homeeseen sopivat oireet mutta ei muka hometta (koulussa)

homettako?

muutin koululle asuntolaan noin kuukausi sitten. Aiemmin olen aina ollut todella terve eikä mitään sairautta tai allergiaa, flunssaa lukuunottamatta.

Nyt aluksi alkoi kova nuha, jonka seurauksena paha poskionteloiden tulehdus. Sain kaksi antibioottikuuria, eikä auttanut oikeastaan yhtään. Samoihin aikoihin alkoi kuumeilu joka toistui monesti viikossa ja kesti muutaman tunnin.
Nyt muutaman viikon on ollut silmät tosi punertavat, välillä vuotavat ja välillä tosi kuivat.
Samaan aikaan alkoi myös jatkuva pääkipu.
Tällä viikolla henkeä rupesi ahdistamaan. (varmaan jäi jotain sanomatta mutta tässä suurin osa)

Kävin asuntolanvalvojan luona ja ei kuulemma ole hometta misään..

5

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • homettako?

      Kysymys kuuluukin, mitä teen?
      poissaoloja tulee ja kipu jatkuvaa, keskittyminen kärsinyt selkeästi..

      Asuntolassa ei edes ilmastointia eikä avattavaa ikkunaa..

    • Mamy Blue

      Homeperheen äitinä ehdotan muuttoa pois kyseisestä asuntolasta. Ainoa keino estää homesairauden eteneminen on poistaa homealtistus ja tukea elimistön vastustuskykyä vitamiinilisillä (eritoten jodilisällä), maitohapoilla (Asidofilus Plus-merkkinen toimii) Juo paljon kaivo- tai lähdevettä, ulkoile paljon ja tee voitavasti aineenvaihdunnan nopeuttamiseksi.

    • homettako?

      Kiitos vinkistä! Asuntolasta muuttaminen vaan ei taida onnistua kun en kelalta saa mitään tukia. Alkuvuoden olin vuokra-asunnossa mutta nopeesti loppu rahat kun asumistuki on satasen luokkaa...

      asuntolanvalvoja sanoi että on paljon muitakin joilla on samanlaisia oireita tullut, mutta syksyllä tarkastettu tilat eikä ollut hometta missään.

      Vähän kummallista kyllä että asuntolanvalvojan mukaan koulun siivessä jossa meillä lähes kaikki tunnit on, on tullut päätös ettei pysyviä toimistotiloja kyseisessä siivessä saa olla huonon ilman takia.

      Eli siis maatalousalan ekan vuoden opiskelijat kyllä pärjää niissä tiloissa usein jopa 8 tuntia päivässä mutta opettajat ei saa olla!
      Missä oikeudenmukaisuus? nuoret opiskelijat saa sairastua eikä mitään ole tehtävissä.

      Maatalousalalla on astmasta aika paljon haittaa, ja voi tehdä tulevan ammatin tosi hankalaksi kun työ on aika raskasta.

      • Homehemmo

        Joo,kyllä sun pitäisi muuttaa pois sieltä.Asiat tärkeysjärjestykseen.


    • homettako?

      Käväsin verikokeissa ja tulokset tulee ensiviikolla, astmahoitajaa aattelin käydä tapaamassa tän ahdistuksen takia.. Kuka korvaa jos koulun takia saa eliniäkseen riesaksi astman?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5836
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      39
      3842
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3333
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      12
      2778
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2242
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2197
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1906
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      18
      1535
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1372
    10. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      25
      1263
    Aihe