Olen vasta vähän päälle parikymppinen. Masennusta minulla on ollut jo useamman vuoden, välillä parempia aikoja ja välillä huonompia. Masennuksen taustalla on mm. pieleen menneitä ihmissuhteita ja koulukiusaamista.
Koko elämäni on valetta. Teeskentelen kaikille että olen iloinen ja että mulla menee hyvin.
Asun kaukana vanhemmistani joten kulisseja on helppo pitää yllä. Valehtelen että opiskelen mutta oikeasti en ole käynyt päivääkään koulussa enää vuoden 2011 jälkeen. En vaan ole enää kiinnostunut mistään, olen menettänyt mielenkiinnon monia asioita kohtaan. Jopa eräs minulle hyvin tärkeä harrastus on jäänyt kokonaan. Minulla on kavereita, mutta välillä jopa rasittaa niidenkin seura enkä aina halua nähdä/vastaa heille puhelimeen. Suurimman osan ajasta vietän yksin kotona, toisinaan menee jopa päiviä etten poistu asunnostani minnekään. Itse harvemmin soitan kenellekään, yleensä kaverit soittaa minulle. Mua ei enää edes kiinnosta tarttua puhelimeen ja soittaa kenellekään. Miksi mua kiinnostaisi muiden kuulumiset, kun ei omakaan elämä kiinnosta?
Joskus kävin juttelemassa psykiatrian poliklinikalla mutta enää en ole siellä käynyt kun ei se vaikuttanut olotilassani mihinkään suuntaan.
Unirytmini on pielessä. Nousen sängystä aina iltapäivän puolella. Saatan herätä aikaisin mutta mulla ei ole mitään syytä nousta ylös sängystä niin yritän nukkua vielä, tai jos en saa enää nukuttua niin makaan sängyssä vielä muutaman tunnin ja mietin asioita. Pakotan itseni nousemaan jossain vaiheessa kuitenkin. Harvoin edes jaksan kunnolla pukea päälleni, olen kotona usein yövaatteet päällä koko päivän.
Minulla on myös alkanut ilmetä masennuksen lisäksi kaikkea muuta, pakko-ajatuksia ja pelkotiloja. En uskalla enää syödä kunnolla kun pelkään että saan pahan ruokamyrkytyksen tai allergiakohtauksen. Syön yleensä vain jotain "tuttua ja turvallista" ruokaa ja toivon etten sillä kertaa kuole siihen. Ruokavalioni on siis melko yksinkertainen.
Pelkään myös bakteereita ja siivoan asuntoani usein. Pelkään kaikkia kemikaaleja. Pelkään että olen vakavasti sairas ja kuvittelen toisinaan itselleni kaikenlaisia sairauksia.
Viime kesänä vedin pääni kunnolla sekaisin ja jouduin sairaalaan.
Mulla on myös ollut viimeaikoina ongelmia rahapelien kanssa. Tarkistin juuri eilen pankkitiliä ja olen pelannut viimisen kuukauden aikana yli 300 euroa. Se on suuri raha työttömälle. Joskus olen jopa ottanut vippiä että saan pelattua. Luottotietoni ovat ainakin toistaiseksi vielä kunnossa.
En voi koskaan kertoa vanhemmilleni tilannettani, he suuttuisivat ja syyttäisivät mua. Mulla on tarpeeksi paha olla ilman syyttelyäkin.
Toisinaan mietin itsemurhaa, mutta en tiedä olisiko se mikään ratkaisu? Mutta en kestä ajatusta siitäkään että totuus tulisi ilmi jonain päivänä.
Ulkona paistaa aurinko, mutta istun vain asunnossani hämärässä, verhot ikkunan edessä. Päivät ja elämä tuntuu menevän hukkaan.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kovin paljon ei ole sanottavissa: mene nopeasti hoitoon, jos ei muualle niin terveyskeskukseen.
Et sinä hullu ole, mutta vaikeaa sinulla on. Varmaan sinulle oli helpotus kijroittaa elämäsi tilanteesta palstalla. Luin sen.
Sinua voisi autaa www.peluuri.fi . Vilkaise.
Tilanteesi muistuttaa hyvin paljon omaa elämääni. Kärsin myös riippuvuudesta (en tosin rahapeleihin). Aloin syrjäytyä parikymppisenä ja nyt olen vähän päälle kolmenkymmenen. Hain apua vasta joitakin vuosia sitten, koska kynnys siihen oli kohdallani valtava. Pitkittyneen tilanteen takia on masennus alkanut kroonistua, enkä juurikaan saa apua lääkkeistä. Mitä useamman masennusjakson käy läpi, sitä helpommin ne uusiutuvat. Tämä johtuu aivojen plastisesta rakenteesta.
Voisin kuvitella, että hyötyisit päiväsairaalajaksosta ja terapiasta. Jos jaksat lukea, suosittelen kirjaa Mielekkäästi irti masennuksesta. Tunnen ihmisiä, jotka ovat kirjan harjoitteilla saaneet suurta apua masennukseen.
Psykiatrian poliklinikalla "juttelemassa" käyminen ei varmaan ollut riittävän tukevaa ja toisaalta itseymmärrystä antavaa.
Minusta tuntuu, että tarvitset kunnollista psykoterapiaa. Saisit siihen Kelan tuen, koska opiskelu- ja työkykysi on sairauden vuoksi alentunut. Se on kriteeri Kelalla. Alle 26-vuotias saa yhteen psykoterapiakäyntiin yksityisellä psykoterapeutilla tukea reilusti (tuki on erityistason psykoterapeutin vastaanottokäyntiin 52.14 euroa/kerta) ja omavastuuosuus on kohtuullinen. Jotkut saavat sossusta tukea omavastuuosuuteen. Toisaalta pelaamiseen menee sinulla rahaa eli jos sen sijoitat hoitoosi, niin siinä se raha on.
Olet vielä nuori ja sinulla on mahdollisuudet isoon elämänmuutokseen. Nyt oireita on alkanut kasaantua, joka taitaa liittyä masennuksen syventymiseen ja elämän kapeutumiseen. Kun ns. mökkiytyy, on aika tavallista, että alkaa tulla epäluuloista (jopa vainoharhaista) oloa. Seei tarkoita, että olisit outo; oletvain juuttunut elämässäsi aika niukalle alueelle. Niin se meneemuillakin, jos ei masennuskeen saa apua.
Hakeudu uudelleen psykiatrian polille ja ota puheeksi, että nyt täytyy/haluat alkaa hoitaa itseäsi.
Psykoterapiaa älä pelkää. Ei sinun tarvitse olla vahva ja jaksava jaksaaksesi psykoterpiaa. Alussa siinä voi keksittyä ihan nykyhetken tilanteeseen ja saat jakaa asioitasi, ajatuksisi ja tunteitasi jonkun kanssa pitemmän aikaa. Mitä pitempään ongelmia on ollut, sitä pitemmän aikaa niiden korjaantuminen vie aikaa. anna siis sitäkin itsellesi toipumisessa.
Hyvä, kun kirjoitit tänne. Ehkä se kertoo, että on nyt muutoksen aika!
Toivotan sinulle kaikkea hyvää.
Niin jos tilanne menee oikein pahaksi voit joutua pakkohoitoon.Ja siitä selvitäksesi sinun PITÄÄ olla vahva ja jaksava,muuten ne jyrää sinut.
Unohtakaa se hoitoon hakeutumisen kynnys, nostakaa suosiolla kädet pystyyn ja kysykää apua. Ei ole mikään ihme ettei kaikki jaksa tässä sairaassa maailmassa, liian monelle vauhti on liian kova. Jos voimat loppuu niin sillä ei ole mitään tekemistä hulluuden kanssa. Koittakaa sinnitellä, niin minäkin!
Minulla päivät on aika lailla samanlaisia, paitsi ettei minulle kukaan soittele. Tällä hetkellä masennus on niin paha ja keinot vähissä, että odotan sähköhoitoon pääsyä/joutumista. :( Tsemppiä sinulle, koita hakea apua! En tiedä onko itselläkin osastolle joutuminen kohta edessä... taas.
on ollut sairaalassa, käytät luultavasti lääkkeitä. Juuri ne alkavat nyt tehota todella ja teettävät sinulla tuollaisia hassuja. Luultavasti itse et ole oikeasti tulossa hulluksi vaan
lääkkeet panevat sinut tuollaiseksi. Siis jos syöt tai olet syönyt ja lopettanut.