koirat vapaalla

kissa5

Hei!

Naapurissamme asuu nainen ja hänen kaksi pientä koiraa. Koirat saavat olla vapaana pihallansa, mikä tuottaa hiukan ongelmia itselleni. Pienten koirien omistaja ei saa koiriinsa minkäänlaista otetta. Hän päästää koirat juoksemaan myös meidän pihalle. Itselläni on kissa jota käytän ulkona monesti päivässä. Enkä aina haluaisi käydä ikkunasta katsomassa että onko koirat ulkona ja voinko minä ja kissani mennä ulos.
Asumme siis taajama alueella.

Asiasta olen käynyt sanomassa koirien omistajalle, mutta mitään ei tapahdu.

Onko kenelläkään ehdotuksia, mitä tässä tilanteessa voisi tehdä?

3

150

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osa tyypeistä elää edelleen viimevuosituhannen säädösten mukaan, jolloin sai pitää koiraa "välittömästi kytkettävissä", millä verukkeella sitten kaikenlaiset karvakorvat paineli irrallaan. Nykyisessä Järjestyslaissa ei ole mitään aukkoja, koirat tulee pitää taajamassa aina kytkettynä.
      Sanoit jo asiallisesti? Otapa kunnon kierrokset ja sellaiset kilarit ettei enää uskalla edes sisällä pitää koiria ilmanhihnaa, uhkaa poliisilla ja tolkuttomilla eläinlääkärikuluilla JOS katillesi tapahtuu jotain; tai sitten vain ilmoitat poliisille osoitteen ja ajat milloin koiria pidetään irrallaan häiriköimässä muita kansalaisia.

      Yllättävän harvoille menee asiallisesti sanottu viesti perille, muutama vahvistussana ja volyymi kohalleen, niin jo alkaa tehota.

      Finlex/Järjestyslaki:

      4 luku

      Eläimet

      14 §

      Koirakuri

      Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

      1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

      2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)

      3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

      Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.

      Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

      Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.

    • kissaa5

      Kiitos tiedosta :)

      Tosiaan kissalla on valjaat aina kun ulkoillaan.
      Kävinpä hiukan kiehuneena sanomassa/ uhkailemassa poliisista ja käytöksestään. Jos vaikka nyt meni viesti perille :)

      • Tsemppiä!

        Olet myös tehnyt hyvän työn ihan yleisen turvallisuuden kannalta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      198
      2747
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      941
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      860
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      21
      853
    7. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      93
      820
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      290
      811
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      719
    Aihe