Olemme saamassa hyvän, uuden kaupunginjohtajan ja uusi hyvinvointipalvelujohtajakin kuuluu saaneen joiltakin tahoilta toimintansa suhteen kiitosta. On siis aika poistaa sosiaalipalveluiden loputkin esimiestason- ja johtajuus tason ongelmat. Tässä viitataan merkittäviin johtajuus- ja esimiesongelmiin "sosiaali- ja peruspalvelujohtajan" toimen suhteen. Esimerkkinä alimman tason lähiesimiehelle, vrkavastuulliselle henkilölle myönnetty rinnakkaistoimilupa (tietolähde: koulutus yhtymä) toteutetttavaksi virka aikana ja tästä seuranneet ongelmat esimiestehtävien suorittamisen suhteen. Ratkaisut ovat tulleet kalliiksi kaupungille: esimerkkinä oikeudenkäynnit asiakasasioissa (lähde käräjäoikeus) puhumattakaan laimin lyötyjen tehtävien aiheuttamista vahingoista niin omien tehtävien kuin alaisten tehtävien suhteen.
Missä ovat nyt kaupunkimme vastuulliset poliitikot? Kaikillahan on tiedossa sosiaalipalveluiden henkilöstön suuri vaihtuvuus: 15 henkeä vuosina 2013 ja 2014 alussa (mol rekry sivut). Näin pienessä kaupungissa se on poikkeuksellista ja tulee kalliksi kaupungille. Missä ovat siis asioista vastaavat poliitikkomme ja kipeät mutta välttämättömät päätökset.
Nyt pyydämmekin teltä kaikilta apua, jotta keskijohto ja keskijohdon sijaistaminen saadaan järjetykseen sosiaalipalveluissa kaupungissamme.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.