(-97 syntynyt tyttö. Asuu 200km päässä vanhemmista ja ensimmäisitä kavereista. Hyvin sisäänpäin suuntautunut, ei kerro juuri tunteistaan tai mielipiteistään.
Asuu 4. Kämppiksen (ulkomaalaisia) kanssa, ei juuri pysty juttelemaan heille (kielimuuri).
Kämppään tuli juuri siivous määräys. Hän käy laborantin koulua, johon ei itse halunnut, mutta tyhmä haki sinne. Nyt yrittää sinnitellä kesään asti jotta tietäisi pääsisikö toiseen kouluun.
Laborantin koulu on liian vaativa, paljon tenttejä (enimmäkseen matikkaan ja kemiaan painottuvia). (uusinta tenttejä ei nyt ole kuin muutamia)
Syöminen loppui kokonaan koulussa ja ruokailu väheni myös kämpillä(paino on pudonnut 100kg - 85 nyt 9kk, mun mittakaavassa aikapaljon, mun normaaliin laihtumiseen verrattuna) Opettajat ottivat wilman kautta viestiä. Äiti nuhteli minua " pöljyämisestä ", samoin myös nuhteli poissaoloistani.
Välillä on vain aamuja jolloin tuntuu etten vaan jaksa nousta ylös sängystä. Sen takia siellä on poissa oloja.
En halua tuottaa harmia, en halua viedä mitään keneltäkään.
Aina kun tuotan jollekkin pettymyksen, poden ihan hirveän huonoa oloa.
( mm. tunnen kavereiden riidan olevan minun syytäni, vaikka mulle on sanottu ettei mulla ole mitään osaa siihen.)
Yhdessä vaiheessa pyrin tulemaan sairaaksi, ettei tarvisi tehdä mitään. ( tyhmältä kuulostaa mutta totta, kaikkea yritettiin. Lapsellista )
Ainoatkin kaverit sieltä 200km päässä ovat aloittaneet oman elämän. Tuntuu että olen jäänyt jumaamaan paikoilleen. Mutta tosiaan, ei tarvisi ihmetellä kun en vaan jaksa tehdä mitään.
Ensin tosin luulin tämän olevan vain väsymystä, otettu on enemmän d-vitamiinia ja muita vitamiineja. Olen yrittänyt liikkua, (40min ) pyöräilyä päivässä on kuitenkin minusta ihan hyvä määrä( kouluun ja kämpille).
Olen yrittänyt käydä eräässä kerhossa, mutta en tahdo sinne enään. Tunnen siellä itseni myös ulkopuoliseksi.
Pari kuukautta sitten mulle todettiin PCOS (munasarjojen monirakkulaoireyhtymä), todennäköisesti niin vahva että olen lapseton. ( Ei sillä että olisin lapsia halunnut, mutta se kyllä se harmittaa kun kivut on kuukautiskierron aikana kovat)
Olen tyytymätön ulkonäkööni, nyt kuitenkin pystyn katsomaan itseäni peilistä tosin kun ennen.
Toisin kuin ennen, joka hemmetin meteli ottaa päähän. Oli se sitten arkisia ääniä tai toisen ihmisen soittamaa musiikkia. ( Tätä tosin kerrostalossa koko ajan on). Keho saa koko ajan ärsykkeitä.
Mitä nyt kämpillä tekee niin on jos syö, on tietokoneella tai nukkuu.
(oli pakko päästä purkamaan tämä johonkin)
Asuu 4. Kämppiksen (ulkomaalaisia) kanssa, ei juuri pysty juttelemaan heille (kielimuuri).
Kämppään tuli juuri siivous määräys. Hän käy laborantin koulua, johon ei itse halunnut, mutta tyhmä haki sinne. Nyt yrittää sinnitellä kesään asti jotta tietäisi pääsisikö toiseen kouluun.
Laborantin koulu on liian vaativa, paljon tenttejä (enimmäkseen matikkaan ja kemiaan painottuvia). (uusinta tenttejä ei nyt ole kuin muutamia)
Syöminen loppui kokonaan koulussa ja ruokailu väheni myös kämpillä(paino on pudonnut 100kg - 85 nyt 9kk, mun mittakaavassa aikapaljon, mun normaaliin laihtumiseen verrattuna) Opettajat ottivat wilman kautta viestiä. Äiti nuhteli minua " pöljyämisestä ", samoin myös nuhteli poissaoloistani.
Välillä on vain aamuja jolloin tuntuu etten vaan jaksa nousta ylös sängystä. Sen takia siellä on poissa oloja.
En halua tuottaa harmia, en halua viedä mitään keneltäkään.
Aina kun tuotan jollekkin pettymyksen, poden ihan hirveän huonoa oloa.
( mm. tunnen kavereiden riidan olevan minun syytäni, vaikka mulle on sanottu ettei mulla ole mitään osaa siihen.)
Yhdessä vaiheessa pyrin tulemaan sairaaksi, ettei tarvisi tehdä mitään. ( tyhmältä kuulostaa mutta totta, kaikkea yritettiin. Lapsellista )
Ainoatkin kaverit sieltä 200km päässä ovat aloittaneet oman elämän. Tuntuu että olen jäänyt jumaamaan paikoilleen. Mutta tosiaan, ei tarvisi ihmetellä kun en vaan jaksa tehdä mitään.
Ensin tosin luulin tämän olevan vain väsymystä, otettu on enemmän d-vitamiinia ja muita vitamiineja. Olen yrittänyt liikkua, (40min ) pyöräilyä päivässä on kuitenkin minusta ihan hyvä määrä( kouluun ja kämpille).
Olen yrittänyt käydä eräässä kerhossa, mutta en tahdo sinne enään. Tunnen siellä itseni myös ulkopuoliseksi.
Pari kuukautta sitten mulle todettiin PCOS (munasarjojen monirakkulaoireyhtymä), todennäköisesti niin vahva että olen lapseton. ( Ei sillä että olisin lapsia halunnut, mutta se kyllä se harmittaa kun kivut on kuukautiskierron aikana kovat)
Olen tyytymätön ulkonäkööni, nyt kuitenkin pystyn katsomaan itseäni peilistä tosin kun ennen.
Toisin kuin ennen, joka hemmetin meteli ottaa päähän. Oli se sitten arkisia ääniä tai toisen ihmisen soittamaa musiikkia. ( Tätä tosin kerrostalossa koko ajan on). Keho saa koko ajan ärsykkeitä.
Mitä nyt kämpillä tekee niin on jos syö, on tietokoneella tai nukkuu.
(oli pakko päästä purkamaan tämä johonkin)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuullostaa masennukselta. Kokemusta on minullakin. Kannattaa hakeutua ammattiavun piiriin ja kokeilla josko lääkityksestä olisi apua. Itse en pysty elämään ilman mielialalääkettä. halaus sinulle! Sulla on elämä edessä!
Oletko ajatellut että sinulla voisi kenties olla Aspergerin syndrooma? Itselläni myös todennäköisesti on, siihen kuuluu tämä aistiyliherkkyys hyvin vahvana...
Missään nimessä ei mitään psyykenlääkkeitä kannata lähteä kiskomaan. Alkoholia vähän, jos on pakko itseään päihdyttää. Suuntaa voi lähteä etsimään vaikka joltain sosiaalityöntekijältä tai terapeutilta. Tarvinnet elämääsi jotain mistä pidät, vai? Ilmeisesti tämän hetkinen koulu ei motivoi. Onhan ystäväsuhteesi kunnossa tai tunnetko itsesi syystä tai toisesta jotenkin yksinäiseksi? Pahan mielen syihin kannattaa lähteä vaikuttamaan eikä humaltaa tai turruttaa itseään aineilla. Tsemppiä.
Jotenkin outo kirjoitus. Onkohan joku provo ja keksitty. Siis aloittaja syntynyt 97 ja painanut 100 kg :O?