Paavo Järvinen puhui Uudessa Toivossa (ent Nokia Missiossa)

Samaa porukkaa yhä kiinteämmin ovat nokia missio ja hellarit.

http://helsinki.uusitoivo.fi/
12221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Nokiamission jakaantui kahteen osaan, Missiomaailmaan ja Uusi Toivo -seurakuntiin. Missiomaailmalaiset liittyivät jo ajat sitten Tampereen helluntaikirkkoon johtajansa Markus Korhosen johdolla ja ovat helluntaikirkkolaisia.

Uusi Toivo -seurakunnissa Järvinen on vieraillut ennenkin. Uusi Toivo -seurakunnan nettisivuilla on ollut silloin tällöin mainintoja helluntaiseurakuntien vierailusta Uusi Toivo -seurakunnissa ja päinvastoin. En tiedä, mikä tällä hetkellä on kastekäytäntö Uusi Toivo -seurakunnissa, mutta muuten heidän oppinsa on helluntailais-karismaattista, jota Helluntailiikkeen pääuomassa edustaa Helluntaikirkkoseurakunnat.

Äänestä
  • Luulen, että Paavo Järvinen menee julistamaan evankeliumia sinne, mihin vain kutsutaan. Ei se sen kummempaa merkitse. Ja Nokia-missiolaisille kuuluu evankeliumi.Paavo pauhaa parannusta kaikille!

    Äänestä

Onpa vaikean oloista/ selkoista, vain jo näin luettuna. En kuulu seurakuntiin, onneksi en enää. Paljosta olen vapaa. Muistissa on vielä asiattomat asiakokoukset silloisessa seurakunnassani ja likeltä seurasin sen kahtiajakoa. Mitä jäi käteen monista vuosista seurakunnassa muuta kuin pahaa mieltä? Sentään kyse on uskovaisista. Ja sama kehitys näyttää olevan tuttua monissa muissakin seurakunnissa.

Äänestä
  • Tie on ollut sama kuin sinulla. Mutta lisäisin, ettäJeesus Kristus jäi. Ei sille mitään voi, jos on hajaannusta. Täytyy vain riippua Jumalassa.Jeesus on kanssamme joka päivä.

    Äänestä

  • tosi1 kirjoitti:

    Tie on ollut sama kuin sinulla. Mutta lisäisin, ettäJeesus Kristus jäi. Ei sille mitään voi, jos on hajaannusta. Täytyy vain riippua Jumalassa.Jeesus on kanssamme joka päivä.

    En ole huomannu

    tosi1 9.4.2014 18:08

    Jeesus jäi minunkin elämääni. Hän on uskollinen. Oi rakas Jeesus!

    Toisinaan tekee mieli kuulua johonkin seurakuntaan, mutta jos lähestynkin asiaa, vierailen seurakunnassa ja teen pieniä palvelustehtäviä, huomaan, vastassa on aina vain sama itseään parempana pitämisen epäkohta. Ilmassa on kinaa ja toraa, väittelyä ja loukkaantumista. En tahdo semmoista. Sain sitä aimo annoksen jo lapsuudenkodissani. Onneksi Jumala ymmärtää. Nostan vain käteni ilmaan ja poistun paikalta, oli paikalla sitten kuinka uskovia tahansa. En jaksa riidellä, selitellä, väitellä. En jaksa varmistua monien sanomisien jälkeen että kantani siinä ja siinä asiassa tuli aivan varmasti oikein ymmärretyksi. En jaksa puolustaa oikeuksiani. En jaksa enää. Katson vain Jeesukseen ja luotan Häneen.

    "Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä." Job. 19:25

    Äänestä

  • naatti kirjoitti:

    Helluntailais-karismaattisissa yhteisöissä keskinäisellä riitelemisellä on pitkät perinteet. Jos ennen kyseisiin yhteisöihin liittymistä ei ole osannut juurikaan riidellä, sen oppii viimeistään noissa yhteisöissä. Keskinäisten riitojen tuloksena Suomen Helluntailiike on täysin hajalla, kansainvälisestä Helluntailiikkeestä puhumattakaan.

    Äänestä

  • naatti kirjoitti:

    tosi1 9.4.2014 18:08

    Jeesus jäi minunkin elämääni. Hän on uskollinen. Oi rakas Jeesus!

    Toisinaan tekee mieli kuulua johonkin seurakuntaan, mutta jos lähestynkin asiaa, vierailen seurakunnassa ja teen pieniä palvelustehtäviä, huomaan, vastassa on aina vain sama itseään parempana pitämisen epäkohta. Ilmassa on kinaa ja toraa, väittelyä ja loukkaantumista. En tahdo semmoista. Sain sitä aimo annoksen jo lapsuudenkodissani. Onneksi Jumala ymmärtää. Nostan vain käteni ilmaan ja poistun paikalta, oli paikalla sitten kuinka uskovia tahansa. En jaksa riidellä, selitellä, väitellä. En jaksa varmistua monien sanomisien jälkeen että kantani siinä ja siinä asiassa tuli aivan varmasti oikein ymmärretyksi. En jaksa puolustaa oikeuksiani. En jaksa enää. Katson vain Jeesukseen ja luotan Häneen.

    "Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä." Job. 19:25

    Paikallistasoisesti Helluntaiherätys on kriisissä. Ei tarvi olla profeetta, jos sanoo, että kaikki seurakunnat tulevat kriisiin. Kirkkoseurakunnat pässien johdolla pökkivät omat uomansa. Näyttää siltä, että Herra on minut henkilökohtaisesti varjellut kielten riidalta. käyn omaa pikku prosessiani Porin helluntaiseurakunnan kautta. Sehän on edelläkulkija, me muut seuraamme perässä.Luulin tämän ajan tulevan jo vuosia sitten.
    kun rukoillen kulkee, Herra on sanonut kulkevansa muassa. Tähän asti niin on ollut. Pyrin jokapäiväisessä parannuksenteossa ja rukouksessa pitämään itseni Jeesuksessa. Mutta asioita on, joille ei voi mitään. Sana sanoo:"Ei kuolema ,ei elämä......voi meitä erottaa Kristuksen rakkaudesta. siis tämä vaikea aikakaan ei voi erottaa.

    Helluntailiike ei voi muussa ollakaan kuin kriisissä, koska "rakennuspaikka" on valittu väärin. Helluntailiikkeen juuret ovat Amerikassa, jossa Branham ja Seymour jatkoivat Wesleyn jalanjäljissä : herätys-pyhitys-synnittömyys(?)-linja tuottaa superuskovaisia, joita löytyy käytännössä helluntailaisuuden kahdelta päälinjalta: Assembly of GOD ( Branham ) , vastaa meikäläistä konservatiivisiipeä, ja sitten toisaalla Weymourin AZUSA- kadun ihme, "hengen uudistus", "karismaattisuus", ihan millä nimellä sitä haluaakin kutsua. Olitpa siis " vanhoillinen" tai " uudistusmielinen", lopputulos on sama, BUUTSIT irtovat asfaltista ja lähimmäinen näyttää n. vähintään 30 CM ( 300 mm) lyhyemmältä. Seuraus: joutuu katsomaan alaviistoon, tulee niskat kipeäksi. Kannattaa siis katsella niitä rakennuspaikkoja, etsiä muinaisia polkuja ja tukittuja Jaacobin kaiwoja.

    Äänestä

  • armasrannikko kirjoitti:

    Kauan se Helluntaiherätyksen yhteys kestikin. Kun tulin siihen, kaikki oli 20 vuotta hyvin. sitten alkoi ydin rapautua.

    Äänestä

  • tosi1 kirjoitti:

    Kauan se Helluntaiherätyksen yhteys kestikin. Kun tulin siihen, kaikki oli 20 vuotta hyvin. sitten alkoi ydin rapautua.

    Kyllä se yhteys kestääkin, mutta sydämeltä sydämelle. Ja yhteys vapahtajaan, se voi olla vain henk.koht. Täytyy muistaa, että JOEL's ARMY on Jumalan lähettämä koetus ( valhe apostolit sun muut, jotka kuppaavat laumaa, eivät ruoki ). Alcusrk.n aikana tarjottiin kiertäville yöpuu ja apetta. Jos rahaa pyysi, piti tielle näyttämän. Arwossa siis pidettiin, ja maan pinnalla ( siellä missä muutkin) Ei ollut cijaa circustempuille.

    On Jumalan armoa nähdä tänään kirkkaammin kuin uskoontulon alkuvuosina. Herra on sallinut matkan varrelle monia "ilmiöitä", joista olen saanut osani väliin hyvin kipeittenkin vaiheitten kautta ja tällä perspektiivillä katsottuna säälin niitä matkatovereitani, jotka yhä vuosienkin jälkeen menevät mukaan yhteen jos toiseenkin rieputukseen. Aikanaan tuli käännekohta, jolloin silmäni avautuivat näkemään, kuinka uskontie on altis kaikenlaisille saatanallisille juonille.

    Jumalan leirissä tarvitaan niitä joiden silmät ovat auenneet, mutta antakoon Herra myös neuvokkuutta, jotta tulla kuulluksi. Ei ole helppoa kun koko seurakunta on innokas kutsumaan tiloihinsa jonkun nimekkään profeetan maailmalta, ja samaan aikaan Pyhä Henki sisimmässä puhuu tuota intoa ja tuota kutsumista vastaan, mutta kukaan ei näytä loksauttavan korvaansa yhdelle pienelle vastaäänelle.

    Ymmärrän niin että Jumala sallii eksytykset ja hajaannuksen uppiniskaisessa seurakunnassa koska seurakunta halajaa ilmiöitä itsensä Kristuksen Jeesuksen sijaan. Kun Jeesus ei riitä seurakunnalle, on seurakunnan tila vakava. Isä tahtoo Pojallensa Puhtaan Morsiamen, ei kyltymätöntä huorintekijää, joka kulkee sinne tänne etsien rakkautta ja vastauksia ongelmiinsa vääristä lähteistä.

    Näen että Isästä tuntuu pahalta, kun Poika ei saa seurakunnassa Hänelle kuuluvaa kunniaa. Ja jos minä näen ja koen näin, mitä tästä kaikesta ajatteleekaan Pyhä Henki, Totuuden Henki!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Samaa mössöö ovat kirjoitti:

Samaa porukkaa yhä kiinteämmin ovat nokia missio ja hellarit.

http://helsinki.uusitoivo.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu