Olen 30-v. ulkonäkökeskeinen nainen. Melkein kaiken valveillaoloaikani ajattelen omaa ulkonäköäni ja erilaisia tapoja, joilla voisin sitä parantaa. Silloin tällöin on kausia, jopa useita kuukausia kestäviä, jolloin ulkonäkökeskeisyyteni painottuu enemmän jonkin kauneusvirheen neuroottiseen miettimiseen ja erilaisiin pelkoihin kauneuden menettämisestä.
Tällä hetkellä pelkään hiusteni menettämistä. Viime aikoina olen huomannut hiusrajani muuttuneen lievästi, hiukseni ovat ohentuneet otsalta ja ohimoilta. Niin käy monille naisille, kun ikää alkaa tulla lisää, mutta minä olen kehittänyt siitä neuroosin. Viime yön valvoin kauhuissani siitä, että minusta tulee kalju. Itkin yhteensä varmaan 3 tuntia sitä.
Noin vuosi sitten katsoessani itseäni kirkkaassa valossa käsipeilistä, näin silmieni ympärillä juonteita, jotka ovat kolmekymppiselle aivan normaaleja. Juoksin heti kalliiseen kosmetiikkaliikkeeseen ja ostin yli sadalla eurolla anti-age -voiteita ja seerumeja. Aloitin silloin myös erittäin terveellisen, runsaasti antioksidantteja sisältävän ruokavalion. Terveyteni ei saanut minua muuttamaan elämäntapojani, vaan pelkästään ulkonäkö, jonka haluan pitää mahdollisimman nuorekkaana, mieluiten näyttäisin 20-vuotiaalta!
Kärsin kauneuden menettämisen pelosta. Tunnen suuren osan ajasta ahdistusta. Näinä päivinä, kun pelkään hiusteni menettämistä, esim. lasken kuinka monta hiusta minulta lähtee päivässä ja pidän siitä tilastoa. Ahdistun, jos esim. hiuksia pestessä tai harjatessa irtoaa tavallista enemmän. Nukun huonosti. Olen sisäänpäinkääntynyt eikä minua kiinnosta muut ihmiset. Minua ei kiinnosta muiden ihmisten ulkonäkö, en ole yhtään pinnallinen sillä tavalla, vaan olen neuroottisen kiinnostunut vain omasta ulkonäöstäni.
Haluan olla kaunis, nuoren näköinen ja tahdon pitää pitkät, paksut hiukseni. Nytkin purskahdan itkuun, kun ajattelen, että saatan menettää hiukseni :'(
Tiedän, että osa ongelmaa on ulkonäköön keskittyvä kulttuurimme. Osasyynä on sekin, että olen suvusta, jossa lapsuudesta lähtien olen kuunnellut isoäitien ja sukulaistätien puhuvan ulkonäöstä, kauneudesta, vertailevan esim. julkisuudenhenkilöiden ulkonäköä. Yksi varhaisimpia muistikuviani on se, kun isoäitini ja tätini riitelivät, kumpi on kauniimpi Ruotsin prinsessoista, Victoria vai Madeleine. Ja prinsessat olivat silloin vasta lapsia!! Luulisi, että lapset olisi jätetty rauhaan, mutta ei, pieniä tyttölapsiakin arvotettiin heidän ulkonäkönsä mukaan!
Onko muita, jotka ovat niin ulkonäkökeskeisiä, että kärsivät peloista ja ahdistuksesta sen vuoksi? Onko kellään antaa neuvoa, kuinka voisi lievittää omaan ulkonäköön liittyvää neuroottisuutta ja ahdistusta? Olen nuorempana käynyt psykologilla säännöllisesti, mutten saanut siitä mitään apua. Haluaisin, että joku joka on kokenut samaa, antaisi neuvoja.
Tällä hetkellä pelkään hiusteni menettämistä. Viime aikoina olen huomannut hiusrajani muuttuneen lievästi, hiukseni ovat ohentuneet otsalta ja ohimoilta. Niin käy monille naisille, kun ikää alkaa tulla lisää, mutta minä olen kehittänyt siitä neuroosin. Viime yön valvoin kauhuissani siitä, että minusta tulee kalju. Itkin yhteensä varmaan 3 tuntia sitä.
Noin vuosi sitten katsoessani itseäni kirkkaassa valossa käsipeilistä, näin silmieni ympärillä juonteita, jotka ovat kolmekymppiselle aivan normaaleja. Juoksin heti kalliiseen kosmetiikkaliikkeeseen ja ostin yli sadalla eurolla anti-age -voiteita ja seerumeja. Aloitin silloin myös erittäin terveellisen, runsaasti antioksidantteja sisältävän ruokavalion. Terveyteni ei saanut minua muuttamaan elämäntapojani, vaan pelkästään ulkonäkö, jonka haluan pitää mahdollisimman nuorekkaana, mieluiten näyttäisin 20-vuotiaalta!
Kärsin kauneuden menettämisen pelosta. Tunnen suuren osan ajasta ahdistusta. Näinä päivinä, kun pelkään hiusteni menettämistä, esim. lasken kuinka monta hiusta minulta lähtee päivässä ja pidän siitä tilastoa. Ahdistun, jos esim. hiuksia pestessä tai harjatessa irtoaa tavallista enemmän. Nukun huonosti. Olen sisäänpäinkääntynyt eikä minua kiinnosta muut ihmiset. Minua ei kiinnosta muiden ihmisten ulkonäkö, en ole yhtään pinnallinen sillä tavalla, vaan olen neuroottisen kiinnostunut vain omasta ulkonäöstäni.
Haluan olla kaunis, nuoren näköinen ja tahdon pitää pitkät, paksut hiukseni. Nytkin purskahdan itkuun, kun ajattelen, että saatan menettää hiukseni :'(
Tiedän, että osa ongelmaa on ulkonäköön keskittyvä kulttuurimme. Osasyynä on sekin, että olen suvusta, jossa lapsuudesta lähtien olen kuunnellut isoäitien ja sukulaistätien puhuvan ulkonäöstä, kauneudesta, vertailevan esim. julkisuudenhenkilöiden ulkonäköä. Yksi varhaisimpia muistikuviani on se, kun isoäitini ja tätini riitelivät, kumpi on kauniimpi Ruotsin prinsessoista, Victoria vai Madeleine. Ja prinsessat olivat silloin vasta lapsia!! Luulisi, että lapset olisi jätetty rauhaan, mutta ei, pieniä tyttölapsiakin arvotettiin heidän ulkonäkönsä mukaan!
Onko muita, jotka ovat niin ulkonäkökeskeisiä, että kärsivät peloista ja ahdistuksesta sen vuoksi? Onko kellään antaa neuvoa, kuinka voisi lievittää omaan ulkonäköön liittyvää neuroottisuutta ja ahdistusta? Olen nuorempana käynyt psykologilla säännöllisesti, mutten saanut siitä mitään apua. Haluaisin, että joku joka on kokenut samaa, antaisi neuvoja.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Väliäkö tuolla, kuhan joku jossain tykkää.
Nuorempana ulkonäkö merkitsi minullekin paljon. Minullakin oli äiti,joka puhui jatkuvasti ulkonäöstä,ja mittaili ja arvosteli ihmisiä ulkonäön perusteella. Hän oli myös hyvin itserakaskin,ja piti itseään hyvin kauniina. Kaikki se vaikutti minuun negatiivisella tavalla. Mutta nyt vanhempana ulkonäöllä ei ole minulle enää niin suurta merkitystä,ei oman eikä muiden. Katson ihmisiä persoonan mukaan,en ulkonäön. Se on ollut vapauttavaa.
rupsahdamme rauhassa
Kauneus katoaa,ja rumuus senkun lisääntyy.
Makaaberi kauneus se vasta ihana judu onkin!
Kauneus on katsojan silmisssä!
Auttaiskohan tuohonkin jonkinlainen siedätyshoito kuten pakkoneurootikoilla? Laittaudut ulos aina vain "rumemman" näköisenä ja katsot, mitä tapahtuu.
Raamatussa sanotaan naisille näin (mutta tämä toki pätee yhtä lailla miehiin):
"Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista. Näin kaunistivat itsensä entisajankin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan. He olivat miehilleen kuuliaiset -- Saarakin oli kuuliainen Abrahamille ja kutsui häntä herraksi. Ja Saaran tyttäriä tekin olette, kun teette hyvää ettekä anna minkään uhkailun pelottaa itseänne. - - - -
- - - Ihminen on kuin ruoho,
ihmisen kauneus kuin kedon kukka.
Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,
mutta Herran sana pysyy iäti."
Miettikää kunnolla noita lauseita, jotka ovat Jumalan sanasta. Voin luvata, että jos lasket omanarvontuntosi ja mielenrauhasi ulkonäkösi ja viehättävyytesi varaan, tulet elämään onnettoman ja neuroottisen elämän, vaikka olisit kauneuskisoissa menestynyt missi tai malli. Maailma on täynnä missejä ja malleja, jotka jopa tuhoavat ulkonäkönsä plastiikkakirurgialla ja laihduttamisella, koska ovat tyytymättömiä.
Ala jo varhain rakentaa sielunrauhaasi ja omanarvontuntoasi kalliolle, Jumalan sanalle ja hyväsydämisyydelle, ja anna tämän maailman myrskytuulten hajottaa hiekkalinnasi, joita olet tähän mennessä rakentanut. Parasta olisi, jos jo lapsille opetettaisiin tämä. Sen sijaan aikuiset saastuttavat lapsensakin, erityisesti tyttölapset, Saatanan valheilla ja opettavat tavoittelemaan ja palvomaan katoavaista kauneutta.
Noora tarkoittaa hyvää asiaa, mutta tuossa kauneuden ja kehon tarkkailussa on usein aivan muusta asiasta kysymys kuin turhamaisuudesta. Usein nämä tarkkailijat ovat jopa keskivertoa kauniimpia, mutta hellä on ristiriita itsetunnossa ja tunne-elämässä ja minuudessaan.
"mutta hellä on ristiriita itsetunnossa ja tunne-elämässä ja minuudessaan."
Juuri tästä puhuinkin: omanarvontunnon väärälle perustalle asettamisesta; en siis turhamaisuudesta.
Luepa uudestaan kirjoitukseni, ja ihan loppuun asti :-)
Kyllä löytyy kohtalotoveri ainakin täältä.