Kuluttajat herätys !

Toimimaan

Moikka !

Alkutuotanto , jalostus ja palveluelinkeinot osaavat kyllä olla hintatietoisia ja nostelevat hintojaan vähän päästä . Seuraa vaikka maidon hinnan kehitystä , nehän kohoavat melkein viikoittain ( riippuu kyllä kaupoistakin ). Ja me kuluttajat eri tuotteiden kohdalla puristelemme nyrkkiämme taskuissa tai essin alla . Muuhun elämiseen jää vain taas entistä vähemmän , nyhtäähän se valtiokin välistä .Näin on melkein kaikissa välttämättömyys tarvikkeissa kuuluivatpa ne mihin tahansa elinkeinoryhmään .

HETKINEN ! Miksi me kuluttajat olemme täysiä uunoja ? Hyväksymme kaikkien elinkeinoryhmien tekemät korotukset kuin ne automaattisesti meille kuuluisivat .Kuin millään tavalla emme voisi niihin vaikuttaa . Ostamme ruokamme siitä kaupasta , josta on ostettu ennenkin ja kaikki muutkin tarvikkeemme . HÖLMÖÄ ! Ajattelemme , näinhän on muissakin palvelupisteissä ! Mutta kun ei ole !

Ehdotus :
Ryhdytään töihin ! Kun käymme eri merkkien alla toimivissa liikkeissä tai muissa myyntipisteissä , pidetään silmät auki hintojen kohdalla .Ilmoitellaan tällä palstalla havainnoistamme . Missä oli mielestäsi halpaa jotakin tuotetta , missä taas hinta aiheutti pulssin nousua . Kun näin seuraamme julkisesti hinnoittelua samasta tuotteesta , virta kääntyy sinne , missä saa edullisesti . Kyllä myyntipisteidenkin on tehtävä tuosta seurannasta johtopäätöksiään . Kokeillaanko ? Siis mainitset hinnat ja liikkeet /myyntipisteet , joissa mielestäsi oli edulliset ,missä taas älyttömät hinnat riippumatta siitä , oletko esim. jonkun kaupan kanssa erikoisväleissä .

Minäpä aloitan : LIDL 09.04 -14
- kevyt maito 0.78 l / rasvaton piimä 0.87 l / Sandels olut 4,7 % 0.96 tölkki 0.15 = 1.11 7tölkki / monivilja patonki , suuri 0.89 kpl
Seuraavalla kerralla kerron jostakin toisesta myyntipisteestä .

Jatka sinä havaintojasi !

37

380

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ............

      Maitomiehellä on missio...

    • Lidl kallis!

      Prismassa maito 0,77€.

      • Asiakasomistajax

        Ja jos bonus 5% niin hinnaksi jää n. 73 senttiä.

      • 1500 euroa on paljon
        Asiakasomistajax kirjoitti:

        Ja jos bonus 5% niin hinnaksi jää n. 73 senttiä.

        Uudessa Suomessa nuori kokoomuspoliitikko Teemu Myllärinen ihmettelee:

        Olen köyhä ja yksinelävä opiskelija, ja olen laskeskellut että kulutan maksimissaan 200€/kk osuuskaupan eri toimipisteissä. Asiakasbonuskertymäni on PKOn mukaan vähintään 36€ vuodessa.Tästä noin 2400€ summasta olisin voinut saada siis takaisin jopa 48€! Huh huh.

        48 euroa on kaksi prosenttia 2400 euron summasta, jonka Myllärinen arvioi vuosiostoikseen osuuskaupan toimipisteissä.

        - Luulenpa että meitä pienituloisia on muitakin, jotka lyhyellä matematiikalla laskevat, että yleensä n. 10snt/l kalliimpaa bensiiniä ei kannata tankata ABC-asemalla vain sen takia että saisi bonusta, Myllärinen jatkaa.

        Hän myös kyselee blogissaan, kuinka moni asiakasomistaja tosiaan saa ”suuresti mainostetut” viisi prosenttia bonusta.

        5% bonusta saa kun kuukauden ruokaostokset ja muut ostokset ylittävät 1500 euroa HOK-Elannon myynti ja sopimuspisteissä.

        Ehkä tuosta syystä moni valitsee sen Lidlin.

      • Äly hoi!
        1500 euroa on paljon kirjoitti:

        Ovatko Lidlin asiakkaat noin idiootteja? Ilman bonustakin tuo maito on sentin halvempi.

      • Enempi näkemystä
        1500 euroa on paljon kirjoitti:

        Uudessa Suomessa nuori kokoomuspoliitikko Teemu Myllärinen ihmettelee:

        Olen köyhä ja yksinelävä opiskelija, ja olen laskeskellut että kulutan maksimissaan 200€/kk osuuskaupan eri toimipisteissä. Asiakasbonuskertymäni on PKOn mukaan vähintään 36€ vuodessa.Tästä noin 2400€ summasta olisin voinut saada siis takaisin jopa 48€! Huh huh.

        48 euroa on kaksi prosenttia 2400 euron summasta, jonka Myllärinen arvioi vuosiostoikseen osuuskaupan toimipisteissä.

        - Luulenpa että meitä pienituloisia on muitakin, jotka lyhyellä matematiikalla laskevat, että yleensä n. 10snt/l kalliimpaa bensiiniä ei kannata tankata ABC-asemalla vain sen takia että saisi bonusta, Myllärinen jatkaa.

        Hän myös kyselee blogissaan, kuinka moni asiakasomistaja tosiaan saa ”suuresti mainostetut” viisi prosenttia bonusta.

        5% bonusta saa kun kuukauden ruokaostokset ja muut ostokset ylittävät 1500 euroa HOK-Elannon myynti ja sopimuspisteissä.

        Ehkä tuosta syystä moni valitsee sen Lidlin.

        Teemu Myllärisen kannattaa vielä jatkaa opiskelua. Ehkäpä hänenkin silmänsä aukeavat. Itse saan n. 100€ bonuksina ja ylijäämähyvitystä toiset n.100€ /v. PKO tekee hyvää tulosta ja investoi koko ajan maakuntaan = rakentaminen työllistää ja uusiin tilohin syntyy luonnollisesti uusia työpaikkoja. Lidlin voitot menee saksalaisen miljardöörin taskuun. Lidlin valikoimakin on onneton.

      • vertailkaa
        Enempi näkemystä kirjoitti:

        Jos ostat jokainen kuukausi yli 500 euron edestä eli 6000 euron edestä vuoteen saat takaisin varmasti sen 180 euroa vuodessa.
        Jos jaat tuon 180 euroa vuoden jokaiselle päivälle saat päiväkohtaisen bonuksesi joka on 0.49 euroa päivässä.

        Jos ihminen joka ostaa 500 euron edestä kuukaudessa ruokaa ja muuta kävisi kaupassa joka toinen päivä olisi ruokakorin hintaeron oltava 0.98 euroa halvempi Lidlissä mitä Prismassa.

        Tsekatkaa kuitteja ja vertailkaa. Totuushan tulee kun vertaa ihan itse.

        Jos ostaa kuukausittain alle 300 eurolla ei bonusta saa edes satasta vuodessa. Tuolloin on syytä olla vielä tarkempi missä käy jos haluaa säästää.

      • Älä osta S-kaupasta
        Enempi näkemystä kirjoitti:

        Teemu Myllärisen kannattaa vielä jatkaa opiskelua. Ehkäpä hänenkin silmänsä aukeavat. Itse saan n. 100€ bonuksina ja ylijäämähyvitystä toiset n.100€ /v. PKO tekee hyvää tulosta ja investoi koko ajan maakuntaan = rakentaminen työllistää ja uusiin tilohin syntyy luonnollisesti uusia työpaikkoja. Lidlin voitot menee saksalaisen miljardöörin taskuun. Lidlin valikoimakin on onneton.

        Nimimerkki " ENEMPI NÄKEMYSTÄ " osoittaa kirjoituksellaan olevansa "navettavarmari" niin yksinkertaisia olivat ajatukset ja suomenkielen taito .

      • kiristääkö...
        Älä osta S-kaupasta kirjoitti:

        Nimimerkki " ENEMPI NÄKEMYSTÄ " osoittaa kirjoituksellaan olevansa "navettavarmari" niin yksinkertaisia olivat ajatukset ja suomenkielen taito .

        kesämekko noin pahasti? Sitä se tekee, kun on syönyt koko talven mielialalääkkeitä.

    • ei lidil kiitos

      Ja mihin ne Lidilin rahat sit loppujen lopuksi menee.....ulkomaille. Vaikka myyvätkin kotimaisiakin tuotteita niin ulkomaat nettoaa ostajien rahoja.
      Älkää sitten valittako miksi kaikki menee ulkomaille!

      • Perttunen

        Onko sillä mtn hevonvitun väliä minne menee, vaikka rahat menis suomalaisille tuottajille valtio repii suurimman osan välistä. Sama joka hommassa suomi hyvinvointivaltio oli joo. Ei enää kiinnosta maksaaa penniäkään turhasta paskasta. Muutan Norjaan.

      • Et tiijjä asioita

        Eikö se LIDL maksakaan työtekijöilleen palkkoja , kun kaikki rahat menevät ulkomaille ?

      • Pysytäänpä asiassa
        Et tiijjä asioita kirjoitti:

        Eikö se LIDL maksakaan työtekijöilleen palkkoja , kun kaikki rahat menevät ulkomaille ?

        Ilmastointilaitteen huolto 45 € !

        Uusia havaintoja hinnoista ! Jos sinulla on kohtuu uusi auto ja merkiltään sellainen ,joita Laakkonen edustaa, niin nyt on halpa ilmastointilaitteen huolto 45 € . Tavallisesti sen huollon hinta on satasen seutuvilla . Tämä ei ole mainos , vaan tämän päivän kokemus !

      • alkutuåtantå
        Pysytäänpä asiassa kirjoitti:

        Ilmastointilaitteen huolto 45 € !

        Uusia havaintoja hinnoista ! Jos sinulla on kohtuu uusi auto ja merkiltään sellainen ,joita Laakkonen edustaa, niin nyt on halpa ilmastointilaitteen huolto 45 € . Tavallisesti sen huollon hinta on satasen seutuvilla . Tämä ei ole mainos , vaan tämän päivän kokemus !

        Moottorisaha sanoo pörrrrrrrrrrrr, pörrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr.

      • halvat jyllää
        alkutuåtantå kirjoitti:

        Moottorisaha sanoo pörrrrrrrrrrrr, pörrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr.

        Iltalehti:

        Samaan aikaan, kun ruuan myyntimäärät poikkeuksellisesti pienenevät ja alan vähäinen, noin 3 prosentin kasvu perustuu pelkästään hintojen nousuun, saksalainen Lidl tehtailee hirmuisia kasvulukuja ja kahmii itselleen markkinaosuutta.

        Lidlin Suomen liikevaihto kasvoi 16 prosenttia 960 miljoonaan euroon. Liikevoittoa kertyi 61 miljoonaa euroa. Helmikuussa päättyneellä tilikaudella kasvu on ollut siis vieläkin nopeampaa.

        Asiakaskunnassa näkyi alkuaikoina erityisesti pienempituloiset, jotka olivat kaupassa halvan hinnan perässä sekä hyvin toimeentulevat kansainväliset ihmiset.

        Nyt firman suurin asiakasryhmä ovat tavalliset lapsiperheet.

      • ...vai itsessäsi?
        alkutuåtantå kirjoitti:

        Moottorisaha sanoo pörrrrrrrrrrrr, pörrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr.

        Ilmastointivika sahassasi?

      • käykää maistelemassa
        ...vai itsessäsi? kirjoitti:

        Ilmastointivika sahassasi?

        Suomalaiset lapsiperheetkin ovat jo huomanneet Lidlin halpuuden. Siellä on muuten tuoretta ja hyvää leipää joka on vieläpä halpaa.

      • harhakuvia

        Katsokaa Prismassa ja K-kaupassa kuinka moni tuote on tehty Suomessa. Onko vain paketti suomalaisen näköinen?

      • Silmänlumetta
        käykää maistelemassa kirjoitti:

        Suomalaiset lapsiperheetkin ovat jo huomanneet Lidlin halpuuden. Siellä on muuten tuoretta ja hyvää leipää joka on vieläpä halpaa.

        Ottakaapa vertailukohteeksi esim. Lidl ja Rantakadun S-market ja kulkekaa maitohyllyjen vierestä .Katsokaa hintoja ,huomaatte mahdottoman eron , saman koet tuoreen leivän hinnoissa. Tai katsokaa ABC bensa-asemien hintoja , ne ovat Suomen kalleimpia . Höperöt luulevat että bonus antaa suuren alen ,kittiä kanssa , vain tosiharvoilla se kuukauden bonus on 5 % , se bonus on vain silmänlumetta .Tiedetäänhän ne keput !

      • Bonus possu
        Silmänlumetta kirjoitti:

        Varkaudessa halvinta polttoainetta myy ABC. Myös muualla Suomessa ABC,n poltto aine on kilpailu kyljystä verrattuna muihin asemiin. Täällä pko.n alueella jotkin juntit ostavat bonusten perässä suomen kalleinta polttoainetta, kerta kansa ostaa kalliilla, niin ei pko.lla ole tarvetta laskea hintoja.

      • haalarityöläinen
        harhakuvia kirjoitti:

        Katsokaa Prismassa ja K-kaupassa kuinka moni tuote on tehty Suomessa. Onko vain paketti suomalaisen näköinen?

        Helvetinkö merkitystä sillä on missä se sapuska on tehty jos se on hyvää ja nälkä lähtee? Mie en ainakaan rupea maksamaan korkeampaa hintaa siitä että ruoka ois suomalaista.

    • haalarityöläinen

      15.4 rasvaton maito lidlissä 0,77cent, ja prismassa valion rasvaton arkimaito 0,73cent.

    • haalarityöläinen

      15.4 rasvaton maito lidlissä 0,77cent, ja prismassa valion rasvaton arkimaito 0,73cent.

      • Ojalan laskuoppi

        Kova on hintakilpailu Joen Suussa, jos maitolitran saa alle sentillä.

    • pihi maalaispoika

      takataskussa iso 4 tuoppi 6.20e alkutuotantoa.ohrapirtelö.join 6 isoa tuoppia tuin alkutuotantoa.

    • lidl on halpa

      LIDL siis myy MAITOA 0,77€ / l , Prisma myy maitojuomaa(arkimaitojuoma), josta osa on teollisesti tuotettua maidon korviketta, 0,73€ /l. Paljonko se MAITO siellä prismassa maksaa?? Lähteekö eurolla purkki???
      Maussa ei ehkä suurta eroa ole mutta sisällössä on.

      • edelleen

        0,77€ -bonus% Prismassa, eli halvempi.

      • valintalat
        edelleen kirjoitti:

        0,77€ -bonus% Prismassa, eli halvempi.

        Lidlin asiakkaat pitää S ja K kauppojen hintatason edes nykyisellään ,ilman heitä vielä kalliimmat olisi hinnat,siis nämä siivellä menijät eivät osaa arvostaa ihmisiä jotka osaavat laskea ,että kalliimmalla ei kannata ostaa bonusten takia.

      • Huimaako
        valintalat kirjoitti:

        Lidlin asiakkaat pitää S ja K kauppojen hintatason edes nykyisellään ,ilman heitä vielä kalliimmat olisi hinnat,siis nämä siivellä menijät eivät osaa arvostaa ihmisiä jotka osaavat laskea ,että kalliimmalla ei kannata ostaa bonusten takia.

        Ne jotka kommentoivat, lukekaa toki tämä seuraava juttu.

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288688140397.html

        Ei taida S-ketju antaa 21% bonusta?

      • Seppo Laskin

      • Joensuulaine
        Seppo Laskin kirjoitti:

        Hintaeroa on vain 15%.

        Vain 15 % sehän on järkyttävä raha ruuan hinnassa vuoteen.

      • Summasummarum
        Joensuulaine kirjoitti:

        Vain 15 % sehän on järkyttävä raha ruuan hinnassa vuoteen.

        Perheen ostaessa ruokaa 500 eurolla kuukaudessa vuotuinen ero on noin 900 euroa.
        Mitä vähemmän ostaa sen edullisempi paikka Lidl on. 500 euron ostoista saa S- bonusta 3%, ero Lidl hyväksi 12% joka on rahassa 720 euroa vuodessa.

        Jos haluaa täydet S-bonukset tulee ostoja olla 1500 euroa kuukaudessa.
        Tuolloin Lidl olisi halvempi 1800 euroa vuodessa, eroa noin 10% ostohinnasta.

      • Centit Euroiksi
        Summasummarum kirjoitti:

        Perheen ostaessa ruokaa 500 eurolla kuukaudessa vuotuinen ero on noin 900 euroa.
        Mitä vähemmän ostaa sen edullisempi paikka Lidl on. 500 euron ostoista saa S- bonusta 3%, ero Lidl hyväksi 12% joka on rahassa 720 euroa vuodessa.

        Jos haluaa täydet S-bonukset tulee ostoja olla 1500 euroa kuukaudessa.
        Tuolloin Lidl olisi halvempi 1800 euroa vuodessa, eroa noin 10% ostohinnasta.

        "Ruokakorivertailussa selvitettiin hintaeroja Lidlin omien merkkien, S-ryhmän Rainbow-tuotteiden ja K-ryhmän Pirkka-tuotteiden välillä. S-ryhmän ruokakori oli toiseksi halvin, K-ryhmän kallein.

        S-ryhmän mukaan Lidlin halpuuteen syy löytyy kansainvälisyydestä ja keskittymisestä pienempään valikoimaan.

        - Lidl on S-ryhmää kymmenen kertaa suurempi yritys, joka keskittyy vain parin tuhannen tuotteen myymiseen. He ovat tehokkuuden ja kansainvälisen ostamisen mestareita, Alarotu kirjoittaa.

        Hän ei silti täysin allekirjoita Ylen vertailun paikkansapitävyyttä. "

        Kannattaa siis ostaa kansainvälisen ostamisen mestareilta jos haluaa säästää rahaa.

      • kaba
        Centit Euroiksi kirjoitti:

        Ohhoh

      • Tosi hyvää LIDListä
        kaba kirjoitti:

        Ohhoh

        Ostakaa te keput vaikka hevosenpaskaa S-kaupasta kallimmalla hinnalla , minä ainakin ostan hyvää ja halpaa sieltä mistä sitä on saatavissa , siis LIDLIstä 1Tuliko selväksi ?

    • ,,,,,,,,,

      ............

    • riksuraksu

      Kävin rautakaupassa, en ostanut mitään. Tuntui että joka paikassa pissitään silmään.

      Asuntoesittelyihin viitsi enää ollenkaan, hinnat vaan nousee, nousee ja nousee, kun ihmiset ei tingi. Hintataso määräytyy aina sen maksukykyisimmän typeryksen mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1233
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe