Hyvä kokemus paksusuolen tähystyksestä

Minulle tehtiin tänään paksusuolen tähystys, jota pelkäsin todella paljon. Edellisenä iltana join viisi litraa kammottavan makuista tyhjennysainetta mutta se meni kuitenkin irvistellen alas. Yöllä en saanut unta, kun pelkäsin niin kovasti mahdollista kipua tai suolen puhkeamista operaatiossa. Aamulla vielä yksi litra tyhjennysainetta. Olo oli hirveä. Tärisytti, itketti, ahdisti ja pelotti.

Sain toimenpidettä varten rauhoittavaa ja panadolia. Manasin mielessäni, että tässäkö on se kivunlievitys. Rauhoittava sai kuitenkin pään niin turtuneeksi, että osa pelosta katosi. Tärisin tosin tutkimuspöydälläkin enkä osannut rentoutua.

Lääkäri ja hoitaja olivat ihania. Jos sain kivuliaita tuntemuksia, tähystimen laittaminen pysäytettiin ja jatkettiin hetken kuluttua uudelleen. Tähystimen laittaminen tuntui epämiellyttävältä mutta varsinaista kipua tunsin vain kaksi kertaa. Välillä oli pienempää mutta siedettävää kipua. Olen todella kipuherkkä, joten näitä tuntemuksia eivät muut olisi ehkä edes tulkinneet kivuksi. Kun tähystin saatiin viimein päähän asti, helpotti. Pystyin jopa rentoutumaan. Koepalanottamiset eivät tuntuneet juuri miltään ja letkun poisottaminen tuntui vain yhdessä suolenmutkassa. Kivuliainta oli, kun letku piti jossain vaiheessa oikaista sisälläni. Hiilidioksidin pumppaaminen sisään ei tuntunut pahalta. En edes juuri huomannut sitä.

Näin jälkikäteen voin sanoa, että pelkäsin aivan turhaan. Uskaltaisin mennä tutkimukseen uudestaankin ja samoilla lääkkeillä. Vatsalaukun tähystys oli tuhatkertaisesti pahempi operaatio, koska yökkäilin koko tutkimuksen ajan ja letku tuntui nielussa hirveältä.

Tsemppiä kaikille. Varmaan suurimmalle osalle tuottaa vain pientä kipua
ja jos tuottaa enemmän, voidaan kipulääke antaa suoraan suoneen.
1172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulle on tehty kaksi kertaa paksusuolentähystys, mutta kamala kokemus se oli, vaikka rauhoittaa toisella kertaa sainkin. Mutkainen suoli ei suoremmaksi muutu, vaikka kuinka haluaisin. Mutta eipä mua silti kyseinen tutkimus pelota, kunhan vaan inhottavalta tuntuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Enää ei pelota kirjoitti:

Minulle tehtiin tänään paksusuolen tähystys, jota pelkäsin todella paljon. Edellisenä iltana join viisi litraa kammottavan makuista tyhjennysainetta mutta se meni kuitenkin irvistellen alas. Yöllä en saanut unta, kun pelkäsin niin kovasti mahdollista kipua tai suolen puhkeamista operaatiossa. Aamulla vielä yksi litra tyhjennysainetta. Olo oli hirveä. Tärisytti, itketti, ahdisti ja pelotti.

Sain toimenpidettä varten rauhoittavaa ja panadolia. Manasin mielessäni, että tässäkö on se kivunlievitys. Rauhoittava sai kuitenkin pään niin turtuneeksi, että osa pelosta katosi. Tärisin tosin tutkimuspöydälläkin enkä osannut rentoutua.

Lääkäri ja hoitaja olivat ihania. Jos sain kivuliaita tuntemuksia, tähystimen laittaminen pysäytettiin ja jatkettiin hetken kuluttua uudelleen. Tähystimen laittaminen tuntui epämiellyttävältä mutta varsinaista kipua tunsin vain kaksi kertaa. Välillä oli pienempää mutta siedettävää kipua. Olen todella kipuherkkä, joten näitä tuntemuksia eivät muut olisi ehkä edes tulkinneet kivuksi. Kun tähystin saatiin viimein päähän asti, helpotti. Pystyin jopa rentoutumaan. Koepalanottamiset eivät tuntuneet juuri miltään ja letkun poisottaminen tuntui vain yhdessä suolenmutkassa. Kivuliainta oli, kun letku piti jossain vaiheessa oikaista sisälläni. Hiilidioksidin pumppaaminen sisään ei tuntunut pahalta. En edes juuri huomannut sitä.

Näin jälkikäteen voin sanoa, että pelkäsin aivan turhaan. Uskaltaisin mennä tutkimukseen uudestaankin ja samoilla lääkkeillä. Vatsalaukun tähystys oli tuhatkertaisesti pahempi operaatio, koska yökkäilin koko tutkimuksen ajan ja letku tuntui nielussa hirveältä.

Tsemppiä kaikille. Varmaan suurimmalle osalle tuottaa vain pientä kipua
ja jos tuottaa enemmän, voidaan kipulääke antaa suoraan suoneen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu