Mikä oli sen viesti, jonka Backman tällä kertaa jätti tuomatta julkisuuteen virallisen ilmoituksen yhteydessä..
olisiko ollut,
että lyhyen kaavan mukaan kaksi vuottakaan ei ole riittävän aikaa pedata suojatyöpaikkaa politiikan posteljoonille.. opin ja kyvyn puutetta ei voi peittää edes paskakerroksen roiskeella..
Yllätys taisi olla Backmannille se, että YLE:n johdossa joutuu käyttämään omaa päätä, eikä voikaan turvautua valmiiksi kirjoitettuihin muistilappuihin ja tehdä niin kuin ylemmältä taholta on käsketty...
Juoksupoika on ikuisesti juoksupoika...
Sekin on kunnioitettava ura, kunhan ei liikaa pälyile sivuilleen, eikä kyseenalaista tehtäviään..
Toisaalta, ehkä Backman uran huippukohta oli ja meni, eikä tämän lähemmäksi YLE:n huippua pääse.
YLE:lle ja Backmanille jää yhteinen harrastus, viestien välittäminen..
Ja tässä kohtaa, kerimäki & co...
hhhhhhhhhhhhhhhhhheheheheheheehehheeeeeeeeee

Vastaukset 3
Vanhimmat
Myös Sosiaalidemokraattiselle puolueelle tästä jupakasta
Kyllä demarit yritti taas kähmiä viran itselleen.
Ja kähmijänä oli tosi konna Paskman.
Tässä casessa kähmijä oli jokapaikan tehosekoitin Kimmo Sasi.