Vai olenko mä vaan tullut järkiini?
Mä avaan palstan, silmäilen otsikot ja nimimerkit, avaan pari mielenkiintoisimmalta vaikuttavaa, luen ne läpi.
Joku kolahtaa ja alan kirjoittaa, mutta sit... tulen tajuihini ja pyyhin kaiken pois ajatellen et ei täällä oikeasti ole ketään.
Luen vielä pari ketjua läpi ja totean, et mitähän hittoa mä täältäkin oikein kuvittelin löytäväni.
Mä avaan palstan, silmäilen otsikot ja nimimerkit, avaan pari mielenkiintoisimmalta vaikuttavaa, luen ne läpi.
Joku kolahtaa ja alan kirjoittaa, mutta sit... tulen tajuihini ja pyyhin kaiken pois ajatellen et ei täällä oikeasti ole ketään.
Luen vielä pari ketjua läpi ja totean, et mitähän hittoa mä täältäkin oikein kuvittelin löytäväni.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Aika hankalaahan täältä on todellisuudessa löytää just hän...
Nåin ihan minun kynästäni tämä !
lukaisen ja kommentoin, peruutan ja jään seuraamaan, harvoin lähetän.
Musaa kuuntelen, telkkaria seuraan, ja joskus kudin kädessä.
Pasianssi koko ajan näytöllä, alapalkissa klikattavana esille.
En mä ainakaan etsi palstalta ketään. Kunhan ajankuluksi hiihtelen :D
---
päättyi yksi tarina,2,5 kk sitä sontaa kestikin..
Tää kaikki täällä tuntuu niin turhalta ja hukkaan heitetyltä.
Kauniita sanoja ja suuria tunteita, eikä kukaan "oikea" niitä lukemassa.
Aikani yritin oikeasti, mutta enää en pitkään aikaan. Tulin siis järkiini...
Alkaapi ilokuva telkkarista jos näkyy kanava-5, sille käännä siis. Jackie Brown.
Myöhemmin illalla keksimme uusia omien unien aiheita, erilaisia kuin hämähäkit vastaan autot, helppo tekniikka jos osaa, mutta vaatii opettelua ja tietynlaista oman mielen hallintataitoa. Ei ole mistään taikuudesta kysymys, vain että jos tietää miten omat aivot toimivat..
Pretty simple.
Nii just...
Toinen samanlainen täälläkin. Tosin, en viitsinyt edes vastata mitään, vaikka löytyi aloitus omalle nimelle. Ei se minulle kuitenkaan olisi ollut. En vaan jaksa uskoa, että kukaan täällä minua kaipailisi. Silti roikun täällä odottamassa ihmettä.
Mulle tulee kans toi fiilis, et ei se kuitenkaan mulle ole.
Enkä viitsi kysyä lisätietojakaan kun ei niitä ole koskaan ennenkään kukaan kertonut.
Tulee väkisinkin sellanen tunne ettei ihmiset todellisuudessa halua olla yhteydessä siihen kaivattuunsa.
Sitten voipi käydä niinkin että se joka laittoi todella hyvät tunnisteet luovuttaa kun ei vastausta kuulu...palaa palstalle joskus kuukauden päästä...eikä enää viitsi laittaa niitä hyviä tunnisteita...onhan kovin epätodennäköistä että ajoitus osuisi koskaan oikeaan...
Näin on käynyt mulle...
En enää tee aloituksia enkä kommentoi juurikaan mihinkään. Seuraan jotain mielenkiintoista, osuvaa ketjua, ja odotan siihen lisää tietoja. Harvoinpa niitä vaan tulee.
Enkä kyllä oikeasti usko että juuri hän täällä edes minua olisi etsimässä eikä osaa kuvitellakaan että minä etsisi häntä.
Kyse on ylpeydestä. Sen takia ei "halua" ottaa yhteyttä
voi sitten kuolinvuoteellakin ylpeillä, että olin koko elämäni niin ylpeä, ettei elämäni rakkaus päässyt koskaan elämääni
vaikka ei mitään etsisikään. Aikansa lueskelee, muitakin miettijöitä liikkeellä, sitten vilkaisee kelloa, niin... jotakin muutakin voisi tehdä.
Kuka haluaa tästä itselleen tavan?!
määrästä päätellen aika monikin.!!
Eikun mun aika ei riitä, ku nytkin pitäs olla peiton alla ittekseni ...
Tänäänkin monessa ketjussa voisi olla hyvinkin kommentteja häneltä, mutta en viitsi sinne väliin lähteä tunnisteita kerjäämään. Ei ne kuitenkaan oikeasti ole häneltä. Ja vastauksetkin olisivat tietysti tyyliä "etelä-suomi" ja "siniset silmät"...
thaks for nothing mut mä taidan mennä nyt nukkumaan.
Tulee väkisinkin mieleen se "pidä tunkkis"-vitsi :D
täälläkin mutta toisaalta mitä enemmän näitä lukee sitä epätoivoisemmaksi tulee. en usko kuitenkaan että sattumalta nähtiin. pitäisi vain päästä lähemmäksi. uskon kyllä mutta välillä se usko kaipaa vahvistusta ja vastailee näihin ikäänkuin varmuudenvuoksi
Niin, onko se sattumaa vai tarkoitus, jota emme vielä ymmärrä.
Luulen, että enimmät kohtaamiset ovat vain sattumaa kun taas harvemmat on niin tarkoitettu.
Mutta ne kyllä erottaa siitä tunteesta mikä jää...
Mikä se sitten on se tarkoitus? Ja kuka siitä päättää? Miksi se joku, tuntematonkin, saattaa tuntua läheisemmältä kun vaikka läheisin omainen...?
On kyllä vaikeita kysymyksiä elämässä.
monesta asiasta. jotenkin sitä ei itse kuitenkaan koskaan omaksunut niitä "tavanomaisia" tapoja kuinka ihmiset toisiaan tapasivat ja alkoivat seurustella. ikäänkuin sitä katseli sitä toimintaa ulkopuolisena kuinka ihmiset kantavat ravintoloista niitä kumppaneitaan jne tai lähtevät festareille... ei sillä ettäkö se oli väärin vaan itse tunsi vain jotenkin sen että ei tämä näin voi mennä. on oltava jotain syvempää. sitten se tapahtui eikä sitä edes heti tajunnut höh.. ehkä asiat eivät kuitenkaan mene kuin saduissa en niin olettanutkaan. kyllä minä olen aina lapsenmielisesti uskonut johonkin suurenpaan ainakin ja olen kyllä ihan kiitollinen siitä ainakin.
Tämä on taas kun suoraan multa!
Voi olla kyllästymistä, joku kutsuu luovuttamiseksi ja joku järkiitymiseksi.
Itsekään en lue kun muutamat aloitukset ja vielä harvemmat ketjut, joskus kommentoin johonkin, lähinnä ehkä neuvoen muita.
Silloin viime elokuusta lähtien alussa kirjoitin koko ajan ja melkein jokaiseen ketjuunkin. Sit syksyn ja talven aikana iski todellisuus, eihän täällä ole tarkoituskaan löytää tai tulla löydetyksi! Lopetin rekisteröidyn nimimerkin käytönkin jossain vaiheessa.
Mulla myös se tilanne oli niin erikoinen, että miehellä ei ole mitään syytä edes olettaa että mä olen yrittänyt etsiä häntä.
Hänet nähdessään koin jotain mitä en ollut aikaisemmin kokenut, hämmennyin siitä ja pakenin paikalta. Mies ymmärsi tilanteen varmasti vaan tylyiksi pakeiksi. Ja kun se kaikki myöhemmin sitten iski tajuntaani, niin mä olisin halunnut korjata sen käsityksen ja tutustua häneen.
Ymmärrätte siis varmasti saman kuin minä, että se mies ei täällä todellakaan ole minua koskaan kaipaillut... en ole antanut hänelle siihen mitään syytä.
Eli ei minullakaan ole täällä mitään syytä roikkua.
Onneksi oikeassa elämässä on tapahtunut asioita, jotka ovat saaneet näitä asioita jo taka-alalle, ehkä vielä joskus kokonaan pois mielestä.
Kyllä sitä vaan täytyy toimia silloin kun tilanne on siinä edessä, toista tilaisuutta ei tule välttämättä.
Vilkaisee miten paljon taas ja ketä. ja hymähtää miten se jaksaa.
Olen nainen, joka ei etsi, mutta eräs jonka mieli, sydän ja sielu teki minusta säälittävän.
Ei toinen tee kenestäkään säälittävää. Häntä ei voi syyttää siitä mitä hän on. Se on omien korvien välissä.
Eikö olisi kannattanut etsiä elämästä oikeasta?
niin antaisin kaikille palstalaisille rohkeutta, jonka avulla he ottaisivat yhteyttä kaivattuihinsa ja selvittäisivät asiat ja saisivat rauhan, tavalla tai toisella.
Olet siis kyllästynyt, eli painekyllästettu lankku.. sellainen vihreä :D
Joo no tässäkin ketjussa on paljon niitä, jotka osaa kyllä neuvoa tietämättä asioista sen enempää.
Kyllä mä ihan oikeassakin elämässä etsin, mutta ei vaan sitten löytynyt. Tää on ollut keino purkaa ajatuksia ja pitää toivoa yllä. Enää en kyllä jaksa ajatella koko juttua niin. Kevät tuo uusia juttuja elämään ja ehkä jonkun uuden mielenkiintoisen ihmisenkin...
Tulin sittenkin kattomaan. Oonko tullut järkiini, kyllä ja ei. Tää palsta on niin nähty, eikä mikään koskaan muutu. Aina on ja aina tulee olemaan.
Mitään täällä ei ratkaista, enkä niin kuvitellutkaan.
Nukkumaan ajattelin ajoissa mennä, en piruuttani lue, etten jäisi ns. koukkuun.
Hyvät yöt ja jne..
Viisas ihminen :)
Tulipas oltua taas pari päivää muualla ja teki ihan hyvää!
Ulkona paistaa aurinko, mennään ulos eikä nyhjätä täällä koko päivää :)
Ei se "hän" täällä ole, vaan tuolla jossain.
Ja vaikka ei häntä löytynyt, niin voi löytyä jotain muuta kivaa.
Mulla ainakin on kiva viikonloppu tiedossa ja aion kerrankin ottaa ilon irti siitä!