Porissa ei ole yhtään koiran myrkyttäjää

Ei ainuttakaan tapausta Porin seudulla, että olisi myrkkypalloja yms. levitelty puistoihin tai muuallekaan. Koirien omistajien yläkerta kannattaa tutkituttaa.
20169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei lunta = ei paljastu jäätyneitä kakkakasoja.
Kakat kerkiää maatumaan normaalisti ja rauha on maassa.

Äänestä

Harmaalinnassa pyörii 60-kymppinen mies, joka heittelee nurmikolle lihapulleja, joissa on myrkkyä.
Kolme koiraa jo joutunut hoitoon ja luultavasti kuollut.

Äänestä
  • Huhupuheita. Itse kun käynyt siellä harmaalinnan koira aitauksella niin usein juoruttu "myrkyttäjistä". Sairaiden ihmisten sairaita pelkoja. Ei totuutta väitteillä.

    Äänestä

  • Olisiko lisätietoa/tuntomerkkejä tästä miehestä?

    Äänestä

Meidän piski on ainakin niin tohkeissaan päästessään ulos, ettei edes huomaisi mitään lihapullia missään.
Muutenkin kyllä tuntuu, että koirallamme on kultakalan muisti kun joka lenkillä aukeaa ikäänkuin uusi maailma sen mielestä.

Toivottavasti (jos niitä nyt sitten on) koirien myrkyttäjän nakkaavat omaan suuhunsa lihapullansa ja jättävät muut rauhaan.

Ei ketään voi oikeasti niin paljon harmittaa oma saamattomuus ja mielenterveys, että myrkyttäisi muiden koirat.

Turpaan vaan jos näkyy jossain myrkyttäjiä. Saa lyödä. Mun luvalla. Otan syyt niskoilleni. :)

Äänestä

Harmaanlinnan alueella iäkäs mies. Liikkuu autolla. Heittää lenkkipoluille lihapaloja ym.
Asia ilm. poliisille.

Äänestä

Joku tietenkin vain pudottanut vahingossa sipsin pussistaan niin porilaiset luulee heti sen olevan myrkyttäjä ja heittäneen paljon myrkytettyjä lihapullia.

Hieno kylä. Siivotkaahan ne paskat kadulta.

Äänestä

Ketjun aloittaja on koiranmyrkyttäjä !! yrittää saada ihmiset ulkoiluttamaan koiriaan, jotta voi sitten heitellä lihapaloja (myrkytettyjä) koirille.

Varokaa ja olkaa varovaisia erityisesti Harmaalinnassa.

Äänestä

Äsken koira otti suuhunsa Harmaalinnan koira-aitauksen takaa lenkkipolulta lihapalan, jotain kypsää porsaan kyljystä oli. Lähes kaiken sain kaivettua pois, mutta osan se sai syötyä.
En tiedä oliko myrkytetty. Mitään poikkeavan näköistä lihassa ei ollut, mutta ei kai ne myrkyt aina rotanmyrkkyä ole.. Olkaa tarkkana.

Mutta poimikaa myös ne paskatkin sieltä. Itselläni on periaate, että otan aina oman koiran jätösten vierestä myös mahdolliset muiden kasat! Ymmärrän että koirien paskat kadun varsilla ottaa päähän.
Mutta ton pappan tuntomerkkejä vois laittaa eteenpäin.

Äänestä

minä ahmed ahne laitta kaiki pori koira kebab liha ja sinä vääräusko koira syödä ne sinä anta kaiki raha minulle. ja jos sinä valita niin minä heittä sinua haiseva kenkä se olla tosi iso loukaus. ja minä pistä kaiki raha oma tasku ja hakea sossu lisä raha. hah hah t:ahmed ahne

Äänestä
  • sina kalif pitä nyt näppi kurissa ja muutta takasi somali jotta muut saa puhuskella rauhasa.
    ole huva ja poistu senkin terroristi.

    Äänestä

minä ahmed sanoa sinua pelkuri rasisti. minä ei somali vaan kaheli. nyt pitä otta uusi pilleri ja mennä sossu hakea lisä raha....pian ei koira ongelma porissa sinä vääräusko koira syödä ne. hah hah t:ahmed ahne

Äänestä
  • Mina ei tieta missa pain on sellainen maa kuin kaheli, joten sanoa sua somali.
    Ota uusi pilleri ja hae raha. Mutta sina jattää koira rauhaan.
    Sina vääräusko, mina syöda sinu.
    Haha
    T: Khal

    Äänestä

sinä se koira olla varro vain että kuka syö sinua. minä heittä sinua haiseva kenkä. se olla suuri loukkaus. sitten minä hakea kaiki sossu raha ja pistä ne konttti ja lähettä ne aavikolle. sielä minä poltta ne ja pyyhkiä perse niillä. ja sinä maksa kaikken. hah hah minä naura t:ahmed ahne

Äänestä
  • Mina ei maksa. Mina myös hake raha sossu. Pakko hake, ettei hullu somali vie kaikki.
    Mina ei olla koira. sina olla koira. Naura sina vaan. Vielä kun voi. Mina soitta kotimaa, pyytä sissi kayma luonasi ja syöttamaan sinulle sinu haiseva kenka.

    Ahahaammm. T:Khal

    Äänestä

Tuo edellinen kirjoittaja joka kirjoittaa kahdella nicillä on kamelinpieraisema tuulen ja sateen pieksemä packaläjä. Todella tyhmä trolli.

Äänestä

olla vain yksi Ahmed ahne. kalif olla yksi kapinen vääräusko koira. minä vain haluta kaiki raha, naiset,autot suomimies hyvä mutta tyhmä. nyt Ahmed vain naura hah hah t:ahmed ahne

Äänestä
  • Khal ei olla koira. Khalin koira on ahmed. Khal jykeva afgaanisissi. syön aamupalaksi ahmedin kaltaisia kebabin paistajakoiria joilla haiseva kenkä.
    Khalin kotimaassa ei tuule eika sada. Khal olla auringon kypsyttama jumalainen kamelinkouluttajasissi.
    Sina suomimies karsi vilu ja nälka, mina syöda sillä aika sinu ruoka ja vieda sinu raha.
    Nyt Khal myös naura haahaa.
    T:Khal

    Äänestä

minä tietä kyllä khal kova jätkä. mutta Ahmed kiero kun käärme. Ahmed hiipiä yllä ja viedä aivan kaikke pistä ne kontti ja viedä ne aavikolle. suome ei jaa mitä ei edes kamelin paska läjä niin kiero Ahmed olla. no tosi minä jättä yksi haiseva kenkä ja toise jättä sossu täti. ja Ahmed naura vain hah hah. t:ahmed ahne

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tohtori71 kirjoitti:

Ei ainuttakaan tapausta Porin seudulla, että olisi myrkkypalloja yms. levitelty puistoihin tai muuallekaan. Koirien omistajien yläkerta kannattaa tutkituttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu