitautiin. Kyllä hän ihan lääkäriinkin pääsi ja lääkkeetkin sai, mutta suuren perheen hoitamiseen ei ollut muita mahdollisuuksia kuin hän. Siis suoraan sanoen; kukaan ei välittänyt sen vertaa, että olisi tullut ajatelleeksi, että nyt äidin on pakko levätä, pötköttää peiton alla pitkällään tekemättä mitään ja että apua on saatava.
Vuodet muuttuivat vuosikymmeniksi ja äidin eläke- eli silloiset vanhuusvuodet alkoivat. Niiden kuluessa äidin sydän alkoi oireilla ja tutkimusten jälkeen edessä oli suuri sydänoperaatio, joka sitten loppujen lopuksi mutkien kautta myös onnistui. Äiti eli korjatulla sydämellään vielä runsaat kymmenen vuotta ja sitten remppa olisi ollut edessä taas, mutta siinä kohdassa äiti sanoi "ei".
Osa jälkeläisistä ei sitä kestänyt vaan olisi väkisin passittanut äidin uuteen toimenpiteeseen. Nyt huoli, hätä ja suru oli suunnatonta mutta ei minkään laista muistikuvaa tai käsityksen poikasta, millä lailla vakava tauti kauan aikaa sitten ehkä vaikutti sydänlihakseen ja alkoi rappeuttaa yhtä sen perustoiminnoista.
Onneksi nykyajan äidit osaavat jo vaatia omia oikeuksiaan ja tietävät, miksi pitää levätä sairastaessa ja muulloinkin. Hyvä äiti on hyvä myös itselleen.
Kerran olimme koko perhe niin rajussa mahataudissa, että me molemmat aikuiset pystyimme liikkumaan vain kontallaan. Toinen konttasi sängyn ja vessan väliä. Toinen majoittui makaamaan kylppärin lattialle pyyhkeen päälle. Kuopus oli ihan pieni vauva, rintaruokinnalla, emme mitenkään kyenneet edes pesemään peppua lavuaarilla, kun emme pysyneet itsekään pystyssä. Soitimme jonnekin kunnan puhelimeen ja pyysimme kotiapua, sanoin, että me ei selvitä. Meille tuli päiväksi hoitaja, en edes muista näköä tai nimeä, olin niin kanttuvei. Illalla tuli sukulainen auttamaan. Jäin miettimään, että sairastuikohan se hoitaja myös. Sukulainen sairastui ainakin. Ihan kamala tauti. Niitä oksennuksia jynssättiin pitkään. Vauva sairastui vähiten, onneksi, sillä se olisi varmaan joutunut sairaalaan.
Jos tuossa tilanteessa toinen aikuinen olisi ollut terve, hän olisi tietenkin jäänyt kotiin avuksi, ei epäilystäkään. Ainakin meillä on kunnallinen kotiapu harvinaista.
No itse ainakin olen aina joutunut lapset hoitamaan sairaanakin. Ollut mm. 9 vrk norovirus, leikkauksen jälkeinen tulehdus, jolloin kuume lähes 40 astetta ja kauheat kivut ja migreeni vähintään 3 kertaa kuukaudessa. Eipä ole mies jäänyt avuksi kotiin kertaakaan.
No iskipä minuunkin ensimmäinen oksennustauti kymmeneen vuoteen. Lisäksi vauva tekee hampaita ja ryömii unissaan, esim. viime yönä pisin pätkä jonka nukuimme oli 2 tuntia. Vieläkin on jyrän alle jäänyt olo ja joka paikkaa särkee. Lapsen isä ei ole meihin yhteyksissä eikä virallisesti vanhempi, ei ole siis isyyttä tunnustanut. Omat vanhempani auttoivat yhtenä päivänä, lisäksi nykyinen miesystäväni auttoi meitä viikonloppuna yhden yön. Pisteet hänelle