Noi vaalikoneet ovat näppärä keksintö, siis puolueille. Suomessahan ei ole mitään henkilövaaleja, mutta näin ne saadaan näyttämään siltä. Täällähän meidän äänet menee ensisijaisesti puolueelle (tai vaaliliitolle) ja vasta toissijaisesti ehdokkaille. Mäkin voisin kuluttaa kovasti aikaa yrittäen etsiä ehdokasta, joka ajaisi parhaiten mun etujani, mutta jos/kun se ei ole puolueensa isoimpia ääniharavia, ei sillä ole mitään todellisia mahdollisuuksia tulla valituksi ja mun ääneni menisi aivan jonkun muun hyväksi.
VAALIKONEISTA
4
371
Vastaukset
- Kunnallisvaaliehdokas
Äänestin Eurovaaleissa Ilkka Innamaata, joka sai 182 ääntä ja ei luonnollisesti päässyt mepiksi. Mutta tiesin sen jo silloin kun päätin häntä äänestää. Sillä hän oli liberaalit puolueen riviehdokas, ja liberaalit puolueella ei ollut mitään mahdollisuuksia saada ketään läpi. Mutta ei se harmita, sillä äänestin omasta mielestäni parasta ehdokasta.
Löysin hänet vaalikoneesta, ja vaalikone suositteli hänet selkeäksi ykkösvaihtoehdoksi. Äänestin sen mukaan kenet olisin sinne halunnut, en sitä ketä olisin todennäköisistä pääsijöistä eniten halunnut.- pöh
No, tollai se ääni menee vaan hukkaan. Mutta tarkotin lähinnä sellasta tapausta, että äänestäjä valitsee vaikkapa 3 isoimman puolueen listalta jonkun omasta mielestään sopivimman mutta epätodennäköisen. Tota varten noi puolueet sinne niitä turhia ja montaa eri taustaa omaavia ehdokkaita haluavat. Ei se nyt niin hankalaa ole tietää ketkä pääsee läpi, ihmiset äänestää samaa heppua vuodesta toiseen.
- teitur
Eihan tuosta vaalikoneesta ollu mihinkää. niitä kysymyksiä oli tosi vähän oikeista asioista. Itse olisin mielelläni lukenut vähän konkreettisemmista jutuista.
- ihmettynyt
Jos heppu menee mielestäsi varmasti läpi, niin miksi ihmeessä häntä sitten kannattaa muka äänestää? Stubbailijan äänistä yli puolet meni hukkaan kun vähemmälläkin olisi päässyt.
Ja niille jotka eivät ymmärrä retoriikkaani vinkkinä: hukkaan heitettyä ääntä ei olekaan tai sitten jokainen yksittäinen ääni menee hukkaan, mutta kaikki äänet eivät mene. Eikö olekin kummaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455040Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481209Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101149- 131103
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2872Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743