ELY keskus elinkeinojen esteenä?

Tuntuu uskomattomalta miten elinkeino, liikenne ja ympäristöministeriössä voi vielä olla johtavia virkamiehiä jotka tekevät parhaansa sen eteen ettei pian kukaan enää uskalla investoida uusiin hankkeisiin.

Heille on tärkeämpää olla itse oikeassa vedoten ties mihin vanhentuneisiin määräyksiin kuin edistää terveitä hankkeita joilla on demokratian tuki.

Ei voi kuin kateudella seurata miten esimerkiksi Kainuussa tai Lapissa ELY keskukset toimivat yhteistyössä esimerkiksi matkailuhankkeiden kanssa.

Eikö se juuri ole heidän tehtävänsä? - Edistää elinkeinotoimintaa samalla pitäen huolen siitä, että myös ympäristö tulee kansalla helmpommin saavutettavaksi?

Jos nykymeno jatkuu on meillä pian maakunta jossa on entistä enemmän työttömyyttä, hoitamattomia alueita ja vähemmän matkailijoita sekä enemmän ulkomaille laadukkaiden kohteiden luo matkaavia paikallisia.

Maakunnan kehityksen puolesta!
271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen huomioinut saman asian, et ELY tuntuu olevan jarruna vähän jokaisessa hankkeessa, Ovatko ELY:n virkamiehet vasemmistolaisia, jotka haluavat ajaa yritykset suohon Suomessa?

Äänestä

Juuri näin. Tutkittua tietoa, Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylin tarkastaja kirjoitti:

Tuntuu uskomattomalta miten elinkeino, liikenne ja ympäristöministeriössä voi vielä olla johtavia virkamiehiä jotka tekevät parhaansa sen eteen ettei pian kukaan enää uskalla investoida uusiin hankkeisiin.

Heille on tärkeämpää olla itse oikeassa vedoten ties mihin vanhentuneisiin määräyksiin kuin edistää terveitä hankkeita joilla on demokratian tuki.

Ei voi kuin kateudella seurata miten esimerkiksi Kainuussa tai Lapissa ELY keskukset toimivat yhteistyössä esimerkiksi matkailuhankkeiden kanssa.

Eikö se juuri ole heidän tehtävänsä? - Edistää elinkeinotoimintaa samalla pitäen huolen siitä, että myös ympäristö tulee kansalla helmpommin saavutettavaksi?

Jos nykymeno jatkuu on meillä pian maakunta jossa on entistä enemmän työttömyyttä, hoitamattomia alueita ja vähemmän matkailijoita sekä enemmän ulkomaille laadukkaiden kohteiden luo matkaavia paikallisia.

Maakunnan kehityksen puolesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu