Mitä ihmeellisimpiä ja erikoisempia alkoholijuomia keksitään nykypäivänä, joilla saadaan kuluttaja "käyttäjä" kokeilemaan tutustumaan uusiin päihtyviin entistä maukkaisimpiin juomiin. Näin saadaan uusia kuluttajia, kun entiset potkaisevat tyhjää. Tätä on kapitalismi, se tuottaa ja myös menot ovat isot "valtion" budjetista kun terveydenhuolto kustannukset ovat suuret. Päihderiippuvaisten fyysiset ja psyykkiset terveydenhuoltokustannukset eivät ole pienet.. Nykyään yritetään tehdä toista laillista päihdettä"kannabiksesta" josta tulisi samantyylinen tuote, joko poltettavana, tai syötynä erilaisin menetelmin, ja makuelämyksin. Tätä on markkinatalous. Tämä kaikki lopulta työllistää paljon ihmisiä, tuo verotuloja ja työpaikkoja. Vaikka osa ihmisistä kärsii niiden aiheuttamista vieroitusoireista, riippuvuuksista mutta siitä huolimatta lopulta näin homma toimii. Siinä ei ole mitään väärää. Ihmisen ei ole pakko käyttää tai kokeilla päihteitä. Jokaisen oma valinta. En lyö lyttyyn päihde-bisnestä, enkä ihmisiä. Maailma on mm ihmisiä varten, ja ihminen on kuluttaja ja käyttäjä ja aina siitä hyötyy taloudellisesti. Vaikka joskus rahan tekeminen onkin vaikeaa, mutta vaikeista ajoista oppii jokainen.
Sama koskee jokaista elintarviketta, jokaisella on omat houkutuksensa..
Markkinatalous-tie kapitalismiin
dffdfadf
2
127
Vastaukset
- älä lässytä
Lässyn lässyn.
- Stolitshnaja-Tanja
Neuvostoliitossa ja sen satellittimaissa ei tunnetusti juotu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait873492Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41584Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani51382- 261236
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es47866Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70852Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t35822Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47790Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60764Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4747