Onko muilla iseillä tällästä tilannetta ollu. Meillä on vaimokkeeki kanssa päälle 1v lapsi ja rakastan lastani tietty, mutta hoitojutut(vaipan vaihto, syöttö) on ollut enemmän vaimoni puuhaa. Olen toki niitä välillä tehnyt. Ja ollut kaksin lapsen kanssa kun vaimo ollut omilla menoilla. Mutta monet kerrat lapsi jää itkemään kun äiti lähtee.. olen ajatellut että kunhan lapsi tuosta vielä hiukan kasvaa nii vietäb aikaa enemmän kun voidaan tehä yhressä kaikkea ja muutenkin.muuttuiko teillä se että lapsi halusikin jäädä innolla kanssasi kotiin isompana vaikka vauva-aikana osallistuit vähemmän.. ja kiintyikö lapsi sinuun samalla tavalla. Varmasti täällä monien isien joukossa on kohtalontovereita.
Jään odottamaan vastauksia.
lapseen/lapsen kiintyminen.
2
236
Vastaukset
- kyllä se siitä
On hyvin tavallista, että aluksi lapsen tärkein ihminen on äiti, kun onhan äiti ihan biologisistakin syistä eniten lapsen kanssa. Kun isän mukanaolo lisääntyy, isästä tulee vähitellen yhtä tärkeä, tilanteesta riippuen voi tulla tärkeämmäksikin. 1-2 -vuotias saattaa olla riippuvainen tutuimmasta ihmisestä niin että itkee perään ja vierastaa muita, mutta kyky kiintyä useampaankin ihmiseen kehittyy tuosta eteenpäin.
Ole huoleti, kyllä lapsi ehtii kiintyä sinuunkin ja on jo nyt noteerannut sinut elämäänsä kuuluvaksi ihmiseksi. Koskaan ei ole myöhäistä tutustua lapsen kanssa enemmän, ja kiintymys voi syntyä missä iässä tahansa.. - isä tärkeää!
Se on ihan tavallista, että lapsi kiintyy alussa äitiin enemmän, koska äiti on äitiyslomalla hoitamassa lasta ja isä yleensä töissä tai opiskelemassa.
Kyllä se lapsi kiintyy isään ihan yhtä paljon (joskus enemmänkin), kun vaan on mukana lapsen elämässä koko ajan.
Minä olen siis äiti, mutta lasteni isä on ollut ihan normaalilla tavalla lasten elämässä iltaisin ja viikonloppuisin. Kuten kotitöitäkin on jaettu, niin myös lasten osalta on jaettu tehtäviä eli meillä mies on hoitanut lasten kylvetyksen vauvasta asti ja hän on hoitanut iltasadut. On myös joitakin juttuja, joita isä ja lapsi ovat tehneet kahdestaan esim. onkiminen. Jossakin vaiheessa oli kummankin kohdalla niin, että lapsi olisi huolinut tiettyihin tehtäviin vain isän eikä minua (äitiä) ollenkaan!
Koko perheenäkin ollaan tehty asioita esim. marjametsällä käynti (alussa vauva oli kantorepussa), vauvauinti ja perhekyläilyt.
Kun erosin lasteni isästä, niin lapsilla on edelleen lämmin suhde isäänsä. Tyttäreni käy isänsä kanssa esim. rullaluistelemassa ja poikani käy isänsä kanssa esim. autonäyttelyissä. Lapset ovat aina menneet mielellään isänsä luokse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761695Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061538Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161421- 511261
- 911201
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031064- 471035