miksi

Miksi linja-autonkuljettajiksi hakeutuu JONKUN VERRAN myös työhön soveltumattomia ihmisiä? Eikö alasta oteta tarpeeksi selvää ennen työhön ryhtymistä? Suomessa on paljon vapaita työpaikkoja-myös kuljetusalalla, missä ei tarvitse "kärsiä" epäsäännöllisistä työajoista! Ja niitä jotka ovat silloin "vanhaan hyvään aikaan" aloittaneet ajamisen-hehe, saavat varmasti omalla ajokokemuksella parempaakin työtä kuljetusalalta jos ei linja-autonkuljettaminen enää jonkun syyn takia kiinnosta! Aina vaan valitetaan. Järjestäkää itsellenne paremmat olot,lopettakaa linja-auton ajaminen, jos ette alalle (enää)sovellu ja ennenkaikkea; lopettakaa se jatkuva purnaaminen, niin täällä netissä kuin kahvipöytäkeskusteluissa!!
12185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Masa ei taida käsittää, että muillakin aloilla ja duuneissa on normaalin mittaiset työpäivät ja jos ne ylitetään, niin maksetaan ylitökorvaukset ja konttorihommissa ja jopa joissakin hoitoalan tehtävissäkin ruokataukokin kuuluu työaikaan, saati, se, että päivä voi kuljettajalla olla 12 tuntia lähiliikenteessäkin, mutta työaikaa tästä kuluu vain 9-10 tuntia, loput palkaton ruokatauko+ perustuntikorvauksella odotustunnit, joita ei lueta työaikaan.
Onko Masa näitä perännuolijoita, jolla itsellään paremmat vuorot?
Olin 10 vuotta jätekuskina ja työt tehtiin kahdeksassa tunnissa, palkka 30% parempi kuin linja-autonkuljettajalla, rekkaakin ajelin, päivät oli pitkiä, mutta tunneista maksettiin ja tuli pitkät vapaat ja päivärahat ja ajosivut pitkät, eli paljon helpompaa hommaa.
Lusin nyt lähiliikenteen kuskina linjurissa ja hullumpaa kuin hevosen homma.

Äänestä
  • No joo, teen aamu-ja iltavuoroja-listan mukaisesti. Käyttäydyn tavallisesti, nimeäni tuskin ajomestaritkaan tietävät. Kuulun siihen harmaaseen massaan , joka pitää työstään, tulee työpaikalle juuri ennen vuoron alkua ba lähtee pois sieltä ilmannturhia lässytyksiä. Eli lyhyesti; joku ainakin pitää työstä, ja sen vaihtelevuudesta :)

    Äänestä

  • masa headhill kirjoitti:

    No joo, teen aamu-ja iltavuoroja-listan mukaisesti. Käyttäydyn tavallisesti, nimeäni tuskin ajomestaritkaan tietävät. Kuulun siihen harmaaseen massaan , joka pitää työstään, tulee työpaikalle juuri ennen vuoron alkua ba lähtee pois sieltä ilmannturhia lässytyksiä. Eli lyhyesti; joku ainakin pitää työstä, ja sen vaihtelevuudesta :)

    Hienoa Masa,sinunlaisiasi "ei saisi"olla,ainakin täällä tulee sellainen tunne.Mutta Hyvä kun on/olet,Hienoa.

    Äänestä

  • Tuleville kuljettajille annetaan turhan ruusuinen kuva tästä duunista. On hyviä sääntöjä ja määräyksiä, joita noudattamalla työ olisi siedettävää. Näistä kuitenkin lipsutaan jos et itse pidä puoliasi ja oikeuksistasi kiinni. Tämän tekemiseen vaaditaan kuitenkin rohkeutta ja päättäväisyyttä, jota harvoin nuorelta kuljettajalta löytyy, kun sitä ei ole vanhoillakaan. Helposti lähdetään talon "näin meillä on tehty" kikkailuun mukaan. Linjahommissa on jollain lailla järki mukana, mutta jos tilauspuolelle eksyy, niin siellä on ihan omat systeemit ja ne eivät ole inhimillisiä kuljettajalle.

    Äänestä

  • Ja edelleen noiden kellon ympäri päivien vastapainoksi on niitä 5-6 tunnin päiviä aika lailla yhtä monta kuin pitkiäkin, tämä täällä unohdetaan mainita yllättäen. Niitä ei juuri muilla aloilla ole, vai onko? Ja Masan kanssa samoin miettein, nautin työstäni eikä pitkät päivät haittaa yhtään koska nuo lyhyet on lähes vapaapäiviä....

    Äänestä

  • Veteraani kirjoitti:

    Hienoa Masa,sinunlaisiasi "ei saisi"olla,ainakin täällä tulee sellainen tunne.Mutta Hyvä kun on/olet,Hienoa.

    Masa on piristävä poikkeus tällä valivali linjalla mitä täälläkin on. Jos jostakusta tuntuu että kuljettajan ammatti on koiran hommaa niin se on kunkin oma ongelma. Ei ne metalli raksa tai muutkaan hommat nyt niin erikoisen miellyttäviä ole vaikka päivä olisikin vain sen 7-15. Kuljettajana pärjää ja viihtyy työssään jokainen jolla on asenne kohdallaan.

    Äänestä

Siinähän teet 4,5-5,5 tuntia putkeen urakkana ja yleensä aamuyön tunteina lähtö.
Onhan se varmaan joo vastapainoa 12 tunnin päiville. Joopa joo.
Toi 5 tunnin urakka on ihan verrattavisa 8 tunnin päivään, ei se mitään palauttavaa lepoa ole.
Itse en enää noita hommia tee mutta hienoa jos masa ja helbbikuski tykkää ajaa kellon ympäri, minä saan saman rahan 8 tunnin päivillä. Tosin luulen että molemmat ajaa vaan hyviä vuoroja.

Äänestä
  • Jos ei tykkää ajaa niin sitten ei pidä lähteä kuljettajan työhön! yksinkertaista. jos ajaminen on ihan perseestä niin silloin täytyy etsiä jotain muuta työtä.

    Äänestä

  • Kyllä se neljältä tai viideltä alkava päivä joka loppuu 9-10 aikaan on lepoa,se lepoaika kun on sen työpäivän jälkeen. Sillä että saat aamulla nukkua 2-3 tuntia pidempään ei ole niin suurta vaikutusta kuin sillä että pääset n. 8 tuntia aikaisemmin kotiin kuin siitä pitkästä päivästä.

    Äänestä

Miksikö? Iso osa koulutetaan ammatillisena aikuiskoulutuksena TE-keskusten maksamilla työvoimapoliittisilla kursseilla. Olen vuosien varrella ollut mukana tekemässä kymmeniä opiskelijavalintoja. Lähes joka kerta on haastatelluissa ollut mukana jollakin tavalla alalle sopimattomia, joita olen yrittänyt karsia. Esim. toissa vuonna kuolemantuottamuksesta tuomittu kaksinkertainen rattijuoppo.

Kun olen tehnyt valintaesityksiä ja kertonut mieleni, ettei jotain hakijaa pitäisi hyväksyä kurssille; työvoimaviranomainen kävelee ylitse; se on PAKKO VALITA (ka kun TE-keskus on maksaja niin myös on tehtävä).

Tilanne on tuskastuttava; ammattilaisena omasta mielestäni näen hyvin todennäköisesti ne, jotka eivät alalla pärjää tai keskeyttävät koulutuksen.

Joukossa on myös ihmisiä, jotka ovat käyneen jopa yli kymmenen työvoimakurssia eri aloille; mitä järkeä on sellaisessa koulutusrallissa? Nytkin istuu linja-autokurssilla kaveri jolla on takana; maanrakennuskurssi, yhdistelmä-ajoneuvon kuljettaja kurssi, laitoshuoltajakurssi, kaksi IT-kurssia, kokin ammattikurssi, automaalarikurssi ja eräpaskurssi...

Kun alalle olisi tulemassa sellaisia, jotka tahtoisivat töihinkin, ei vain kurssilta kurssille...

Äänestä

Miksi suomessa busseissa kulkee ihmisiä jotka eivät missään nimessä sovellu julkisen liikenteen asiakkaaksi epäsosialisen itsekkään käyttäytymisen takia jolle ei koskaan sovi bussi säännöt (esim. Ruokailu bussissa joka on kielletty).

Äänestä

näitä kursseja jatkuvasti järjestetään vaikka pks.bussifirmat eivät pysty työllistämään edellisiäkään. Eikö jo AKT:n pitäisi reagoida asiaan. Nykytilanteessahan firmat vain hyödyntävät törkeästi harjoittelijoiden ilmaista työtä. Esim. firma X tilaa TE toimistolta
2 kurssia vuodessa, 12 ukkoa/kurssi yht 24 henkilöä ja jokainen tekee 2 kk ilmaista työharjoittelua, = 4 miestyövuotta ilmaiseksi. Sitten nämä palkataan määräaikaisiksi kesähessuiksi, syksyllä kenkää ja uudet kurssilaiset kehiin.
Todella sikamaista ja edesvastuutonta. Kurssitetaan selkeästi yli tarpeen ja Työvoimatoimisto maksaa tälläisen yritystuen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masa headhill kirjoitti:

Miksi linja-autonkuljettajiksi hakeutuu JONKUN VERRAN myös työhön soveltumattomia ihmisiä? Eikö alasta oteta tarpeeksi selvää ennen työhön ryhtymistä? Suomessa on paljon vapaita työpaikkoja-myös kuljetusalalla, missä ei tarvitse "kärsiä" epäsäännöllisistä työajoista! Ja niitä jotka ovat silloin "vanhaan hyvään aikaan" aloittaneet ajamisen-hehe, saavat varmasti omalla ajokokemuksella parempaakin työtä kuljetusalalta jos ei linja-autonkuljettaminen enää jonkun syyn takia kiinnosta! Aina vaan valitetaan. Järjestäkää itsellenne paremmat olot,lopettakaa linja-auton ajaminen, jos ette alalle (enää)sovellu ja ennenkaikkea; lopettakaa se jatkuva purnaaminen, niin täällä netissä kuin kahvipöytäkeskusteluissa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu