Tämäkö on se heppu jonka tutkimuksesta Ankdam ja kumppanit saavat sytykettä ylemmyyskompleksilleen. Tähän vielä terveystutkimus niin on Ankdam jo täysin kostunut. Osaatko Ankdam suhtautua kriittisesti mihinkään ruotsinkielisistä tehtyyn tutkimukseen. Hoopo Akatemia kun ei ole se mikään objektiivisin lähde.
Jan Saarela
nyt selvisi
7518
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voihan tuo olla tottakin mikäli tuolla tarkoitetaan maataloustukien ja muiden tulonsiirtojen hamstraamista ja hyvä veli-verkostoja. Totta helvetissä nyt närpiöläinen maatila joka saa miljoona euroa puhtaana käteen valtiolta on vauraampi kuin iisalmelainen kymppitonnilla pinnistelevä tila. Etelässä tuo luku ei mitenkään pidä paikkaansa, vaikka Herlinitkin laskettaisi svekkuleiksi.
Ruotsalaiseen kulttuuriin kuuluu teennäisyys ja kaunistelu eli suomeksi sanottuna epärehellisyys. Suomalaisuus on paljon suorempaa ja rehellisempää, niin hyvässä kuin pahassakin.
Tuokin tutkimus perustui melko paljon kyselyihin, jossa vastaajat itse kertovat olostaan ja tuntemuksistaan. Surut kaunistelivat tilannettaan ja suomalaiset ei.
Tuosta kulttuurierosta johtuu noiden svekotutkimusten erot!
Ankdamin mukaan kaikki mitä svekkuli sanoo on bibliaanista totuutta.
:-D
Siitäs kuulitte! (minä en siis sanonut tuota vaan netti fenno)
Kyllähän se on sinulle totuutta. Kaikkea ei onneksi voi rahalla ostaa ja jotkut harhat menevät jo liian pitkälle.
Svekolandet saavat parempia maataloustukia sinne rannikolle.
Pittööhä niie Vaasan svenkkojen tommaattei suaha. Milloin Pohjanmaa ja etenkin svekot siellä alkaa elämään omillaan.