Lieksan Vaskiviikot, teemana Suvaitsevaisuus

Me Suvaitsevaiset käymme nyt viimeiseen taistoon. Valjastimme Lieksan Vaskiviikot ajamaan suvaitsevaisuus-aatettamme.

Kyllä te nyt opitte suvaitsemaan, puhallamme vaskitorvella suvaitsevaisuutta korvanne täyteen!
"Euphoria-sekstetin konsertissa kuullaan mm. ihmisoikeusasioista kumpuavia säveliä. Myös kavalkadikonserteissamme taiteilijamme pyrkivät tuomaan teemaamme esille ohjelmistovalinnollaan. Onpa sävellyksen lähtökohtana ollut mikä tahansa aate, niin musiikkia ovat ihmiset aina tehneet toisille ihmisille! Laulun sanoin "Jokainen ihminen on laulun arvoinen" ihonväristään, seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan, poliittisista aatteistaan ja uskontokunnastaan huolimatta.

Vaskiviikko soi siis suvaitsevaisuuden messinkisessä ilmapiirissä."

Huom! Ottakaa salakuuntelulaitteet taas mukaan! Perussuomalaisten puheet on kaikki saatava nauhalle, Esko S puheet eivät riitä, vaan tallennetaan kaikki mahdollinen.

Tää on viimeinen taisto!
Rintamaamme yhtykää,
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään!
15238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jaa, että kun Lieksan virkamiehet osaltaan ja osa valtuutetuista sekoilee maahanmuuton kanssa, niin kaikki lieksalaiset on sitten suvaitsemattomia. Niinkös se nyt menee.
Kun teilä on siellä se paskapyykki, niin peskää se sotkematta toisia ihmisiä siihen pyykkäystalkoisiinne.
Vai lieneekö se tarkoituksena, että pikkasen ennen vaaleja pukkaatte tilaston, jossa lähdette kehumaan onnitunutta työtänne rasisminvastaisessa touhussa ja onnitteletta peilikuvaanne.

Äänestä

Kuka ulkomaalainen esiintyjä tai kuuntelija uskaltaa Lieksaan tulla? Musta vävy, onko rekisterinumero jo lieksan mamu-keskusteluissa parin tunnin päästä omistaja selvitettynä?

Äänestä
  • Vaskiviikot Lieksan perinteitä noudattaen, suvaitsemme kaiken paitsi, suomalaisen kulttuurin ja perinteen!

    Äänestä

Eipähän tarvitse tulla vaskiviikoille. Minä ei aio punikkien lauluja pakkokuunnella.

Äänestä

On joskus istua hiljaa ja kuunnella kun " torvet" soi. Hienoja puhaltimia.
Mutta nk. kaikessa muutama Lieksan paskapää pilaa kaiken.
On se ihme, että Suomeen on pesiintynyt tämmönen " takapajusten ukkojen ja akkojen" porukka joilla ei ole muuta tekemistä kuin vit..lla lähimmäiselle ja Lieksan kohdalla pakolaisille..
No saatte sen aikaan, että minä ajan siitä ohi Nurmekseen, Kuhmoon ja sellaisiin paikoihin missä ei ole näin paha maine kuin " Lieksassa". Ja pienen joukon aiheuttama:
Ne kesälomarahat voi tuhlata siinä naapurikunnissa.

Äänestä
  • Eihän lieksalaiset edes halua, että paikalliset yritykset menestyisivät, työllistäisivät, maksaisivat veroja, kyllä se on niin väärin. Onhan naapurikunnissa ja Joensuussa kauppoja ja työpaikkoja.

    Äänestä

  • Amstronk voisitko tiedustella mikä on Lieksan kaupungin tilinumero, voit sinne antaa avustusta, kantaväestön kuormaa huojentaen.
    Kiitos.

    Äänestä

  • Kaupungin kassa kirjoitti:

    Amstronk voisitko tiedustella mikä on Lieksan kaupungin tilinumero, voit sinne antaa avustusta, kantaväestön kuormaa huojentaen.
    Kiitos.

    systeemi helpottaa sinunkin vaikeuksia " kaupungin kassa", saat itse päättää lähdetkö Siperiaan vaan rakentamaan Afrikkaa ?

    Äänestä

En voi olla suvaitseva koska en suvaitse vaskimusiikkia lainkaan, en voi sietää sitä!

Äänestä
  • On ne sekasin.

    Äänestä

Työntäkää ne torvenne hanuriin, niin saamma hanurimusiikkia.
Päätorvi Özkoo voisi työntää päänsä omaansa hanuriin, niin saisimma persuhanurimusaa.

Äänestä

Joutaa lopettaa koko vaskiviikko aikansa elänyt tappiollinen tapahtuma.

Äänestä

Siinä on suvaitsevaisuus koetuksella, kun köyhä käy litlistä ostamassa kainaloonsa muutaman tarjoustuotteen ja vieressä seisoo maahanmuuttaja kärynsä kanssa, kärry täynnä tavaraa, eikä välttämättä niitä tarjoustuotteita.
Tulee mieleen, että millähän rahalla on mahdollisuus leveään shoppailuun?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viimeinen taisto kirjoitti:

Me Suvaitsevaiset käymme nyt viimeiseen taistoon. Valjastimme Lieksan Vaskiviikot ajamaan suvaitsevaisuus-aatettamme.

Kyllä te nyt opitte suvaitsemaan, puhallamme vaskitorvella suvaitsevaisuutta korvanne täyteen!
"Euphoria-sekstetin konsertissa kuullaan mm. ihmisoikeusasioista kumpuavia säveliä. Myös kavalkadikonserteissamme taiteilijamme pyrkivät tuomaan teemaamme esille ohjelmistovalinnollaan. Onpa sävellyksen lähtökohtana ollut mikä tahansa aate, niin musiikkia ovat ihmiset aina tehneet toisille ihmisille! Laulun sanoin "Jokainen ihminen on laulun arvoinen" ihonväristään, seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan, poliittisista aatteistaan ja uskontokunnastaan huolimatta.

Vaskiviikko soi siis suvaitsevaisuuden messinkisessä ilmapiirissä."

Huom! Ottakaa salakuuntelulaitteet taas mukaan! Perussuomalaisten puheet on kaikki saatava nauhalle, Esko S puheet eivät riitä, vaan tallennetaan kaikki mahdollinen.

Tää on viimeinen taisto!
Rintamaamme yhtykää,
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu