mitä tehdä?
Oon 15v tyttö ja käyn peruskoulun vikaaluokkaa ja se on ollut ihan suorasta helvetistä.
Koulunkäynti ei oo koskaan ollut mulle helppoa ja oon kärsinyt masennuksesta jo monta vuotta.
Käyn terapiassa juttelemassa omista tuntemuksista ja ajatuksista, mutta en uskalla niistä OIKEISTA tunteistä sielä puhua tai asioista joita mun mielessä pyöriipäivät pitkät.
Viiltelen (Älkää sanoko, että se on huomionhakua! En juoksentele kaduilla käsiä näyttäen ja huutaen, että katsokaa mua ja mun arpia) vaan se oikeesti tuntuu auttavan kaikkea sitä tuskaa mikkä on purkitettuna mun sisään. Mielialalääkkeitä mulle tarjottiin ja haluttiin mun ne alottavan mut vanhemmat ei ollut samaa mieltä eikä niitä sit oo aloitettu.
Oon yrittänyt itsemurhaa muutaman kerran, ja melkein joka päivä tulee sellanen kohta, että kaikki ne synkät ajatukset taas valtaa mun pään ja ajatukset.
Isoin ja vaikein asia, minkä kanssa mulla on vaikeuksia kertoa kenellekään on äänet ja asiat, joita satunnaisesti nään...kerran koulussa kesken tunnin aloin kuulemaan ja juoksin kesken tunnin ulos...pelkään ihmisten reaktiota ja sitä, että mua aletaan karttaa ja pitämään hulluna.
Näen jatkuvasti myös samaa ahdistavaa painajaista josta sit herään ihan hiestä märkänä ja sen takia mua pelottaa edes mennä nukkumaan koska se pelko et se tapahtuu uudestaan on niin iso.
Oon 15v tyttö ja käyn peruskoulun vikaaluokkaa ja se on ollut ihan suorasta helvetistä.
Koulunkäynti ei oo koskaan ollut mulle helppoa ja oon kärsinyt masennuksesta jo monta vuotta.
Käyn terapiassa juttelemassa omista tuntemuksista ja ajatuksista, mutta en uskalla niistä OIKEISTA tunteistä sielä puhua tai asioista joita mun mielessä pyöriipäivät pitkät.
Viiltelen (Älkää sanoko, että se on huomionhakua! En juoksentele kaduilla käsiä näyttäen ja huutaen, että katsokaa mua ja mun arpia) vaan se oikeesti tuntuu auttavan kaikkea sitä tuskaa mikkä on purkitettuna mun sisään. Mielialalääkkeitä mulle tarjottiin ja haluttiin mun ne alottavan mut vanhemmat ei ollut samaa mieltä eikä niitä sit oo aloitettu.
Oon yrittänyt itsemurhaa muutaman kerran, ja melkein joka päivä tulee sellanen kohta, että kaikki ne synkät ajatukset taas valtaa mun pään ja ajatukset.
Isoin ja vaikein asia, minkä kanssa mulla on vaikeuksia kertoa kenellekään on äänet ja asiat, joita satunnaisesti nään...kerran koulussa kesken tunnin aloin kuulemaan ja juoksin kesken tunnin ulos...pelkään ihmisten reaktiota ja sitä, että mua aletaan karttaa ja pitämään hulluna.
Näen jatkuvasti myös samaa ahdistavaa painajaista josta sit herään ihan hiestä märkänä ja sen takia mua pelottaa edes mennä nukkumaan koska se pelko et se tapahtuu uudestaan on niin iso.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Momet nuoret jotka ovat samassa pinteessä ja ahdingossa kuin sinä kuulevat aistiharhoja ja painjaisia. Se kai on jokin psyyken suojakeino livittää tuskaa, jota ei muuten jaksa kantaa. Ei tarkoita että hullu olisit. Sinä itsekkin ymmärrät, että ne eiv't ole todellisuutta.
Kyllä terapeutti ymmärtää, ja et ole ensimmäinen tapaus. Kerro vain rohkeasti, niin silloin hätäsi osataan ottaa tosissaan. Kirjoita etukäteen vaikk paperille, jos tuntuu, että et saa sanottua.
Voisi helpottaa jos voisit kertoa myös tuosta painjaisestasi koska se voi olla vinkki terapeutille ja auttaa myös nukkumistasi.
Toivottavasti tuelt lukeneeksi tämän, vaikka vastaus on viipynyt.
Kiitos vastauksesta...Käyn täälä joka päivä lukemassa, jos ois vastauksia tullut.
Kaikki jotenkin rupee tuntumaan niin todelliselta, en ees uskalla mennä nukkumaan ku vasta aamulla koska ajattelen, että sellain niitä painajaisia ei tulisi mutta ne ei lopu :( Ne vaan jatkuu ja jatkuu...en pysty syömään ja huomautellaan vähänväliä, että en oo syöny kokopäivänä mitään, josta sit vaan suutun ja alan raivoomaan :( Ruoka ei vaan maistu eikä kukaan ymmärrä.
Tuntuu vaan siltä, että en jaksa enään, en jaksa nousta sängystä ylös. Jos saisin päättää en nousis sieltä koskaan..