olin vuoden torremolinoksessa ja huomasin miten hirveän vihamielisiä suomalaiset ovat toisilleen. Eläkkeellä olevat yrittävät kilvan uskotella toisilleen miten hienoja virkoja niillä aiemmin oli. Entisiä hävittäjälentäjiä tapasin tosi paljon , oli vain yksi Olavi karjalainen joka reilusti myönsi olleensa bussikuski, häntä kaikki muut pilkkasivat
miksi suomalaiset on niin riitaisia ?
mikä mättää ?
231217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Alkoholi suurin syy
heikko itsetunto.
Alkoholin osuus tuossa asiassa on se, että joka saa ihmiset puhumaan asioita mitä ajattelevat. Toiset sietävät suoraa puhetta ja toiset eivät. Menestyksellä ja omaisuudella tai vauraudella keulijat on naurettavaa porukkaa. Kiihkoilevat rahafaanaatikot ovat siinä määrin sairaita jo syntyessään etteivät näe eikä myönnä ongelmaa vaan haluavat korostaa miten hyviä ihmisiä ovat kun on rahaa ja omaisuutta.
Omaisuudella ei ole mitään merkitystä omieni ihmisarvojen kanssa oli sitten ihminen rikas tai köyhä. Kohtelen kaikkia saman arvoisina ihmisinä oli sitten millainen ihminen tahansa. Rikkaus, suhteet tai ulkoiset tekijät kuten pituus ei nosta silmissäni ihmistä muita korkeammalle ja se on kiukuttanut monia ihmisiä kun en reagoi rikkauteen. Rikkaus (vauraus) tulee ihmisen sisältä.
En tiedä. Ei vain ole tietoa
En tiedä. Ei ole aivoja
En tiedä. En oikein osaa muita kieliä. Ainakaan espanjaa.
Torremolinos on mannerta, täällä puhutaan Kanarian saarten asioista. Tuskin Suomiyhteisöt kuitenkaan poikkeavat toisistaan suuresti, ihmiset ovat kiinnostuneita toistensa taustoista hyvässä ja pahassa, kannattaa olla varovainen omissa puheissaan ja pistää toisten jutut toisesta sisään ja siitä toisesta ulos.
Eteläisen Granin ja pohjoisen Teneriffan suomi yhteisöt ovat kateuden, riidan, kehumisen ja "kasti laitoksen" mekkoja.
Ollaan pirun hurskaita, rikkaita, hyviä, älykkäitä, haukutaan seurueessa poissa olevia ja yleensä aina viina päissään.
Suomalainen on suomalaiselle susi ainakin Kanarialla.
Kyllä suomalaiset osaa riidellä muuallakin hyvin lahjakkaasti. Täälläkin Ruotsissa Suomiseuran jäsenet ihan oikeudenkäyntiä myöten. Siksipä en ole liittynyt mihinkään suomalaistoimintaan mukaan.Onko kateus ja riitaisuus ja takanapäin p****n puhuminen suomalaisten syntymävika?
Sama Australiassa,suomi seura jakautunut kahtia jo aikaa sitten Gold Coastilla,,,,
sitä uskoisi,että ikä tuo viisautta ja jopa asennemuutokset kohtuu helppoa....,mutta ei.
ikäihmiset ovat juuri pahimmasta päästä kateudessaan,selkään puukottajina ja kaikkea pas---kaa muista puhuvina.
juuri noissa ulkokohteissa,missä meikäläisiä käy,asuu tai muuten läpi kulkee,
on aivan uskomatonta 95% erikoista sakkia,suorastaan päästään sairaita.
näin ollut ainakin 20-30v,mitä kulkenut ja kuunnellut heidän tapaansa kehua retostaa typeryyksissään itseään ja moittia muita heti kun selkä kääntyy.
erikoista väkeä,pää on pipi todella monella.
Mitä halavatun vuoksi menette jonnekin Torreen, Fuengiin tms. etsimään suomalaisten seuraa? sitten itkette netissä, että on suomalaiset sitäjatätä!
Niinpä miksi hakeutua suomalaisten seuraan. Olen pitänyt etäsyyttä suomalaisiin ulkomailla ollessani eikä mitään ongelmia ole päin vastoin olen hyvin tyytyväinen kun osaan pysyä roskaporukasta erillään.
Vastaan Simo Salmisen hienon laulun sanoin: "Kaiken maailman törpötkin ne luulee olevansa vaikka mitä, mut ei ne oo kuin hemmetinmoisia sössöjä vaan."
Jokapuolella maailmaa missä suomalaisia asuu, näyttää olevan sama meno. On kyllä kumma miten riiainen kansa me ollaan. Mutta jo suomalainen kasvatus on outoa, esimerkiksi lapselle voidaan surutta kehua jotain täysin ulkopulista ikäänkuin malliksi.
Hakkaamalla ja arvostelemalla ei kansa muutu miksikään, vaikka meidän päättäjät tekevät hartiavoimin töitä syyllstääkseen tavalliset ihmiset.
En minäkään liity minkäänlaisiin Suomi seuroihin riitelemään.
Tuskin riidanhaluisuus ja riitely ovat meidän suomalaisten yksinoikeus.
Menkää vaikka espanjalaisen taloyhtiön kokoukseen.
Riidelläänhän mekin taloyhtiöidemme kokouksissa, puolueissa, ym. kuppikunnissa.
Se taitaa olla elämää, ei sen enempää.
Vain pieni osa suomalaisista maailmalla kuuluu minkäänlaisiin kansallisuuskerhoihin. Niissä on omia johtamiseen ja asioiden hoitoon yleisesti liittyviä kiistoja ja valtataistelujakin, eikä niitä pidä sekoittaa noitten kuppikuntien ulkopuolella eläviin. Siis Suomikerhot saarilla ja muuallakin eivät ole yhtä kuin suomalaiset yhteensä.
Ei epäsopuun tarvita kuin yksi päällepäsmärivanhaakka joka luulee olevansa maailmannapa ja tietävänsä kaikesta kaiken niin riita on valmis jos joku uskaltaa toista mieltä olla. Alkoholia nautitaan runsain määrin ja se vain lisää kyseisen yksilön ylimielistä ja kaikkitietävää käytöstä. Ollaan kaikkitietäviä älykköjä vaikka tosiasiassa ei liikuta montaakaan metriä hotellialueelta. Kysykää näiltä viisailta ja tietäjiltä jotain asiaa jota ei lähikapakassa tai googlella selailemalla selvitetä niin ulkona ovat kuin lämpömittari. Paikalliselle kulttuurille viitataan kintaalla ellei jopa keskisormella ja tavallisille turisteille tehdään sitä samaa. Tekisi mieli sanoa että hankkikaa elämä edes siellä kanarian saarilla.
Ei kiinnosta kanarian perinteet, ei kiinnosta suomen perinteet, mikä sitten kiinnostaa? Syöminen ja juominen kun ei perinteiseen tapaan?
Maassa maan tavalla eli saarella saaren tavalla tai sitten pois.
Pienet virpojat tervetuloa meille
suomalaisilla on venäläisten luonne
voin olla samaa mieltä suomi saarilla kanssa näitä näkee joka reissulla minä käyn näillä saarilla joka vuosi muutaman reissun suomalaiset on pahempia kuin kukaan muu kansallisuus
Kateus ja katkeruus. Tästä syystä kannattaa pysyä moisista käärmeyhteisöistä erossa.
Hekvetin huono provo! Loistaa aivan läpi.