Oi miten ihastuttava ihminen... jos kahdesti jää kiinni TÖRKEÄSTÄ rattijuopumuksesta, taitaa olla alkoholisti silloin.
iltis
Seiska paljastaa, että Danita Westphalilla on kaksi vankeustuomiota. Vuonna 2004 hänet tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta. Seurauksena oli 80 päivän ehdollinen tuomio sekä 960 euroa sakkoa.
Törkeä rattijuopumus on syynä myös toiseen tuomioon vuodelta 2006. Tällä kertaa 80 päivän vankeustuomio tuli ehdottomana, mutta se muutettiin 80 tunniksi yhdyskuntapalvelusta.
Vuonna 2012 Westphal tuomittiin sakkoihin petoksesta.
iltis
Seiska paljastaa, että Danita Westphalilla on kaksi vankeustuomiota. Vuonna 2004 hänet tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta. Seurauksena oli 80 päivän ehdollinen tuomio sekä 960 euroa sakkoa.
Törkeä rattijuopumus on syynä myös toiseen tuomioon vuodelta 2006. Tällä kertaa 80 päivän vankeustuomio tuli ehdottomana, mutta se muutettiin 80 tunniksi yhdyskuntapalvelusta.
Vuonna 2012 Westphal tuomittiin sakkoihin petoksesta.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Iiihana nainen! Heikki on niiiin rrrrakastunut! Nainen taitaa olla niiin hyvällä tuulella ja iloisen positiivinen, koska on aina pienessä sievässä?
Näin Danita sanoo toisesta miehestään:
Seiska paljastaa nyt, että Westphal on yhä kirjoilla toisen miehen luona.
- Tilanne on tällä hetkellä sellainen, etten siitä mielelläni puhuisi, Westphal sanoo Seiskalle.
Hän ei halua kertoa, onko yhä yhdessä myös yritysjohtajana toimivan miehen kanssa.
Eipä tietenkään haluaisi asiasta "mielellään puhua". Kuinkas muuten. Jos nainen on jo syksystä lähtien maannut Heikin kanssa, niin miten vielä puolen vuoden jälkeen asuu toisen ukon kanssa? Eikö Heikin kanssa olekaan niin ihanaa ja astraalista? Kaikenhan piti olla yhtä auvoa ja ihanuutta?
"Tilanne on tällä hetkellä sellainen, etten siitä mielelläni puhuisi"
Joo vihje vihje.
Puoi vuotta niin on aika tehdä paljastuskirja Lampelasta, mennä Seiskaan poseeraamaan jne. Ei Lampela tajua, että sitä uunotetaan nyt kunnolla. Ties vaikka oliksi ämmän ukkokin mukana.
Niin, no entä jos hän tekee juuri noin?
Danita ryhtyi noiden jälkeen ryhtynyt absolutistiksi ja se on 100% varma tieto
Opettele lukemaan. Noiden-sana on monikko.
Danita on epärehellinen ihminen johon Heikki on päättömän rakastunut eikä näe vaalean punaisten linssien läpi todellisuutta.
Tuossa sanotaan, että tämä Danita mikälie alkoi absolutiksi noiden tapahtumien jälkeen. Joten opettele lukemaan. Se on ymmärrettävä siten, että hän ehti tehdä kaksi pahaa mokaa, ennen kuin ymmärsi, että viina ei hänelle sovi. Hän alkois siis absolutiksi tuon viimeisen mokan jälkeen.
Ei. "Noiden jälkeen" tarkoittaa että ryhtyi KAKSI kertaa absolutistiksi. Jos halutaan tarkoittaa että on alkanut vain kerran absolutistiksi, silloin sanotaan että ryhtyi v. 2006 tapahtuman jälkeen absolutistiksi.
Jos kirjoittaja olisi halunnut kertoa, että Danita on alkanut kaksi kertaa absolutiksi, niin hän olisi kertonut, että Janita alkoi aboslutiksi vuoden 2004 toilailujen takia ja alkoi uudelleen vuoden 2006 toilailujen takia. Nyt hän yhdisti sanomansa niin, että kertoi tämän Danitan alkaneen absolutiksi noiden (kaksi kpl) tahtumien jälkeen. Eli kaksi kertaa mokasi ja sitten oppi. Toivottavasti
En ole sama henkilö kuin nimimerkki Houkutuslintu? jos niin luulet ja kuten huomaat en kommentoinut Danitan juomista tai absolutismia millään tavalla, ainoastaan heidän suhteensa tilaa. Danita ei vaikuta rehelliseltä ihmiseltä koska on salannut noin isoja asioita Heikiltä. Kuten tuon toisen miehen.
Missä on sanottu, että on salannut? Voi hyvinkin olla, että morsmaikulla on osoite jossain muualla jonkun muun miehen asunnossa, mutta ei se suoraan tarkoita sitä, että he olisivat tai eläisivät parisuhteessa.
Joskus aikapäiviä sitten erosimme. Opiskelin toisella paikkakunnalla ja olin kirjoilla vuodenpäivät exäni osoitteessa. Meillä ei ollut mitään parisuhdetta pitkään aikaan. Sen jälkeen, kun meille oli avioero myönnetty. Molemmilla oli oma elämä ja omat menomme ja omat seurustelumme. Vain osoite oli järkevyyden kannalta sama. Seurustelukaverini tiesi tilanteen ja ymmärsi osoitteen olevan järkevää pitää siellä ihan siitä syystä, että opintojen päätyttyä mulla oli mahdollisuus hakea asuntoa paikkakunnalta, koska olin kirjoilla siellä.
Voi erokin olla riidaton ja järkevästi hoidettu. Ei kaikki lähde liitosta sotakirveiden kanssa.
Kolmas kerta toden sanoo.
Noloa. Jos joku joutuu "ryhtymään absolutistiksi" niin siinähän koko elämä perustuu alkoholiin ja viinaksia on mietitty ja niillä läträtty niin paljon että tuollaiseen tilanteeseen on jouduttu. Mikä hemmetin absolutisti. Ja täällä vielä kymmenen kommentin juupas-eipäs-väittely siitä sen absolutismi scnabsolutismista, kuin se jotenkin pyhittäisi tai parantaisi jotain.
Seuraavaksi varmaan joku lähtee luostariin tms. Voi typeryyden huippu mihin ihmiset haksahtavat.
tässä sulle tietoa
Seiska paljastaa nyt, että Westphal on yhä kirjoilla toisen miehen luona.
- Tilanne on tällä hetkellä sellainen, etten siitä mielelläni puhuisi, Westphal sanoo Seiskalle.
Hän ei halua kertoa, onko yhä yhdessä myös yritysjohtajana toimivan miehen kanssa.
Miksi siitä pitäisi toitottaa koko maailmalle ja etenkin tuollaisen roskamedian kautta?
hei me luetaan lehistä ihan ite jutut. onksun pakko toistaa tääl kaik ??
Kuinka joku edes kehtaa kirjoittaa kommenttiin "ja se on 100% varma tieto"?
Sen saletimpaa epäilyttävyyskorttia on vaikea löytää.
Tai ehkä se oli sarkasmia, niin tietenkin!
Senkin pessilutisti.
Tässähän on nyt yritetty kääntää ikävä fakta hienoksi ilmoittamalla olevansa absolutisti ;)
Syy on absolutismiin on alkoholismi, ja todistetusti tässä tapauksessa, kun taustalla on jo kaksi rattijuopumustuomiota.
Miten ikävältä kuulostaakaan se että "olen alkoholisti", kun taas "olen jo vuosia ollut absolutisti", saa asian kuulostamaan jotenkin muka jalolta ja hienolta...
Niin läpinäkyvää, mutta eiköhän naisen elämässä kaikki muukin on kulissia, kulissia :)
Siksi Danone tarttee oman juristin
Onkohan kohta Danoninoja tulossa... ja juristi maksaa.
Uudella ei ihan partiolaistausta, mutta melkein.
"ihailen vaimoani suuresti ja rakastan häntä syvästi. Hänellä on hyvä sydän ja terveet arvot, partiolaistausta. Hän ei ole mikään uraohjus eikä pyrkyri, vaan hän on keskittynyt hoitamaan lapsia ja kotia. Hän on ystävällinen ja huomaavainen kaikkia kohtaan."
Lampela entisestä vaimostaan Avun numerossa 32/2013
Kumma, kun huippujuristi ei ole selvittänyt naisen taustoja. Kanavia Heikillä kyllä olisi mistä hakea tietoa.
Ei silloin mitään taustoja selvitellä kun kalu jäpittää aamusta iltaan ja illasta aamuun niin ettei edes uni tule kun koko ajan on kehveli mielessä.
kuinka joku luottaa rikolliseen?
en kehtais liikkua rikollisen seurassakaan
onhan jokaisen oma asia miten elämänsä elää
NIINPÄ
Tekee varmasti hyvää juristin maineelle kun hän pyörii rikollisen hyväksikäyttäjän seurassa.
Toisaalta maine meni jo kun viime vuonna vielä kehui vaimoaan ja hänen perheelle omistautumistaan ja sitten hylkäsi hänet julmasti ja puhuu vähättelevään sävyyn uusi pimu kainalossaan.
Lampela kielsi tänään ensin lehdille Danitan toisen miehen mutta menkääs tällä hetkellä kattoon Seiska News. Lampela myöntää nyt Danitalla on toinen mies ja kuulemma pitää miestä kai varalla koska se mies on yksinkertaisesti sikarikas.
miksi lampela jätti kauniin, sympaattisen, rehdin ja älykkään vaimonsa tuollaisen naisen takia???????
Jolla ei ole partiolaistaustaa.
Rattijuopumustausta?
Wow.
Ja petos.
Tämän päivän Lampela-uutisista olisi hyvä tehdä semmonen kaavio. Mikä oli kerrottu asioiden tila kello n, kello n 1 jne.
Siitä vois tulla aika laaja kaavio.
Onkohan tämä Danitan sikarikas suomenruotsalainen yritysjohtaja myös ruma, vanha ja höynäytettävä...?
Antaisitko asuntosi välitettäväksi petostuomion ja rattijuoppoustuomioita saaneelle Danskulle?! Itse en antaisi edes sille firmalle, missä kokotti työskentelee. Näi o!
Eikös kiinteistöKaisallakin ole petostuomio.oli muka ollut työttömänä ja sai Kelan tukea, teki kuitenkin samaan aikaan töitä. Nimikin on muuttunut elämän aikana monta kertaa.Outoa väkeä nuo kiinteistövälittäjät-
Koko firman poppoo vaikuttaa ummehtuneelta, en antais asuntoani tuolle firmanlle. Kova rahastuksen maku jäi mulle ainakin. Outoa porukkaa siellä töissä.
Jos joku jaksaisi voisi tehdä tälle palstalle kaavion kaikkien nähtäville, mitä D ja H sanoivat silloin ja silloin. Ihan nopsastikin katsottuna, pelkästään eilen tuli kummankin suusta parin tunnin välein eri tekstiä. Ensin D ja H kumpikin kielsi toisen miehen, sitten se juu oli mutta ei mikään sellainen suhde, sitten D sanoi että on onnellinen H kanssa, sitten D ei ollutkaan koskaan ees seurustellut H kanssa, sitten H väitti että D valehtelee ja ovat yhdessä.. jne jne... jne jne...
Ensin Heikki ja Danita hehkuttivat suhdettaan kuukausia mediassa. No sitten selvisi että Danitalla on toinen mies. Hän ei halunnut kommentoida asiaa millään tavalla. Sitten Heikki sai tietää asiasta. Heikki edelleen halusi olla Danitan kanssa. Sitten tuli tiedote lehdille jossa Danita sanoo ettei ole koskaan seurustellutkaan Heikin kanssa. Heikki sanoo että kyseinen väite on täyttä roskaa. Nyt ollaan siinä pisteessä ettei Heikki tiedä enää itsekään ovatko hän ja Danita edelleen yhdessä.
Ihme hiipparipariskunta..
Nainen minun makuuni
Siis semmoinen, joka lossaa olevansa kanssasi ja julistaa sitten LEHDISSÄ ettei olekaan, ja joudut median kautta taistelemaan sitä vastaan?
Onnea vaan matkalle...
No lopputulos on kuitenkin se että tekivät itsensä kumpikin naurettaviksi ja uskottavuus loppui. Maine meni myöskin toiselta osapuolelta, tuskin saa kovin kummosia hommia. Ja tosiaan kohta saadaan lukea naisen miessuhteesta, kuinkahan "sikarikas"sen kestää koska nainen teki hänetkin naurunalaiseksi.
Rahalla ei saa takaisin mennyttä mainetta. Häåeäähän tänä päivänä ei enää tunneta vaikka syytä olisi monellakin.
Niin, onhan se hyvä pitää rikasta yritysjohtajaa varalla jos itsellä on minitulot ja kallis maku...
Vaikea ymmärtää miten fiksun oloinen juristi haksahtaa tällaiseen kuvioon.
Musta ei ole outoa. Katsoin just sen pieruohjelman "tavallista elämää" ja onhan Danita tosi upea näyttävä nainen. Kyllä siinä helposti varmaan vanhemman miehen kuuppa sekoaa kauneuden edessä. Jotkut (monet?) miehet arvostaa yhä sen ulkonäön ykköseksi kriteereissä joten.
Omaa vankkaa uraansa hiljaisuudessa rakentanut kiinteistövälittäjä Danita Westphal tuli suurelle yleisölle tutuksi asianajaja Heikki Lampelan ja tosi-tv:n kautta.
Suhteen loppuvaiheessa ehdittiin jo kohista hänen vuosien takaisista rikkeistään, muun muassa rattijuopumuksesta, mutta nuo asiat on jo korvattu, kuitattu ja menneisyyttä.
Nykyisin Danita satsaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin niin ravinnossa kuin liikunnassa. 15-vuotiaana kasvissyöjäksi siirtynyt Danita on antanut ruokanautinnoille hieman periksi, mutta sanoo elävänsä upeaa aikaa.
- Hyvinvointi on täysillä elämistä ja hulluttelua. Minulle terveys ja hyvinvointi ovat nautintoja, värejä ja hyviä makuja.
Absolutistiksi
Alkoholin Danita on jättänyt kokonaan.
- En ole juonut pisaraakaan alkoholia seitsemään vuoteen. Olen spontaani ja sosiaalinen ihminen, en tarvitse seuranpitoon alkoholia. Olen löytänyt oman tasapainoni tällä tavalla, en kuitenkaan arvostele muita. Käyn juhlissa ja tapahtumissa ihan kuten ennenkin, mutta lasini täytän tuoremehulla, alkoholittomalla viinillä tai kivennäisvedellä.
Google-mainokset
Erinomainen Spermapankki
Open Identity Spermanluovuttajien 10% Alennus Ensimmäinen Hankinta
www.cryosinternational.com/ny
Hotellit Pärnu alkaen 18€
trivago™ Edullinen Majoitus Pärnu. Vertaa Hintoja: Säästät jopa -78%!
trivago.fi/Halpa-Majoitus-Pärnu
Danita viettää juhannuksen 5-vuotiaan tyttärensä sekä ystäviensä kanssa Tammisaaren huvilalla.
- Veneillään, syödään hyvin ja nautitaan toistemme seurasta.
- Heinäkuussa yritän vähän lomailla. Lapsi viettää sen aikaa isänsä hoivissa kun piipahdan Lontoossa shoppailemassa ja rentoutumassa.
- Lapseni suurimmat kesätoiveet ovat oleilu maalla, jäätelö ja Ti-Ti Nalle -konsertit, joihin ainakin olen luvannut hänet viedä.