Minne katosi Alasti ja peloissaan?

millä kanavalla?

Mihin katosi ohjelma alasti ja peloissaan. En ole nähnyt enää ekan jakson jälkeen missään sitä ohjelmaa. Mikä kanava lähettää?

3

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TV5 selviytyjät

      Mutta tuntuu olevan aika turha ohjelma ainakin kahden ekan jakson perusteella. Formaatti on vain yksinkertaisesti liian rajoittava että siihen saisi mitään muuta kuin tulen (epätoivoista) tekoa, ruuan (epätoivoista) hankkimista, ötököitä, terveysongelmia ja vähän henkilöiden välistä kitkaa jakson loppupuolella. Toisin sanoen kun on nähnyt yhden, on nähnyt jo kaikki. Ainoastaan selviytyjät vaihtuu.

      Itse tekisin ohjelmaan sellaisen muutoksen että osallistujat eivät voisi enää kökkiä siinä yhdessä ja samassa paikkaa, vaan kolmen(?) viikon aikana olisi taitettava ihan reilusti niitä kilometrejä. Silloin ne joutuisivat oikeasti hankkimaan sitä ruokaa ja vettä kaikin mahdollisin keinoin. Jos siinä ei onnistu, niin edessä olisi keskeytys. Tätä voisi tarvittaessa hieman kompensoida sillä että voisivat ottaa mukaan vaikka 2-3 esinettä per tyyppi.

      • Nukutti se

        Todella tylsä sarja! Katsoin yhden jakson ja poistin loput tallennukset. Minua kiinnosti vain se, miten ne voivat kävellä siellä paljain jaloin...yiiiiih!


    • pixkinit

      Ei ne ollu alasti vaan puettu pikseleihin, vaate joka on kaksiosainen naisille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      268
      9771
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      315
      6976
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      80
      1790
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1451
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      104
      1404
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1171
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1099
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      41
      902
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      24
      770
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      752
    Aihe