Kun hankkii oman hevosen, omistaja vaihtuu ja hevonen saapuu uudelle tallille, on kai sanomattakin selvää että hevonen saattaa käyttäytyä jonkin aikaa epätavallisesti ja olla stressaantunut, huoletunut ja pelokas.
Kuinka kauan useimmiten kestää, että hevonen tottuu uuteen talliympäristöön?
Miten hevonen useimmiten " oireilee " tallipaikanvaihdosta?
Miten hevosen voisi saada tuntemaan olonsa mukavaksi uudella tallilla ?
Miten itse voi ja kannattaa valmistautua hevosen " oireiluun " ?
Hevosen käyttäytyminen uudella tallilla
1
386
Vastaukset 1
Useimmat tottuvat uuteen paikkaan viikon sisällä, viimeistään parissa viikossa. Riippuu siitä miten tottunut hevonen on matkustelemaan. Jotkut hevoset ottavat rauhallisesti alusta lähtien, katselevat vain uteliaasti ympärilleen pari päivää ja siinä kaikki. Omani oli hankala viikon verran ja rauhoittui sitten.
Jos hevonen stressaa uudesta paikasta, se voi olla tavallista villimpi; ei malta keskittyä mihinkään, saattaa säikkyä/olla säikkyvinään juttuja (mihin voi liittyä pukittelua ja/tai pystyyn hyppimistä) joita ei normaalisti edes huomaa, ja se voi olla hankala pidellä sekä ratsastettaessa että taluttaessa. Taluttaessa ja muutenkin käsitellessä saattaa pyrkiä jyräämään, pyörimään ja teputtamaan ja voi hirnua muille hevosille. Tiedän myös pari hevosta joilla meni vatsa sekaisin pariksi päivää. Lantakasat olivat kuin lehmän läjiä.
Kannattaa puuhailla uuden hevosen kanssa mahdollisimman paljon (harjailua, silittelyä yms) ja jutella sille rauhallisesti. Sillä lailla kumpikin oppii tuntemaan toisen paremmin ja hevonen alkaa luottaa uuteen omistajaansa. Jos hevonen alkaa tuijotella jotakin, anna sen tuijottaa, niin se oppii tuntemaan ympäristönsä eikä koe enää tarvetta loikkia joka asiaa. Liikuntaa kannattaa antaa alusta asti, ei ehkä samana päivänä kun se tulee uuteen talliin, mutta heti seuraavana päivänä jo kannattaa. Kunnollinen liikutus, mutta ei välttämättä kannata vaatia kovin tiukkaa kuria. Menee hermot molemmilta jos hevosen keskittymiskykyä lasketaan mikrosekunneissa kerrallaan ja sitten pitäisi vääntää tiukkaa koulua.
Joillekin hevosille tosin saattaa olla hyväkin vaatia tiukempaa toimintaa, mutta itse olen kokenut paremmaksi antaa hevosen sählätä "omia aikojaan" muutaman päivän, kunhan tietyistä rajoista pitää kiinni turvallisuuden nimissä. Ihan sen mukaan miltä hevonen tuntuu.
En nyt tiedä onko siihen sen ihmeempää valmistautumista, mutta kannattaa muistaa, että hevonen on elävä olento eikä mikään robotti, eikä sitä voi pakottaa mihinkään tiettyyn muottiin. Jos hevonen käy villiksi, ajattele asiaa sillä tavalla, että sitä sättäämistä kestää vain vähän aikaa. Kärsivällisyys ja huumori on hyvästä, kunhan pitää huolen siitä, ettei hevonen silti saa tehdä ihan mitä huvittaa. Tietyistä käytöstavoista on pidettävä kiinni missä tilanteessa tahansa. Ja edelleen jos hevonen on hankala pidellä, voi olla hyvä vähentää sen väkirehun määrää joksikin aikaa, kunnes näkee paljonko se sitä todella tarvitsee vai tarvitseeko ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo2012076Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1581412Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2271051- 71917
- 58898
- 47813
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus71813- 93777
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200697Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”151666