Minulla on samanmoisia asioita kerrottavana kun maailman jaa Suomen poliittisilla johtajilla;
1 ) Pohjois-Korean nykyjohtajaa ja minua yhdistää se, että me emme kumpikaan tunne lentopelkoa. Kimillä on varaa kulkea lentokoneella, minulla ei. Minä olen saanut meidän kylällä mainetta siitä, että lennän aika usein kapakasta pihalle.
2 ) Minä ja Putin olemme kumpikin sinkkuja.
No minä en ole kyllä uskaltanut sitä vaimolle kertoa, voisi heittää minut ulos.
3 ) Perussuomalaiset ja minä. No me luulemme olevamme parhaita vaikka olemme lälläreitä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.