kummitukset kakalla?
Käyvätkö
7
102
Vastaukset
- kakkakummitus
Joka yö.
- päiväpaska
joskus päivisinkin.
- kukkakummitus
päiväpaska kirjoitti:
joskus päivisinkin.
usein useamminkin.
- minä vaan
Olen kuullut sellaisesta kuin kummituskakka. Siinä laskeudutaan aavemaisesti pöntölle, pieraistaan pari kertaa ja punnerretaan verisuoni punaisena. Lopputuloksena pöntön pohjalla näkyy pöllön oksennuspalloa muistuttava hento tuotos.
Liittyisikö se jotenkin tähän? Raflaavasta aloituksesta huolimatta olemme perimmäisten kysymysten äärellä.
Ihmiset ulostavat, paskovat ja tuhrivat ihan siitä syystä, että ottavat käyttövoimansa sisään tunkeman materian kautta. Ruoansulatus pilkkoo vatsalaukkuun päätyneet kappaleet pienemmiksi ja pidemmällä suolistossa kappaleet pilkkoutuvat yhä pienemmiksi kappaleiksi. Suoliston seinämien kautta ihmiskehon tarvitsemat ravintoaineet siirtyvät verenkiertoon, jonka kautta ne päätyvät soluihin. Ihminen ottaa siis toimintaansa ylläpitävän energian ympäristössään olevasta materiasta.
Luonnollisesti ihmisen sisäänsä ottamasta materiasta kaikkea ei voida sulattaa ja muuttaa energiaksi, joten käyttämätön aines poistuu ruoansulatusjärjestelmän loppupäästä eli perseestä. Tämänhän toki tiesittekin.
Aaveet, kummitukset ja muut henkiolennot tarvitsevat luonnollisesti jotain käyttövoimaa. Olisi epäloogista olettaa, että aineeton olento käyttäisi ainetta suuressa määrin ravinnoksensa. Jos näin kuitenkin olisi, saattaisi jotain ylimääräistä jäädä jälkeen, eli aaveet paskoisivat.
On toisaalta osoitettu, että materia on energiaa. Henkiolento saattaisi siis saada käyttövoimansa atomeja hajottamalla tai yhdistämällä. Jäte olisi tällöin äärimmäisen vähäistä. Olennot saattaisivat siis ottaa roskapussistasi yhden teepussin ja toimia tuhansia vuosia sen sisältämän energian turvin. Ehkä tämä selittää kaikki vuosien varrella kadonneet esineet?
Mitä kysymykseen tulee, en usko että aineettomat tai hyvin vähäisessä määrin aineelliset olennot paskovat siinä mielessä kuin ihmiset tekevät. Olisi jokseenkin eriskummallista johdonmukaisuutta olettaa, että oven vierustalle ilmestynyt kierukka olisi paremmin kuolleen koiran aikaansaama kuin elävän.- pieruroottori
Nää on henkimaailman asioita nämä kummitukseen ja perseeseen liittyvät jutut. Niistä aina tiedä.
- esineet katoavat
"... Olennot (=kummitukset) saattaisivat siis ottaa roskapussistasi yhden teepussin ja toimia tuhansia vuosia sen sisältämän energian turvin....."
Tämä totta !
Miksi ne sitten minulta aina vievät tarpeellisia käyttötavaroita, eikä roskia !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad981683- 551103
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4371076- 1701013
- 57792
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126772- 83730
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671