Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

SAVOLA = KRIM

Joukon puolesta

Kaipainen on oikeassa. Kaupunki on aivan väärässä tehtävässä. Sen tehtävä on huolehtia perusasioista eikä olla ryndärinä. Kaupungin osaaminen ei tule riittämään tämän asian hyvin hoitamiseen. Tässä nähdään hyvin kuinka virkamiehen järki on loppunut ja mielivalta ottaa vallan. Se jopa valjastaa median omaan käyttöön. Joten ei ole hyvin kaukana verrata Krimiä ja Savolaa toisiin. Uhkailu ja lopuksi vallataan väkisin maa jonka Kaipaiset ovat omistaneet jo vuosia. Kun virkamies tekee virheen se käyttää kaiken energia sen peittämiseen. Jos he kerrankin myötäisivät virheen, siitä tulisi ennakko tapaus ja siitä olisi kauhea arvovalta tappi vuosiksi. Ja oma virkaura olisi mennyttä. Tästä syystä Kaipainen tulee tämän taistelun häviämään. Tuulimyllyjä vastan on paha taistella yksin. Sen takia kutsun kaikki paikaliset yrittäjä yhdessä tukemaan Kaipaista ja vastustamaan kaupungin mielivaltaa. Me veron maksajat olemme se kaupunki. Ei Laine ei Laineen käsikassarat. Laine on meillä töissä, ei päinvastoin ja se on nyt Laineelta unohtunut.

9

328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä!

      Tuen Kaipaista ihan pelkästään siksi, että vihaan näitä kaupungin piilokommunistisia hyväveljiä, joiden ainoa idea joka paikkaan on betonikommuunien kasaaminen.

    • Edellä voitte

      lukea kovan kommarin ja vapaamuurarikirjoittelija PIA RASKIN mielipiteitä asiasta joka taas kerran ei kuulu hänelle lainkaan. Tuo Kaipainen on toisaalta Pia Raskille jonkinlainen sielun veli. Kaiken aikaa rähinä päällä ja napit vastakkain systeemin kanssa. Ottaisi mielummin mallia veljestään jonka kanssa pärjää paljon paremmin päivittäisten asioiden hoidossa.

      • Kyllä 2

        Oot kyllä kujalla. Ei ehkä aivan samana päivänä voi verrata keskenään. Toisella on kysymys leivästä Pia puhuu lämpimikseen. Jos kunta voi ryöstää toisen omaisuuden silloin asiat on jotenkin pielessä. Kysymys ei ole kehityksen jarruttamisesta vaan eri näkemyksistä. Päättäjiltä on loppunut järki. Ei osat. Tämä on nähty minkälaista räpeltämistä se on kun kunta hoitaa asioita.


      • Kumpi veljistä
        Kyllä 2 kirjoitti:

        Oot kyllä kujalla. Ei ehkä aivan samana päivänä voi verrata keskenään. Toisella on kysymys leivästä Pia puhuu lämpimikseen. Jos kunta voi ryöstää toisen omaisuuden silloin asiat on jotenkin pielessä. Kysymys ei ole kehityksen jarruttamisesta vaan eri näkemyksistä. Päättäjiltä on loppunut järki. Ei osat. Tämä on nähty minkälaista räpeltämistä se on kun kunta hoitaa asioita.

        on pärjännyt elämässään työtä tekemällä ja kumpi on vähän pehmytpäisen maineessa kaupungissa?


      • sniff...
        Kumpi veljistä kirjoitti:

        on pärjännyt elämässään työtä tekemällä ja kumpi on vähän pehmytpäisen maineessa kaupungissa?

        Lampaiden ja orjien mielipiteillä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Laumaeläimet ovat ainoastaan karjaa ja oman mielipiteen muodostavat ovat niitä ihmisiä.


      • PIA RASKIN
        sniff... kirjoitti:

        Lampaiden ja orjien mielipiteillä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Laumaeläimet ovat ainoastaan karjaa ja oman mielipiteen muodostavat ovat niitä ihmisiä.

        kanssahan jouduit nimim. Kumpi veljistä keskustelemaan mikä palstalla huomattiinkin jo aikaisemmin. Raskin Pian mielipiteet tunnetaan Suomi 24:ssä laajalti ympäri Suomen eikä niitä sekoiluja kukaan arvosta pskan vertaa. Tämäkin viesti oli vain yksi hyvä esimerkki Raskin Pian sekopäisyydestä.


    • Häivy!

      Onko sinulla koko suomi 24 palstan sotkeneella kahelilla mitään sanottavaa itse aiheeseen? Luultavasti ei joten mene hoitoon.

    • tallivuokra

      kusipäisin jätkä minkä tiedän ... !!!

      • Ei PIA RASK

        mikään jätkä ole vaikka onkin kolhoosin telaketjuosaston kuljettajia. Eihän miehillä mitään hiivaa edes ole. Jos kusipäisellä tarkoitit Jouko Kaipaista niin välillä muistakin tuntuu siltä. Yleensä sen kanssa kuitenkin pärjää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1995
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1400
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      58
      1307
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1273
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe