oon tällänen kohta 15 vuotta täyttävä tyttö. kärsin oikeestaan masennuksesta ja ahdistun tosi helposti ja nopeesti. oon alottanu viiltelyn jo joskus kaua sitte mut nyt alan oikeesti olla siinä pisteessä että mun on pakko lopettaa tää. pelkään et jään kiinni mun vanhemmille jonka jälkeen ne häpee mua ja sitä mitä musta on tullu.
siks haluaisin teiltä apua et miten voisin lopettaa viiltelyn? mitä tekisin sen tilalla? en haluu että mua pidetään mitenkään huomiohuorana mut mä oikeeti haluisin lopettaa mut en tiiä onko musta siihen.
siks haluaisin teiltä apua et miten voisin lopettaa viiltelyn? mitä tekisin sen tilalla? en haluu että mua pidetään mitenkään huomiohuorana mut mä oikeeti haluisin lopettaa mut en tiiä onko musta siihen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ohjeita:
-Onko sinulla ystäviä? Jos on, pyydä ystävääsi/ystäviäsi auttamaan sinua.
-Kerro vanhemmillesi, he osaavat varmasti auttaa.
-Käy terveydenhoitajalla, hänkin osaa varmasti auttaa.
Siinäpä oli, selviät kyllä viiltelystä!:)
KERRO Vanhemmillesi mun pojalla oli huumeongelma mutta ensilti hävennythäntä Omaa lastani vaan hoidettiin ongelma yhdessä ja olen ylpeähänestä hänelläoli selkärankaa taistella irti ongelmastaan, ja minäolen ylpeä siitä ettäolensaanut 2 muutakin autettua irti huumeista.
Itelläni on iha samat ongelmat ja vaikka oon yrittäny lopettaa viiltelyn, nii en pysty... Ite haluisin kyllä kertoo jollekki ja pyytää apuu siinä, et mitä teen, mut en vaa pysty. En pysty puhuu kellekkään, joten tässä sitä sitte edelleen ollaa...
Minä olen 17 tyttö, ja kärsin myös masennuksesta ja viiltelin aivan huimasti vielä viime vuonna. Se auttaa aikansa, mutta sen jälkeen mä aina tunnen oloni huonommaks, kun näkee ne arvet.. Ja mun iskä näki ne myös. Se kysy, että josko haluaisin puhua koulupsykologille, ja mä tartuin siihen kaksinkäsin, koska mä olin jo oikeesti lipsumassa itteni kanssa.
Siinä tuli noin kahden kuukauden ajan käytyä, ja ai että, kun olisin aiemmin älynny sen! Niin ihana tunne, kun sain vapaasti kertoa sille, miltä tuntu ja mitä tein ittelleni, eikä se tuominnu, vaan neuvo miten voin suunnata parempaan.
Kannattaa ihan oikeasti käydä teidän koulupsykologilla, heillä on vaitiolovelvollisuus eli ne ei voi sinun jutuista muille kertia (edes kotiin) ellet halua.,
Itse soitin joka session jälkeen äidille ja kerroin mitä oltiin puhuttu ja sovittu, ja mun vanhemmat autto pitää näitä sopimuksia.
En mä silti mikään "täysin parantunu" ole, edelleen sattuu lipsahuksia, mutta ei pahoja.
Kannatan siis avoimesti puhumista, koska siinä ei ole mitään häpeän aihetta. Sä olet vahva, kun et ole luovuttanu, vaan kysyt jopa apua täällä.
Tää on sun eka iso askel kohti parempaa. Ehkä sä voit kohta jo alkaa puhua siitä koulupsykalle, mä ymmärrän että vanhemmille voi olla tosi rankkaa puhua.
Toivotan sulle onnea sun matkaan, joka tulee onnistumaan, koska sä olet selviytyjä. Pysy vahvana! ♥♥♥