Sain siis tänään kuulla sairastavani kondyloomaa. Hoidoksi sain Aldara-voidetta, onko kellään kokemuksia sen tehosta? Kuinka hyvin syylät lähtevät sillä pois? Oli muuten sikakallista näin opiskelijan budjetilla!!! Melkein 60 euroa neljän viikon hoito. Mieltä jäi myös askarruttamaan että kauanko papilloomavirus elää elimistön ulkopuolella esim. saunanlauteilla tai wc-pöntön renkaassa? Luulen saaneeni sen saunanlauteilta tai yleisestä wc-stä, koska elän vakituisessa suhteessa ja olemme olleet 9 vuotta yhdessä eikä kummallakaan ole sillä ajalla ollut muita partnereita. Ja että täytyykö minun nyt sitten pitää erityistä huolta pyyhkeeni pesemisestä ja saunanlauteiden sekä wc-pöntön pesemisestä ettei virus tarttuisi meillä käyneisiin vieraisiin jotka käyvät vaikka wc-ssä meillä? Kertokaa viisaammat please!!!!
Kondyloomasta
tipi
194478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kylä se näin on!
Ei kondylooma lauteilta tai pöntönrenkaasta tartu. Sen sijaan virus saattaa olla piilevänä vaikka kuinka kauan.
Luultavasti jompi kumpi teistä on saanut sen seksissä yli 9 vuotta sitten.
Olen lukenut Aldaraa kehuttavan täällä, omaa kokemusta ei ole.
Kyllä kondylooma- ja herpesviruskin voi hetken hengissä pysyä pöntön reunallakin. Ei ollenkaan mahdotonta!
...lääkäripalstalla joku ihotautilääkäri väittää hänellä olleen sellasia kondylooma potilaita mitkä koskaa oo ees seksiä harrastaneet. Et jostain muualtahan se on sitten kotosin.
Itselleni lääkäri sanoi että voi olla mahdollista että se tarttuu saunanlauteilta mut siinä täytyy kyllä olla "tuuri" kohdallaan ja istua juuri samaan paikkaan missä äskettäin on istunut ihminen jolla on kondylooma.
Sitten myös luin jostakin että lapset voivat saada tartunnan vanhemmiltaan, esim. synnytyksessä viruksen elimistöön tms.
Kai se teoriassa voi tarttua. Sukupuolitaudit ovat kuitenkin sukupuolitauteja siksi, etteivät ne tartu kovin helposti, vaan tartunnan saamiseksi tarvitaan limakalvokontaktia tai eritteiden tai veren vaihtamista. Saunoja saattaa jättää lauteille pienen määrän eritettään, jolla sitten on pieni mahdollisuus osua seuraavan saunojan limakalvolle.
Todennäköisyys tällaiseen on niin erittäin pieni, että useimmat lähteet sanovat kondylooman ja muiden sukupuolitautien tarttuvan ainoastaan seksissä (tai huumeneuloista). Saunomista ei kannata tämän takia pelätä.
Mutta voittaahan joku lotossakin sen päävoiton todennäköisyydellä 1/15380937.
...kondomikaan ei anna kuin 80% suojan kondyloomaa vastaan. Jostain nettilääkäri jutskasta luettu tieto. Ja hyvin luultavasti itse sain sen vaikka käytin kondomia. Pitkän, monivuotisen suhteen jälkeen ensimmäinen eri partneri ja apaut kakskuukautta eteenpäin ja näpyt tuli "toukan" juureen. Voi olla yhtähyvin siis muualtakin. Että en epäile yhtään etteikö saunanlauteilta vois tarttua.
kiinnostamaan että oletko mies vai nainen. Kysymkseesi en osaa vastata, mutta jos olet nainen niin onko miehelläsi näppylöitä, tai päinvastoin. Missä sun näpyt on ja minkänäkösiä ne on?
Nainen olen ja näppylät on emättimen suuaukon alueella ja yksi välilihan alueella. Ne on semmoisia pitkulaisia ja yksi on isompi ja leveämpi. Miehelläni ei ole näkynyt näppyjä mutta hän aikoi käydä kuitenkin varmuuden vuoksi tarkistuttamassa. Kondomiahan sitä nyt sitten käytetään jos seksiä harrastetaan, itselläni inhottaa kun alapää ei ole "normaalissa" kunnossa. Mielenkiinnolla odotan miten Aldara alkaa vaikuttamaan...
helouu!
on vähän hassun kuuloista, että kondylooma tarttuisi saunanlauteille tai vessan pönttöön...koska nämähän ovat skupuoli tauteja. minulla itselläni on myös kondylooma, vaikkei poikaystävälläni mitään tautiin viittaviaoireita olekaan...Minä sain syyliin condyline penslaus ainetta, joka on kyllä tosi tehokasta...ja mulla ainakin on lähteyt syylät huomattavasti. Aine on tosin vähän polttelevaa, mutta ei se kuolemaksi ole...ja kun kirvelee, ni tiedän, että nyt saa syylät kyytiä =) mut onneks tähän tautiin ei kuole. huoli pois =) ps. kannattaa pistää myös kultasi tutkittavaksi
Moi
En halua masentaa kyseinen juttu pitää hoitaa ajoissa , itse hoidin kyllä ,mutta se jäi lääkkeistä huolimatta (olen Mies)näppylöitä oli esinahan alueella, lopuksi hoito oli Laserhoitoa, laitettiin
emlageeli puuduketta joka vaikutti puolituntia ja sitten ei kun pöydälle ja laser laulamaan joka kyllä tehtiin eräässä suomen suurimmassa keskussairaalassa,
siellä jouduin käymään 7-kertaa 3-6kk välein eli hoito on pitkää kuulemma elimistö alkaa jossakin vaiheessa tekemään parantavaa juttua ,hoitajan mukaan joku oli joutunut käymään 20-kertaa, nyt olen ollut ns. oireettomana eli terve taudista ettei se ole puhdennut siitä tulee 5-vuotta, ei pidä masentua tauti ei ole vaarallinen, mutta hoitaa se täytyy, Rohkeasti vaan käyntejä jos vähänkin oireet ja näppylät jatkuu, Onnea.
Käytin tota Aldara-voidetta ja tehosi ihan hyvin, vaik kestiki aika kauan et näpyt lähti (n.6 vko) Lääkäri ehdotti mulle ja teinkin sitten näin, et käytin vaan puolet siitä pikkupussista kerrallaan ja laitoin sit teipillä paketin hyvin kiinni. Siitä yhestä pussista voi riittää jopa kolmeen kertaan. Kokonainen annospussi on ihan liikaa (riippuu tietty miten paljon on näppyjä ja kuinka suurella alueella) Näin se paketti kestää kauemmin eikä tarvitse ostaa uutta heti, ku on niin kallista kuitenkin. Yks hoitokuuri riitti mulle ja nyt näpyt on poissa :)
Mulle lääkäri sanoi kans et voi käyttää kerralla vaan puolet siitä lääkkeesta kun se on tosi kallistakin. Mulla on menny tosi araksi paikat ja kutiaa tosi paljon ja kirvelee pissalla käydessä, pitääköhän mulla jättää tauolle toi lääke vai johtuuko se kutina ylipäätään vaan noista syylistä? Kertokaa viisaammat! Aloin myös syömään osterivinokaskapseleita kun niilläkin voi olla tehokas vaikutus syylien lähtöön (olen tältä palstalta lukenut). Minkäs hintaista se laserilla poisto on ja sattuukos se?
Tipille tiedoksi se laser juttu ei satu, kun sitä puudutus geeliä laittaa naisille, en tiedä mitä laitetaan jos on hyvin näkyvillä luulisin että samaa,voin kertoa vaikka vitsinä tosi jutun mikä minulle kävi. En muista monesko kerta siitä 7:tä oli jossakin puolessa välissä, kun oli pari nais hoitajaa valmistelee minua siinä
leikkaussalissa pesee etikalla vehkeet jolla näpyt tulee esille, kävi sitten näin ,että hoitaja otti pallesista kiinni ja alkoi pesee vehjettä huolellisesti etikalla otti tukevan otteen ja veteli esinahkaa olin ujona ja vähän vaivautuneena koko asiasta sitten vaan huomasin että käsittely ja
pesu käsikädessä sai aikaan seisokin joka johtui täydellisestä käsitekniikasta olin ymmälläni että siinä tilanteessa alkaa seisomaan saati kun on puudutus geeliä vehkeessä, hohotin itseäni siinä
selällään maatsessani oliko asia tosiaan niin paha tai sitten ei miten sen näkee pikemminkin kiusallinen
tilanteesta johtuen, jos paikka ja aika olisi ollut toinen eikun antaa homman jatkua, niin asia oli tosiaankin niin kuten pelkäsin ,hoitaja ei sanonut mitään hymyisi voitonmakuisesti ja vetäisi muutamat pesuvedot jos ei olisi lopettanut meinasin sanoa
joko jatkat tai lopetat, sen jälkeen laser käynnit oli yhtä juhlaa en jännittänyt yhtään eli menin
reppavasti antaumuksella niin tosin myöhemmin en saanut enää sellaista special käsittelyä.
Niin ei sattunu sitä tässä piti kertoman.....
Sun juttus sai mut hymyilemään kuin hangon keksi, huumorilla tollaiset pitää ottaa! Hoitajillekin noi pesemiset ja seisokit on arkipäivää, sehän on niiden työtä ja jos jollakin sattuu seisokki niin kahvipöydässä on varmaan keskusteltavaa... =) Niin siitä vielä että paljonkos ne hoidot tuli maksamaan??
Anteeksi kun en huomannut vastata edelliseen kysymykseen joten onneksi kysyt uudelleen, mitä maksaa.....sanoisin aikaa lähinnä, no kerron tarkemmin hoitoa, ensi käyntini oli ns. virkalääkärillä joka sitten kun ei alkanu paranee lääkkeillä antoi lähetteen keskussairaalaan, tulee mieleeni kommenttisi että luit juttuani humyillen niin varmaan moni muukin ja sitä hynyä tulee minultakin kun kirjoitan tätä nyt ei se niin vakavaa
ole ...niin asiaan ,keskussairaalan polikliniika maksulla selvittiin per/käyntikerta vaikka olin
osastolla jossa puudutusgeeli laitettiin sieltä sitten käveltiin kirurgian leikkaussaliin, muistan eka kerran kun hoitusut oli valmisteleet minut pöydälle ja lääkäri tuli niin sanoin "ei kun koneet kypälle".
Niin voisi kysyä sinun tilaasi nyt mikä se on vaikken ole lääkäri mutta kokenut asiassa,
tarina on tosi koska kertoja elää.
Kauanko vaiva on ollut ja montako lääkitystä on ollut, tiedän vaan ,että naisilla se voi olla hankalampaa...siis riippuu missä kohtaa ongelma on.
Niin minullahan tämä todettiin vasta viime viikolla ja hoidoksi aloitettiin almara voide ja sit aloin myös syömään osterivinokaskapseleita koska jotkut ovat kehuneet niiden vaikutusta. Vielä en ole huomannut muutoksia, ei auta kuin antaa ajan mennä ja odottaa. Näpyt sijaitsee minulla emättimen suuaukolla ja ovat ns.ulkoisia, itseäni inhottaa ne kovasti eivätkä ne voi olla vaikuttamatta seksuaaliseen elämään, siksipä olenkin kovasti kysellyt myös muita hoitomuotoja jos eivät lääkkeillä häviä. Eipä se muu auta kuin oppia elämään tämän asian kanssa =)
Älä turhaan murehdi se vaan voi viedä aikaa ja taatusti näppyläsi parnee, menihän minullakin siihen
melkein kolme vuotta, ei sillä ole mitään merkitystä opit olee sen kanssa se vahvistaa sinua ja huomaat myöhemmin ja voit todellakin nauraa asialle vaikka se tietysti nyt on shokki, tärkeintä jos se ei näytä lääkkeillä lähtevän vaadi päästä laser hoitoon. mutta
toivotaan ettei ja jos niin ei ole mikään sen kummempi juttu onhan se asia toinen voit sitte kertoa palstalla miltä hoito tuntuu, onneksi sinulle ei voi käydä kuten minulle..heh heh.
Ollaan kuulolla.....
kiitos lohdutuksen sanoista, shokkihan se tietty aluksi oli ja oli semmonen inhottava olokin, mut sen kans on tosiaan opittava elämään eihän se muukaan auta, miehenikin on ollut tosi ymmärtäväinen asian suhteen mikä on ollut sinänsä helpotus,alkuperää kun ei toisaan tiedetä mistä se on saanut alkunsa! käyn kyllä sitten kertoilemassa miten voiteet ja osterivinokas on auttanut, kuulostellaan ja hyvää viikonloppua!