haluan panna naapuria

xxwwxx

Alan olla melko turhautunut. Siitä asti kun pakkomielteeni tuota naista kohtaan alkoi oon runkannut useita kertoja päivässä sitä aatellen. Tekis mieli mennä perään ja ottaa kyselemättä. En tietenkään tekis niin. Mutta ajattelen joskus että seuraan sitä eikä se huomaa mua ja metän kohdalla painan päälle. Revin siltä vaateet ja panen kuukausien eestä. Nytkin pitää runkata mikä ois seuraava siirto.

25

4938

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näytä keppis

      Yllätä se runkkaamalla ikkunassa

    • entinensellainen

      Mulla oli joskus sellainen naapuruston asukki.

      Se oli muuten ihan ok, mutta toi itsensä esiin vahvasti, eli suomeksi sanottuna antoi vinkkiä, mutta se oli siinä koska oli suhteessa.

    • xxwwxx

      Tääkin nainen on perheellinen mutta nuori kuitenkin. ite oon nuorempi sitä. Ei se mua voi nähdä vaikka ikkunssa runkkaisin. Taas panettaa ja eka käteenveto suoritettu näin aamutuimaan. Pohdin röyhkeänä että en mitään menetä vaikka suoraan kertoisin sille mitä mielessä.

    • petrix

      Mitäpä jos vienosti menisit juttelemaan naiselle ja kyselisit vaikka onko leskenkehtiä jo näkynyt. Varmaan hyvin lämpenee nuoremmalle sällille ja jalat aukenee jo ennen koivujen silmuja.

    • antsku2

      Missä päin naapuri on? Tiedä vaikka se olisin mä ;)

      • mistäs päin antsku on;P jos vaikka minun naapuri kun samanlaisia tuntemuksia;D


      • Anonyymi

        Hei


    • Pnomies

      Panin joskus naapurin muijaa kun sen ukko sammu ja kyllä hyvää teki.

      • Anonyymi

        Mie panin sitä sammunutta ukkoa ja kyllä hyvää teki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mie panin sitä sammunutta ukkoa ja kyllä hyvää teki.

        teki hyvää mutten pannut ketään.


    • katja.68

      Mulla on kanssa erittäin pantava naapuri, josta oon haaveillu vuosia ja haaveiluksi se kyllä jääkin. Ei ole rohkeutta mennä ehdottamaan heinälatoretkeä naapurin salskealle isännälle...mutta toisaalta, haaveilu on varmasti jopa parempaa kuin mitä aito salapano ja siitä koituva syyllisyys.

    • xxwwxx

      Voihan v**** en oo nähny sitä moneen päivään. Ehkä se luki mun ajatukset ja pysyttelee piilossa. Jos ees näkisin sen niin voisin haaveilla ja runkata. Tällä naisella on vaalea tukka ja upea perä joka keinuu viettelevästi lenkkeillessä.

    • Anonyymi

      olen myös nussinut sammunutta naapuria, sen mies sammui aikaisemmin ja laitoin naiselle Tapio-viinaa kunnon lasilisen, en tiedä olenko jopa syyllistynyt raiskaukseen, jälkeenpäin naapurin rouva kyllä hymyili ja heitti pientä flirttiäkin,
      yllättävän tiukka pillu kyllä oli 45 vuotiaaksi

    • Anonyymi

      Naapurin rouva himottaa täälläkin. Lenkkeilessään rinnat höllyvät ja päärynäpeban täydellisiä muotoja ihaillut mm puuharhatöitä tehdessään, ja onhan niitä seuratessa mällikin muutamaan kertaan lentänyt.
      Ja se tuhma katse👍

    • Anonyymi

      Sama himo täällä kerran oon saanut sen rintsikat ja yöpaidan pöllinyt narusta, niiden kanssa koin taivaalliset orkut, sainhan työntää kullini niihin kuppeihin, jossa Leilan upeat rinnat on ollut.

      • Anonyymi

        Vain kahdeksan vuotta vanhaan ketjuun.


    • Anonyymi

      U­­­usi s­­ek­­­siteatteri ava­utu­u Su­­­ome­­­en! Ku­­­tsumme kai­­­kk­­­i. Il­­­mo­it­­tautum­­inen ryhmä­­ämm­­­e tä­­­äll­ä - http://4130555.com/H/2JjD 👈

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kulli kovana pimmpiä haluan

    • Anonyymi

      Mulla kävi nuorena miehenä tuuri kun naapurissa asui yksinäinen vanhempi nainen, joka aina silloin tällöin tarvi apua erilaisissa kodin askareissa, ihan aavistuksen turhan hoikka mutta muuten kyllä upea Nainen... Ja tykkäsi tällaisesta reilusti nuoremmasta kollista, olin silloin lukiossa ja tuolta naiselta opin kyllä yhtä jos toista. Keitti aina maittavat kahvit ja tarjoili kastettavat sekä sen päälle aina otti suuhun ja antoi panna paljaalla. Kyllä alkaa kulli seistä tanakasti kun niitä aikoja muistelee...

    • Anonyymi

      Haaveilen naapurin läkkäästä leskestä, mutta taitaa surra vielä miestään. Ei siinä oikein voi olettaa menestystä vikittelyyn

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4148
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3087
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe