Perussuomalaiset ovat taas sortamassa naisia. Tuo esitys "Avioliitossa synnyttävistä naisista" on aivan järjetön. Sen mukaan lapsia synnyttäneet naiset joutuisivat eläkkeelle nuorina, melkein ilman eläkekertymää. Siis miten se muka "parantaisi naisten asemaa? Millainen laskuoppi noilla persu-pojilla oikein on?
NYT tarvitaan RKP apuun!
En tajuu!
962
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä pesut kuuluvat tälle palstalle? Sitä paitsi.
Etuilupuolue ei ole kiinnostunut todellisuudessa kenenkään muiden eduista kuin surujen.
Tiedät sen hyvin itsekin, kunhan vain manipuloit!
Et näköjään tajuakkaan. Aloitus oli osoitettu RKP-lle, niin sehän kuuluukin tälle palstalle. Sen sijaan, miksi persut kirjoittelevat tänne noita herjauksiaan, eikös persuilla ole ihan oma palstansa?
Tuo ehdotuksen tarkoitus on hyvä, mutta se kääntyy ja käännetään pesuja vastaan.
Naiset kokevat sen olevan pakottamista avioliittoon. Siksi ehdotus on typerä.
Varsinkin kun PS tarvitsisi nimenomaan naisten ääniä kasvaakseen, koska miesten ääniä sillä on jo eniten eli lähellä maksimia.
PS:n puoluetoimistossa pitäisi tehdä henkilöstövaihdoksia, jota tuollaisia lapsuksia ei tulisi.
Ehdotuksen allekirjoitti vain 16 kansanedustajaa eli se tuskin on puoluetoimiston käsialaa. Soinin pitäisi käyttää puoluekuria muiden johtajien tavoin, mutta PS on demokraattinen puolue toisin kuin muut puolueet.
Kuka sitä Thorsin ämmää on avioon viemässä.
Taas netti fenno osoitti tyhmyytensä. Kun ei ymmärrä keskusteltavasta asiasta mitään, sortuu solvaamaan täysin asiaankuulumattomien ulkonäköä.
Onpa tosi fiksuja ja sivistyneitä keskustelijoita nuo talaismin kannattajat.
Kepu isännät sen vain allekirjoitti kun eivät emännän pysy muuten pakolla hellan välissä.
Pakkoruotsi on haitake fennonaiselle, jonka ohi menee svekonainen automaattisesti virkanaisiksi.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288590051124.html
Pakkoruotsin kannattajat:
Kokoomus:
Zyskowicz, Ben Kok. 20%
Vapaavuori, Jan Kok. 20%
Sarkomaa, Sari Kok. 0%
Räty, Laura Kok. 0%
Vahasalo, Raija Kok. 20%
Harkimo, Leena Kok. 20%
Katainen, Jyrki Kok. 0%
Mäkinen, Tapani Kok. 0%
Stubb, Alexander Kok. 0%
Virolainen, Anne-Mari Kok. 20%
Kanerva, Ilkka Kok. 20%
Orpo, Petteri Kok. 20%
Heinonen, Timo Kok. 20%
Grahn-Laasonen, Sanni Kok. 20%
Satonen, Arto Kok. 20%
Sasi, Kimmo Kok. 0%
Häkämies, Jyri Kok. 20%
Eestilä, Markku Kok. 20%
Ravi, Pekka Kok. 20%
Risikko, Paula Kok. 20%
Mäntymaa, Markku Kok. 0%
Virkkunen, Henna Kok. 20%
Sdp:
Lipponen, Päivi SDP 20%
Hiltunen, Rakel SDP 20%
Lindtman, Antti SDP 20%
Jungner, Mikael SDP 20%
Guzenina-Richardson, Maria SDP 20%
Ihalainen, Lauri SDP 20%
Feldt-Ranta, Maarit SDP 20%
Taimela, Katja SDP 0%
Kantola, Ilkka SDP 0%
Salonen, Kristiina SDP 20%
Kiuru, Krista SDP 20%
Viitanen, Pia SDP 20%
Paatero, Sirpa SDP 20%
Kiljunen, Anneli SDP 20%
Viitamies, Pauliina SDP 20%
Backman, Jouni SDP 20%
Väätäinen, Tuula SDP 0%
Mäkisalo-Ropponen, Merja SDP 20%
Myller, Riitta SDP 20%
Urpilainen, Jutta SDP 0%
Kumpula-Natri, Miapetra SDP 0%
Huovinen, Susanna SDP 0%
Tuppurainen, Tytti SDP 20%
Ojala-Niemelä, Johanna SDP 20%
Rkp:
Thors, Astrid RKP 0%
Nylander, Mikaela RKP 0%
Gestrin, Christina RKP 0%
Blomqvist, Thomas RKP 0%
Wallin, Stefan RKP 0%
Nauclér, Elisabeth Å. Saml. 0%
Gästgivars, Lars RKP 20%
Wideroos, Ulla-Maj RKP 0%
Henriksson, Anna-Maja RKP 0%
Nylund, Mats RKP 0%
Keskusta:
Kiviniemi, Mari Kesk. 20%
Lehtomäki, Paula Kesk. 20%
Kaikkonen, Antti Kesk. 20%
Saarikko, Annika Kesk. 20%
Kiviranta, Esko Kesk. 20%
Rehula, Juha Kesk. 20%
Alatalo, Mikko Kesk. 20%
Komi, Katri Kesk. 20%
Kääriäinen, Seppo Kesk. 20%
Vehviläinen, Anu Kesk. 20%
Puumala, Tuomo Kesk. 20%
Tölli, Tapani Kesk. 20%
Rantakangas, Antti Kesk. 20%
Korhonen, Timo Kesk. 20%
Sipilä, Juha Kesk. 20%
Rundgren, Simo Kesk. 20%
Maijala, Eeva-Maria Kesk. 20%
Kristillisdemokraatit:
Jääskeläinen, Jouko KD 20%
Räsänen, Päivi KD 20%
Östman, Peter KD 0%
Palm, Sari KD 20%
Perussuomalaiset:
Packalen, Tom PS 20%
Tolppanen, Maria PS 20%
Vasemmistoliitto:
Modig, Silvia Vas. 20%
Arhinmäki, Paavo Vas. 0%
Uotila, Kari Vas. 20%
Lapintie, Annika Vas. 0%
Tiainen, Eila Vas. 20%
Kalliorinne, Risto Vas. 20%
Vasenryhmä:
Yrttiaho, Jyrki Vas. 20%
Vihreät:
Sinnemäki, Anni Vihr. 20%
Haavisto, Pekka Vihr. 20%
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihr. 0%
Brax, Tuija Vihr. 20%
Karimäki, Johanna Vihr. 20%
Toivola, Jani Vihr. 0%
Niinistö, Ville Vihr. 20%
Pakotuslinjalla voi tulla pakkoastutus naisille kun miehillä on pakkoarmeija. Sitten päälle vielä pakkosynnytys. Eihän tämä systeemi toimi kuin pakolla jos ei ole yhteisiä pakkoja. Nuoret miehet palauttavat sellaista tahtia sotilaspasseja että alkaa olla kiire natoon että saadaan edes pieni palkallinen käpykaarti perustettua.
Ovatko kaikki edellä mainitut rkp:n säätiöiden voideltuja "pakkoruotsittajia"?
Miksi ihmeessä äänestätte noita selkärangattomia, lahjustenvarassa toimivia edustajia sinne Arkadianmäelle? Eikös teillä ole vapa valinta, vai eikö fennomaaneista löydykkään pätevia vastuunkantajia?