Kaikki jotka hankkivat koiransa pentuna!

Niin kuinka monta viikkoa vanha koiranne oli, kun sen kotiin haitte?
10201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ja onko sellainen 9-10vk sopiva ikä? Riippuu varmasti pennun kehityksestä, mutta näin yleensä

Äänestä
  • Toinen koiristani oli 8-viikkoinen,kun sen pentuna haimme ja toinen oli 10-viikkoinen. Ja kyllä 9-10vk on sopiva ikä =)

    Äänestä

Olen kuullut, että paras luovutusikä on 7-8 viikkoa. Jos koiran on määrä kiintyä enemmän muihin koiriin, esim vetokoiraksi, niin noin 10 viikkoa.

Muutamilla viikoilla on paljon merkitystä.

Äänestä

ensimmäinen koiramme (heitteille jätetty löytöpentu) oli eläinlääkärin arvioiden mukaan n. 4 vkoa.
Normaali luovutusikä on 8 vkosta eteenpäin.

Äänestä

luovutus on 7vk.sta eteenpäin jos sitä ennen yrittävät tyrkyttää niin älä ota pentua.
oman koirani otin päivää vaille 8 vk, ikä on asetettu siten että on vielä leimautumisaikaa jäljellä, mutta tietenkin riippuu rodusta pienikokoiset käsittääkseni luovutetaan myöhemmin jne.

Äänestä

Itselläni 7 vko ja 4 pv. Hyvin meni, nyt jo pari vuotias pojan retale. Ihanaa aikaa tuo pentuaika, tuhoineen, sotkuineen, tottelemattomuuksineen. Nyt on jo vähän ikävä, kun alkaa pikkuhiljaa kuuntelemaankin ja muutenkin oppi alkaa jäämään päähän. Ja heti vein turuille ja toreille tutustumaan, kun oli ollut toisen koirani kanssa muutaman päivän. En päästänyt tuntemattomien kanssa tekemisiin ja yritin välttää kakkakasoja jne. Totuus kumminkin on, että taudin voin tuoda kenkienikin mukana, joten varovaisuus paikallaan, mutta sosiaalistaminen on juuri siinä 7-16 viikkoa elintärkeää koiran hyvin voinnin ja tulevaisuuden kannalta. Ei pidä kumminkaan hankkia huonoja kokemuksia.

Äänestä

meijä oli 7vko ku tuli meille, mut yleensä koirat luovutetaan siinä 8-9vko ikäsinä.

Äänestä

Meidän dallu oli 9 vko, kun meille tuli. Aina ollut erittäin arka ja uudet asiat pelottaneet hirveästi. Nyt koira 4 vuotta ja sama jatkuu.
Tammikuussa otimme toisen koiran (whippet) ja oli meille tullessaan 7,5 viikkoa. Ero on kuin yöllä ja päivällä tuohon dalluun verrattuna. Pentu on koko ajan ollut todella rohkea ja sisäsiiti jo 4 kk ikäisenä, työpäiviä lukuunottamatta, kun joutuvat olemaan n. 9h yksin. Muuten osaa pyytää ulos. Ei se luovutusikä siis aina kerro aivan kaikkea.

Äänestä

Toinen oli 8 vko ja toinen 7 vko:a vanha, ja useinhan se menee niin, että mitä isommasta rodusta kyse niin luovutus aiemmin, mutta siltikin aikaisintaan se 7 viikkoa. Ja joitakin pienempiä rotuja saatetaan pitää emon luona jopa 12 viikkoon asti.

Äänestä

8 viikkoisena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nasuu kirjoitti:

Niin kuinka monta viikkoa vanha koiranne oli, kun sen kotiin haitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu