Sivistyneiden kohdeko ?

opetelkaa käytös

Tällä palstalla valehdellaan Hua Hinin olevan sivistyneiden kohde. Lehtijuttujen perusteella väite on valetta. Hua Hin lahkolaiset eivät edes kunniota kuningasta vaan VIRTSATAAN KADULLA ja vielä lähellä Kuninkaan kuvaa. Varmaan nämä hua hin lahkolaiset ovat niitä samoja törppöjä täällä suomessakin eli rappukäytäviin kuseksijoita. Siellä maaseudalla voitte kusta pelloillenne mutta thaimaassa voisitte opetella käyttäytymään. Ja vielä kehtaatte pitää itseänne sivistyneinä! Hävetkää.

76

809

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opetelkaa käytös

      Taidatte olla myös aika vähissä varoissa siellä hua hinissä kun pikku laskuistakin pitää kännipäissään tapella. Ei mikään ihme että teille ei myydä alkoholia songkhranin aikaan.

      http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2014041018201509_ma.shtml

      Hyvä että toimittajatkin ovat huomanneet millaista rupusakkia hua hinissä käy. Senhän näkee jo lentokentällä suomessa pukeutumisesta ketkä hua hiniin matkustaa kuluneista reikäisistä T-paidoista ja naisten vanhoista liian pienistä kukkamekoista.

      • Totuus hua Hinistä

        Juoppoja maalaisisäntiä ja emäntiä Hua Hin täynnä. Suomessa lannoittavat pellot kusellaan eivätkä ymmärrä ettei niin thaimaassa voi tehdä.

    • ohhoh

      Oilpa rankkaa ja uskottavaa luettavaa näiden omasta mielestään sivistyneiden hua hinissä käyvien suomalaisten touhuista. Kusetaan kuninkaan kuville ja tapellaan baarilaskuista. Kehtaatte vielä väittää hua hiniä sivistyneiden kohteeksi.

    • myötähäpeä

      No siinä meni sekin myytti hua hinin muka sivistyneistä kävijöistä. Samanlaista kännissä riekkumista näyttää olevan kuin Pattayalla.

      • niin myös muualla

        ja phuketissa

      • totuus on tämä

        Pattayalla on niin paljon yleisiä käymälöitä ja baareja joihin voi piipahtaa tarpeilleen että siellä ei tarvitse kadulle kuseskella !

      • yök Hua Hin

        Iltalehden kirjoituksessa ei mainittu Pattayasta sanaakaan. Kirjoitus kertoi Hua Hinissä törttöilevistä suomalaisista. Pitää se Pattaya nostaa vain joka kirjoituksessa negatiivisesti täällä huan palstalla nostaa esiin. Kyllä on vakava tuo Pattaya kompleksi, suosittelen hoitoa.

      • Pattaya is best

        Hua Hinissä kun juopon näet.... niin se on suomalainen, Pattaylla nautitaan alkoholia sivistyneesti.

    • viinilasi

      Ei se vielä tee fiksuksi jos kännissä kadulle virtsatessa pitää pippelistään kiinni pikkurilli suorana.

    • 28x...

      On se aivan kauheata tuo HauHonilaisten käyttäytyminen tuolla maailmalla. Kyllähän tässä saa aivan oikeasti hävetä sanovansa olevansa suomalainen vaikka olisi kuinka kännissä.

    • ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ1

      28x=pattijoen SIKA! Kuseskelee kaduille ja kusi tulee karvaa myöten....

    • Never Hua

      ÖÖÖ... jne. osasikin jälleen antaa mahtavan antinsa matkailupalstallemme.
      Lämpimät onnittelut hienosta tekstistäsi tänne, me kaikki lukijat arvostamme kovasti sinua.
      Toivottavasti "ylimode" tulee suomaan aivan erikoispalkinnon sinulle, kaikista hienoista matkailukertomuksistasi?

      • Motivaatio hukassa

        SE- tuo tyyppi 28x on KOKO Thaimaa palstan SIKA !!!
        Aivan on per...... juttunsa. YÄK....
        Pysyisi edes omalla Pattya palstallaan , eikä yrittäisi häirköidä normaaleja
        ihmisiä . jotka lukevat Hua Hin palstaa. Ei kukaan tosin usko näitä typeryyksiä,
        joita 28x ja muutama komppaaja yrittää tarjota.
        Ressukat aikansa kuluksi jotain kiusaa luulevat saavansa aikasiksi.
        Oikein MATKAILU asiamiehiä !!!! Olis mukava tietää , mitä YRITTÄVÄT ,
        siis ettei kukaan - koskaan - Thaimaahan matkuistais ? Tahi JOS matkustaa,
        niin AINOA oikeaoppinen kohde on siis Pattis ? Näinkö SE pitäisi mennä ???

      • Pysytään asiassa
        Motivaatio hukassa kirjoitti:

        Kiristääkö pipo ? Aloitus koski Hua Hinissä törttöilevistä ja muka sivistyneistä suomalaisista, ei siis Pattayaa, eikä 28x kirjoituksia.
        Kova on ahdistus tällä motivaatio hukassa törpöllä, ei ymmärrä mitä lukee, mutta Pattayaa ja Pattayan ystäviä pitää haukkua. Laitan tähän tuon iltalehden jutun nyt uudelleen, joidenhan täytyy lukea jokin asia useita kertoja ymmärtääkseen asian. Koko artikkelissa ei mainittu Pattayaa vain hua hin !!!.

        http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2014041018201509_ma.shtml

      • hah hah
        Motivaatio hukassa kirjoitti:

        SE- tuo tyyppi 28x on KOKO Thaimaa palstan SIKA !!!
        Aivan on per...... juttunsa. YÄK....
        Pysyisi edes omalla Pattya palstallaan , eikä yrittäisi häirköidä normaaleja
        ihmisiä . jotka lukevat Hua Hin palstaa. Ei kukaan tosin usko näitä typeryyksiä,
        joita 28x ja muutama komppaaja yrittää tarjota.
        Ressukat aikansa kuluksi jotain kiusaa luulevat saavansa aikasiksi.
        Oikein MATKAILU asiamiehiä !!!! Olis mukava tietää , mitä YRITTÄVÄT ,
        siis ettei kukaan - koskaan - Thaimaahan matkuistais ? Tahi JOS matkustaa,
        niin AINOA oikeaoppinen kohde on siis Pattis ? Näinkö SE pitäisi mennä ???

        Ei normaalit ihmiset hermostu tuollalailla nettikirjoittelusta. Onko hermot kireällä, mieliala lääkitys kohdallaan, vai syvä ahdistus. Kaikkiin noihin saat apua jos ymmärrät hakea sitä. Hua Hin lahkon aivopieru kirjoitus tuo motivaatio(kin) hukassa oli. HOITOON NOPEASTI.

      • T:gin Kekkeruusi
        Motivaatio hukassa kirjoitti:

        SE- tuo tyyppi 28x on KOKO Thaimaa palstan SIKA !!!
        Aivan on per...... juttunsa. YÄK....
        Pysyisi edes omalla Pattya palstallaan , eikä yrittäisi häirköidä normaaleja
        ihmisiä . jotka lukevat Hua Hin palstaa. Ei kukaan tosin usko näitä typeryyksiä,
        joita 28x ja muutama komppaaja yrittää tarjota.
        Ressukat aikansa kuluksi jotain kiusaa luulevat saavansa aikasiksi.
        Oikein MATKAILU asiamiehiä !!!! Olis mukava tietää , mitä YRITTÄVÄT ,
        siis ettei kukaan - koskaan - Thaimaahan matkuistais ? Tahi JOS matkustaa,
        niin AINOA oikeaoppinen kohde on siis Pattis ? Näinkö SE pitäisi mennä ???

        Hua hiin tumputtaja öööööööööööööö............

      • kerta riitti

        Pitäisikö sen ainoan kohteen olla sitten tylsimmästä tylsin turistirysä thaimaassa joka kantaa nimeä hua hin. Mitä siellä voi tehdä esimerkiksi lapsiperheet kahden viikon lomalla ? Apinavuorellako pitäisi joka päivä käydä, mitä viisi vuotias lapsi saa irti jostain rautatieaseman katselusta, tai venetsiassa pyörimisestä, ei niin mitään. Lapset tylsistyy hua hinissä ei ole paljoakaan harrastus mahdollisuuksia toisin kuin vaikka Phuketissa tai Pattayalla joissa molemmissa lapsiperheet on otettu huomioon lukuisilla harrastus mahdollisuuksillaan. Niin ja niitä vesipuistoja on muissakin kohteissa kuin hua hinissä. Lapsiperheille en suosittele varttuneempien suomalaisjuoppojen temmelskenttää hua hiniä missään tapauksessa.

      • matkailu palsta
        Motivaatio hukassa kirjoitti:

        SE- tuo tyyppi 28x on KOKO Thaimaa palstan SIKA !!!
        Aivan on per...... juttunsa. YÄK....
        Pysyisi edes omalla Pattya palstallaan , eikä yrittäisi häirköidä normaaleja
        ihmisiä . jotka lukevat Hua Hin palstaa. Ei kukaan tosin usko näitä typeryyksiä,
        joita 28x ja muutama komppaaja yrittää tarjota.
        Ressukat aikansa kuluksi jotain kiusaa luulevat saavansa aikasiksi.
        Oikein MATKAILU asiamiehiä !!!! Olis mukava tietää , mitä YRITTÄVÄT ,
        siis ettei kukaan - koskaan - Thaimaahan matkuistais ? Tahi JOS matkustaa,
        niin AINOA oikeaoppinen kohde on siis Pattis ? Näinkö SE pitäisi mennä ???

        On se kumma kun täällä hua hin palstalla on tämä eräs kolmoispilkuttaja ...... HUUTAJA ...... Joka ei osaa mitään muuta kuin HAUKKUA Pattayan kävijöitä siis Pattaya ei patya niinkuin tämä sivistynyt (vitsi) kirjoittaa. Koskipa aloitus mitä vain. Tämä törppö ei kirjoituksissaan liippaisekaan lähellekään matkailua. Mutta haukkua muita ja HUUTAA tämä JUNTTI osaa. Pattaya ja muu thaimaa häneltä on näkemättä se on selvinnyt jo usein, mutta LUULEE TYHMYYKSISSÄÄN tietävänsä kaiken vaikka hua hinin turistirysässä on vain piipahtanut.

    • 28x...

      Joskushan sitä tällainen sosiopsykopaattinen trolli kohtaa unelmiensa täyttymyksen. Se hetki onkin juuri nyt ja taidan korkata sen kunniaksi putelin tuota hieman halvemman hintaluokan konjakkia.

    • norminurkka

      Ennen sanottiin "maassa maan tavalla", nykyisin HutsulaHinurit sanovat "Thaimaassa Suomessa valitulla tavalla"

    • Hua Hin junteille

      Hua Hin on suunnattu helposti höynäytettäville suomi juntelle.

    • nauraa partaansa

      On se niin kivaa kiusata noita houhenilaisia. Ei ole heillä huumorintajua mikä on osaltaan älykkyyden mittari. Ilmankos ovat siellä.

      • huahinonpaskapaikka

        Savolaisethan pitävät itseään huumorintajuisina. Mutta heidän huumorintajunsa loppuu kuin seinään kun vitsit koskevat savolaisia itseään. Hua Hin lahkolaiset enimmäkseen varmaan savosta tai muualta maaseudulta. Luulevat hua hinistä liikoja eivätkä kestä totuudenmukaisia kirjoituksia. Matkailu avartaa lahkolaiset, matkustakaa muuallekin thaimaassa jos rohkeus riittä uusien kohteisiin tutustumiseen. Ja jos teidän lampaiden rohkeus riittää matkustamaan morkkaamanne Pattayalle niin ehkä teidänkin mielenne muuttuu Pattaya myönteiseksi niin on jo käynyt miljoonille muille turisteille joista on tullut Pattaya faneja älykkäitä kun ovat. Pattayalla aika ei käy pitkäksi kuukausikin siellä kuluu kuin siivillä niin paljon aktiviteettejä että jokaiseksi päiväksi riittä uutta tekemistä, ei vain Sipen baarissa istumista ja muiden lomalaisten solvaamista joka on päivittäinen harrastus hua hinissä.

    • Manneken Pis

      Johan nyt on kumma että Huassa vaan turistit örveltää.

      Kyllä täytyy sanoa että suomipoika on sieltä kiltimmästä päästä, mitä tulee käyttäytymiseen.

      Aussit, enkut ja venäläiset ne on siinä oikein experttejä, katselin vaan tuolla Phuketissa viime vuonna ja häpesin heidän puolestaan, siinä kuulkaa oli pientä virtsaaminen kadulle.

      Se mikä tässä tapauksessa ylitti uutiskynnyksen on nimenomaan tämä kuninkaan kuvan edessä sattunut tyhjennys.

      En nyt puolustele näitä suomipoikia millään lailla mutta niitä on kyllä muuallakin näitä mokailijoita kun Huassa.

      Itse siellä usein käyneenä täytyy sanoa että kyllä meikäläiset osaa käyttäytyä.

      Meno on aika kaukana siitä kun vodka turistit menivät ekoille kanarian matkoilleen,
      kun matkan tarkoitus oli vain saada halpaa viinaa ja nuppi seksisi.

      Se että tästä nyt tuli kynnyskysymys johtuu tästä lehden tekemästä tapauksesta, se olis voinut sattua missä tahansa. Ikävä että sattui Huassa.

      Mutta ei se ainakaan minun mielipidettäni ko. lomakohdetta kohtaan muuta.

      Kannattaa reissata muuallakin ja silmät avoinna niin näkee vähän muutakin kuin vaan kuseskelijat Hua Hinissä.

    • Vain Huassako?

      Hei kaikki. Ihan ensiksi pitää sanoa, että en ole HuaHin fani. Olen kerran käynyt perheen kanssa ja kaikilla tuli aika pitkäksi. Sen jälkeen ollaan lomailtu muualla Thaimaassa.
      Silti ihmeteyttää miksi tällä palstalla keskitytään paikan haukkumiseen. Jos ei tykkää, niin pääseehän sieltä pois ja seuraavalla kerralla menee muualle.

      Tämän keskustelun kipinänä ollut Iltalehden juttu käsitteli suomalaisia Thaimassa, ei suomalaisia Huassa. ( http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2014041018201509_ma.shtml ). Ok, siinä mainitaan yhtenä esimerkkinä Huasta se kadulle kuseskelija. Muuten juttu käsitteli koko Thaimaata.
      Uskoisin että se pitää jopa paikkansa. Vai uskooko joku, että esim Phuketissa, Krabilla, Pattayalla tai Bankokissa jne. ei joillain suomituristeilla ole koskaan tullut riitaa baarilaskusta, ne ei ole koskaan tapelleet keskenään tai jonkun muun kanssa tai mitään muutakaan häiritsevää ei ole tapahtunut.
      Tapahtuuko suomalaiselle kaikki se paha ja tyhmä vain Huassa?

      Olen lomaillut Thaimassa viimeisen seitsemän vuoden aikana kuusi kertaa, käynyt useimmat turistikohteet ja vielä enemmän paikkoja jotka ei niitä ole. Olen huomannut, että joka paikassa missä on turisteja -mistä maasta hyvänsä- aina joku mokaa jollain tavalla. Ei tunneta maan tapoja tai ei välitetä niistä. Tai sitten vaan ollaan niin kännissä.
      Suurin osa meistä turisteista on kuitewnkin ihan ok porukkaa. Jopa Huassa. Uskokaa pois. :-)
      Hyviä lomia kaikille

      • kommentti.

        Iltalehden kirjoitus oli Hua Hinissä toimivan suomalaisen turistipoliisin kertomaa, eli kyllä varmaankin kertoi hua hinin törpöistä. Luuletko että ne turistipoliisit vaihtelevat turistikohteitaan, tänään hua hinissä, huomenna krabilla jne. Ei kyllä he työskentelevät vain yhdessä kaupungissa ja Sipi Siljamäen kaupunki on Hua Hin, kyllä hän silloin sen kaupungin suomitörpöistä kertoi.

      • Vain Huassako?
        kommentti. kirjoitti:

        Hei. Kiitos kommentistasi. En todella tiennyt, eikä Iltalehden jutun nettiversiossa missään mainittu, että haastateltu turistipoliisi toimii nimenomaan Huassa. Jutun otsikkohan oli "Näin suomalaiset mokailevat Thaimaassa".
        Mistä sait tiedon? Oliko se lehden paperiversiossa? Kiitos tiedosta jokatapauksessa.
        En silti usko, että kirjoitelmani muut asiat / mielipiteet ovat väärin. Kyllä törppöjä löytyy joka paikasta. Vai oletko eri mieltä?
        Hyviä lomia!

      • Tiedoksi.
        kommentti. kirjoitti:

        Iltalehden kirjoitus oli Hua Hinissä toimivan suomalaisen turistipoliisin kertomaa, eli kyllä varmaankin kertoi hua hinin törpöistä. Luuletko että ne turistipoliisit vaihtelevat turistikohteitaan, tänään hua hinissä, huomenna krabilla jne. Ei kyllä he työskentelevät vain yhdessä kaupungissa ja Sipi Siljamäen kaupunki on Hua Hin, kyllä hän silloin sen kaupungin suomitörpöistä kertoi.

        Sipe ei ole muualla thaimaassa ollut turistipoliisina vain Hua Hinissä. Kaikki mitä Iltalehdessä kirjoitettiin on tapahtunut nimenomaan Hua Hinissä. Eihän Helsingin poliisi kerro Oulun poliisin tapahtumistä.

      • komppaan
        Tiedoksi. kirjoitti:

        Sipe ei ole muualla thaimaassa ollut turistipoliisina vain Hua Hinissä. Kaikki mitä Iltalehdessä kirjoitettiin on tapahtunut nimenomaan Hua Hinissä. Eihän Helsingin poliisi kerro Oulun poliisin tapahtumistä.

        Olisihan se epäloogista kertoa toisessa kaupungissa tapahtuvista tapahtumista missä itse turistipoliisina on.

      • kommentti.
        kommentti. kirjoitti:

        Iltalehden kirjoitus oli Hua Hinissä toimivan suomalaisen turistipoliisin kertomaa, eli kyllä varmaankin kertoi hua hinin törpöistä. Luuletko että ne turistipoliisit vaihtelevat turistikohteitaan, tänään hua hinissä, huomenna krabilla jne. Ei kyllä he työskentelevät vain yhdessä kaupungissa ja Sipi Siljamäen kaupunki on Hua Hin, kyllä hän silloin sen kaupungin suomitörpöistä kertoi.

        Eikös tämä Sipi Siljamäki omista turistipoliisi työn ohella myös Happy Big ( entinen Susanna) ravintolan Hua Hinissä. Kyllä hän silloin kertoi Hua Hinissä tapahtumista. Älkää taas taas vängätkö vastaan lahkolaiset.

    • 17x

      Totta joka sana. Itsekin pidän Pattayasta, siellä on sentään sivistyneitä suomalaisia, ei mitään keskinkertaista porukkaa. Eikä Pattayalla kenenkään mieleen tule loukata kuningasta.

      • omin silmin nähty

        Hua Hinin suomi-juntit ovat pilanneet koko kylän. Kaiken pitäisi hua hinissä olla niinkuin suomessakin. Ja voi sitä valituksen määrää jos Sipen baarissa on juhla Mokka loppunut.

    • Pilaantunut palsta

      Oliskohan aika näille " runoilevien - valhellisia juttuja" levittävien tyyppien
      siirtyä tuonne Pattiksen puolelle , palstallakin , siellä kuitenkin kun aikaansa
      viettävät. Valheella on lyhyet jäljet..Alatte toistaa itseänne. Kyllästyttää !
      Terveisin sivistynyt Hua Hin in ystävä.

      • kommentti.

        Sivistyneet osaavat lauseen rakentelun. Johon pilaantunut palsta ei kyennyt.

      • Valheen jäljet

        Itse olet valehtelija S Siljamäki on hua hinin turistipoliisi ja ravintolan omistaja Hua Hinissä hän kertoi hua hinissä törppöilevistä suomalaisista.

      • pilaantunut Hua Hin

        Mitä valheita tässäkin ketjussa on ollut ? Valhetta on se että yritätte siirtää Hua Hinissä tapahtuneet suomalaisten töppäilyt Pattayan kävijöiden teoiksi. Ainoat valheet ovat olleet Hua Hin lahkolaisen valheita. Sipe omistaa Happy Big ravintolan (entinen Susanna ) on faktaa. Sipe toimii myös turistipoliisina Hua Hinissä on faktaa. Sipe kertoi siis Hua hinissä töppäileistä suomalaisista se on faktaa. Hua Hinin rannoilla on hevosenkakkaa on faktaa.Haluatko että jatkan..... Valheella on siis lyhyet jäljet terveiset takaisin sinulle joka pidät itseäsi sivistyneenä. Sivistyneet uskovat totuudet eivätkä jankuta vastaväitteitä.

    • näitä valheita

      Tälläisiä valheita Hua Hin palstalla viljellään:
      -venäläiset eivät saa omistaa asuntoa Hua Hinissä
      -Hua Hin thaimaan sateettomin kohde
      -Ei tyttökauppaa
      -hyvä ranta
      -edullinen vrt muu thaimaa
      ym ym ym ym....

      • bye bye hua hin

        Hua Hinissä on eniten suomenkielellä toimivia asunnonvälitys yrityksiä. Taitaa nämä lobbarit niitä valheita tänne palstalle myös suoltaa, kun kauppa ei käy ja monet vaihtaneet maisemaa pois hua hinistä. Eräskin tuttava perhe pian kolme vuotta yrittänyt saada taloaan kaupaksi hua hinissä. Ei se kyllä mikään ihme ole ettei kauppa käy, niin tapahtuma köyhä kohde hua hin on.

      • Kuitenkin

        Kuitenkin parhaita ja eniten turisteja houkuttelevia kohteita Thaimaassa.
        Kerran kun käyt, sinne päästävä vuosi vuoden jäleen. Ihana paikka.

      • päinvastainen kokemu
        Kuitenkin kirjoitti:

        Kuitenkin parhaita ja eniten turisteja houkuttelevia kohteita Thaimaassa.
        Kerran kun käyt, sinne päästävä vuosi vuoden jäleen. Ihana paikka.

        Kerran käytiin eikä varmasti toiste hua hiniin mennä. Venetsiakin pelkkää turistien vedätystä.

      • Venetsia ei hyvä
        päinvastainen kokemu kirjoitti:

        Kerran käytiin eikä varmasti toiste hua hiniin mennä. Venetsiakin pelkkää turistien vedätystä.

        Moni liike lopettanut toiminnan Venetsiassa. Hinnat korkeat vrt muualla itse kohteessa, paljon on tyhjiä liikehuoneistoja Venetsiassa. Mutta kaikista eniten häiritsee se ulosteiden haju joka siellä joissakin paikoissa on. Aivan turha rakennuskompleksi.

    • fwetyjjfdxh

      Tapahtumaköyhä hua his. Haloo. Mä ainakin lomalla teen ohjelmani itse. Huassa golfaus on parasta. Jos olen kuukauden lomalla. Ei siinä tarvita muuta kuin pelaamista ja hyvää ruokaa. Illalla kymmeneltä nukkumaan ja aamulla kuudelta ylös ja sitten pelaamaan. Miksi ihmiset haluaa jotain ihme ohjelmia lomaksi.

      • Golfia taikuissa

        Edullisimmilla Green fee maksuilla ja useammilla kentillä voi pelata golffia Pattayalla kuin hua hinissä.Lisäksi Pattayalla parempi ravintola tarjonta hyvän ruoan ystäville. Black Mountain on kyllä hyvä kenttä Huassa sen myönnän.

      • aivan näin

        Hua Hinissä golffaus on parasta. Ei siellä sitten muuta tekemistä olekkaan.Tylsä tylsempi Hua Hin.
        Lapset tylsistyi kolmessa päivässä.

    • Ei koskaan HuuHaahan

      Meillä kolme 7-12v lasta kyllästyivät tähän HuuHaahan parissa päivässä ja lähdimme pois, päättäen ei koskaan takaisin, muualla Thaimaassa viihdymme paremmin. Morkatulla Pattayallakin oli paljon hauskempaa lapsilla ja vielä Bangkokissakin, kun pääsivät leikkipuistoon ja eläinpuistoon käymään.

      • P-puhujien palsta

        Jos jonkinlaista yritystä , Ei edes totta toinen puoli ! Perheellä
        on kolmekin kouluikäistä lasta, pitänee lomamatkat ajoittaa joulun - tai muiden
        lomien aikaan , jolloin lennot ja hotellit on kalleimmillaan. Matkan hinnaksi tulee
        useita tonneja . Sitten nämä herrantertut - mukamas- kyllästyvät parissa päivässä.
        Siis eivät osaa uida. ratsastaa norsusafarilla, eikä mitkään nähtävyydet innosta.
        En minäkään veisi moisia lellipentuja Hua Hiniin , ehkä päivän reissulle umahalliin.
        Lapsellisia juttuja jaksatte tänne tyrkyttää. Mikä lienee motiivina. Jos jonkun
        luulette jättävän matkustamatta Thaimaahan tai ainakin siellä valitsevan
        ihanan Pattaya paratiisin kohteeksi,niin täysin turhaa touhua. Ainoastaan palstan
        p-puhujat enää viitsi vilkaista .

      • järjestely kysymys
        P-puhujien palsta kirjoitti:

        Lapsemme pärjäävät hyvin koulussa. Vapaat järjestyy ja opettaja kertoo mitä heille pitää opettaa loman aikana. Voi olla jos lapsemme eivät pärjäisi koulussa niin hyvin kuin pärjäävät silloin nuo koulusta lomien saannit voisivat olla vaikeampia.

      • Tarja.
        P-puhujien palsta kirjoitti:

        Jos jonkinlaista yritystä , Ei edes totta toinen puoli ! Perheellä
        on kolmekin kouluikäistä lasta, pitänee lomamatkat ajoittaa joulun - tai muiden
        lomien aikaan , jolloin lennot ja hotellit on kalleimmillaan. Matkan hinnaksi tulee
        useita tonneja . Sitten nämä herrantertut - mukamas- kyllästyvät parissa päivässä.
        Siis eivät osaa uida. ratsastaa norsusafarilla, eikä mitkään nähtävyydet innosta.
        En minäkään veisi moisia lellipentuja Hua Hiniin , ehkä päivän reissulle umahalliin.
        Lapsellisia juttuja jaksatte tänne tyrkyttää. Mikä lienee motiivina. Jos jonkun
        luulette jättävän matkustamatta Thaimaahan tai ainakin siellä valitsevan
        ihanan Pattaya paratiisin kohteeksi,niin täysin turhaa touhua. Ainoastaan palstan
        p-puhujat enää viitsi vilkaista .

        Mikä sinua ahdistaa. Erittäin negatiivinen henkilö olet. Kaduttaako se että jotkut osaavat järjestää asioitaan, kuten lapsilleen koulusta vapaata. Toivottavasti emme koskaan tapaa hua hinissä, noin hyökkäävä henkilö kun olet.

    • Zoofobi Huu Haa

      Tuolta toisesta juttuketjusta katselin, että Huu Haa onkin tullut zoofiiliparaatiisiksi.
      Onneksi peruin matkani sinne, en kyllä moiseen paikkaan lähde. Vai vielä sivistyneiden kohde, hyi hel.....

    • Hua Hin kielletty

      Surullista kerrottavaa minulla, tuosta lasten lomansaannista. Koulun rehtorilta kysyimme kahden ala-asteikäisen lapsemme, parin kuukauden lomasta Thaimaan Hua Hinissä ja ehdoton vastaus oli ei. Kysyin perusteluja ja sain vastauksen, että paikka ei sovellu syntisyytensä takia lapsille.
      Pattayalle suositteli kylläkin matkaa, koska siellähän on Suomalainen koulukin.

      • sivusta nähnyt

        Hua Hinissä toimii suomalainen AA-kerho. Hua Hinin pikku kaupunki jossa asuu talvet noin 100-200 suomalaista ja tarvitaan AA-kerho suomenkielellä. Kertoo kaiken suomalaisten juoppojen taivas Hua Hin. Juodaan niin kauan kuin jaksetaan, sitten AA-kerhoon aivopesuun ollaan viikko ilman viinaa ja eikun ryyppyputki päälle taas. Sellaista se Hua Hinissä on.

      • Typerykselle
        sivusta nähnyt kirjoitti:

        Hua Hinissä toimii suomalainen AA-kerho. Hua Hinin pikku kaupunki jossa asuu talvet noin 100-200 suomalaista ja tarvitaan AA-kerho suomenkielellä. Kertoo kaiken suomalaisten juoppojen taivas Hua Hin. Juodaan niin kauan kuin jaksetaan, sitten AA-kerhoon aivopesuun ollaan viikko ilman viinaa ja eikun ryyppyputki päälle taas. Sellaista se Hua Hinissä on.

        Pysy siis SIVUSSA typerine juttuinesi . please.

      • never hua hin again
        Typerykselle kirjoitti:

        Pysy siis SIVUSSA typerine juttuinesi . please.

        Etkö kestä lukea totuuksia Hua Hinistä. Kyllähän se Hua Hin tuntuu hienolle paikalle silloin kun ei ole vähäisintäkään kokemusta muista thaimaan kohteista. Mutta me kokeneet thaimaan kävijät tiedämme kuinka YLIMAINOSTETTU ja TYLSÄ KOHDE hua hin on. Mutta jos haluat lomaltasi vain hotellin uima-altaalla makaamista etkä mitään muuta silloin suosittelen hua hiniä.

      • Selitys löytyy

        Hahaa... huonosti keksitty satu, tai sitten lapsillenne osunut opettaja on itsekin
        pedofiili joka lomailee Pattayalla.

    • muualle sitten

      Talven matkaa kun harkitsee niin hua hinissä taitaa käydä hyvin kireää porukkaa. Kamalan ilkeästi he myös haukkuvat sellaiset jotka paikasta ei pidä. Hua Hinissä taitaa käydä heikon itsetunnon omaavat henkilöt jotka yrittävät pönkittää omaa lomapaikkaa haukkumalla muut kohteet aivan selvästi tuntematta edes näitä kohteita. Työ kaveriltani Hua Hinissä mopolla ajaneet 2 poikaa varasti käsilaukun eli ei se hua hin mikään lintukoto ole. Eräällä englanninkielisellä hua hin keskustelupalstalla kerrottin kanadalaisen naisen raasta murhasta noin kuukausia sitten. Hua Hinin lehdistö on vaiennettu ettei siellä asuvat ulkomaalaiset muuta pois, eihän ruokkivaa kättä kannata poikkaista. Moni kuitenkin Hua Hinistä on muuttanut tai yrittää muuttaa sen näkee kun selailee asunto esitteitä tai katsoo tyhjenevää venetsia kauppakeskusta juttelevat tuolla englanninkielisellä palstalla. Ei se työkaverinikaan Hua Hinissä viihtynyt. Rotat jättävät uppoavan laivan.

      • Huan sensuuri

        Hua Hinin poliisipäälikkö on kieltänyt kaiken negatiivisen kirjoittelun.Hua hin saa niin suuret tulot turismista. Rikokset ovat lisääntyneet 20% siellä.
        Huoletta voi kuitenkin thaimaahan vielä matkustaa ei kannata ylireagoida. Suurempi riski joutua rikoksen uhriksi on suomessa kuin missäänpäin thaimaata. Meitähän huijaa vakuutusyhtiöt ja pankit jokapäivä.

    • olkaa hyvä

      Nostetaanpa tämä hua hinin repanoille ylös. Kostoksi Pattayan palstan lahkolaisten vihakirjoituksille.
      Sitä saa mitä tilaa

      • Mikä mättää

        Mistähän kirjoituksesta lienee kysymys ? KOSTOKSI ! Mistä ? Voisitko
        ystävällisesti valaista ja miksi pitää noin lapsellisia juttuja edes kirjoittaa ?

        Onko täällä joku kisa menossa ? Vit.......lua harrastat vain itse mukamas
        " repanoille" kostoksi .... Otahan järki käteen " repana " .

      • naurattaa taas
        Mikä mättää kirjoitti:

        Mistähän kirjoituksesta lienee kysymys ? KOSTOKSI ! Mistä ? Voisitko
        ystävällisesti valaista ja miksi pitää noin lapsellisia juttuja edes kirjoittaa ?

        Onko täällä joku kisa menossa ? Vit.......lua harrastat vain itse mukamas
        " repanoille" kostoksi .... Otahan järki käteen " repana " .

        Anoa joka peukuttaa ...tämän TYYPIN ...kirjoituksille on Ritu itse

    • hah hah hah hah

      Huomenta sinne. ..keski-suomeen.

    • rauhantekijä 0,45

      Vihakirjoitelu hienoja ja sivistyneitä Pattayan lomailijoita ja asujia kohtaan täyttää kyllä rikosnimikkeen "kiihoitus kansanryhmää vastaan" kriteerit.

      • Yliöveriks mennyt

        " Repana " nimitys sopii paremmn noille pahaisille Pattiksen pojille.
        Sivistyneet matkustavat Hua Hiniin ja sekös pattiksen poikien pännii.
        Mutta lienee turhaa jauhaa tätä samaa p.......a päivästä toiseen,

      • sivistyneet ????
        Yliöveriks mennyt kirjoitti:

        Sivistyneet eivät kuseskele kuninkaan kuvien päälle !

      • ....................
        Yliöveriks mennyt kirjoitti:

        " Repana " nimitys sopii paremmn noille pahaisille Pattiksen pojille.
        Sivistyneet matkustavat Hua Hiniin ja sekös pattiksen poikien pännii.
        Mutta lienee turhaa jauhaa tätä samaa p.......a päivästä toiseen,

        Mikä teistä Hua Hin lahkolaisista muka sivistyneiksi tekee. Ei olematon kielitaito, suomenkielen kirjoitustaidottomuus. Thaimaan tapojen ja kulttuurien tuntemattomuus ja kaduille kuseskelu teistä sivistyneitä tee. Aivan päin vastoin. Kun teidän kirjoituksianne täällä korjailee te syytätte valehtelijoiksi. Sivistyneet ihmiset ottavat virheensä opiksi ja myöntävät ne ja osaavat muuttaa käsityksensä mutta ette te lahkolaiset. Jatkatte vain sitä valheita kirjoittelet ym soopa kirjoittelua. Ette varmaan kouluikäisinäkään uskoneet mitä teille optettiin ja siinä syy teidän täydelliseen tietämättömyyteenne. Avuttomia tyyppejä olette.
        Hyvä esimerkki tuo hua hin rikollisuuden jyrkkä kasvu hua hinissä ette te sitäkään usko vaikka se on vapaasti ollut luettavissa thaimaan sanomalehdissä. Ei Hua Hin koska poliisipäälikköhän negatiiviset kirjoitukset Hua Hinistä on kieltänyt. Moni on Hua Hinistä muuttanut pois ja tulee lähivuosina muuttamaan taatusti.

      • yritä vielä
        .................... kirjoitti:

        Valitettavasti sinun toiveesi ei tule toteutumaan.
        Tiedän monia, jotka ovat tulossa Hua Hiniin juuri sen rauhallisuuden ja turvallisuuden
        vuoksi.

        Rikollisuutta on Suomessakin aivan tarpeeksi, joten oli hieman kaukaa haettu tuokin
        yritys.

      • näin on

        Me fiksut ja sivistyneet olemme jättäneet Hua Hinin. Nykyään sinne matkustaa vain ne reilusti ylipainoiset kela-ja työttömuuskorvauksilla elävät sosiaalipummit, jotka eivät ole muualla thaimaassa edes käyneet, Hua Hiniin nämä toopet palaavat vuosi vuoden jälkeen pitävät niin paljon thaimaan tunnetuimmasta ladyboy kaupungista. Suomi ravintolan ninikin muutettu Onnelinen Sika koska se kertoo kaiken asiakaskunnasta Sian ruokaa siellä myös syödään, koiranlihasta jauhettuja lihapullia.

      • kerran kävin
        näin on kirjoitti:

        Hua Hinissä käy suomesta kehä 3 ulkopuolella asuvat maalaistollot jotka eivät tiedä sivistyksestä mitään. Väittävät vielä Hua Hiniä suureksi kaupungiksi hah hah. Silmät suurena katselevat tyttöjen perään jotka ovatkin kuitenkin leidareita.

      • ..........:)
        yritä vielä kirjoitti:

        Valitettavasti sinun toiveesi ei tule toteutumaan.
        Tiedän monia, jotka ovat tulossa Hua Hiniin juuri sen rauhallisuuden ja turvallisuuden
        vuoksi.

        Rikollisuutta on Suomessakin aivan tarpeeksi, joten oli hieman kaukaa haettu tuokin
        yritys.

        Kuules yritä vielä se on fakta. Moni scandinaavi ja keski-eurooppalainen on muutanut Hua Hinistä pois viimeisten kahden-kolmen vuoden aikana. Enemmän sieltä on pois muuttoa kuin sinne muuttoa, niin paitsi venäläiset jotka ovat lisääntyneet Hua Hinissä.Tämän kaiken voit itse tarkistaa internetin viisaasta maailmasta joista tilastoja löytyy hua hinissä ja muualla thaimaassa asuvien ulkomaalaisten lukumääristä. Älykkyytesi ei vain taida riittää siihenkään. Rauhallisia asuinalueita on jokaisessa thaimaan turistikohteessa ja myös rikollisuutta.
        Nyt jään huvittuneena odottamaan koska kirjoitukseni tuomitaan kielitaidottomien junttien mielestä valehteluksi.

      • näinkö on
        näin on kirjoitti:

        Me fiksut ja sivistyneet olemme jättäneet Hua Hinin. Nykyään sinne matkustaa vain ne reilusti ylipainoiset kela-ja työttömuuskorvauksilla elävät sosiaalipummit, jotka eivät ole muualla thaimaassa edes käyneet, Hua Hiniin nämä toopet palaavat vuosi vuoden jälkeen pitävät niin paljon thaimaan tunnetuimmasta ladyboy kaupungista. Suomi ravintolan ninikin muutettu Onnelinen Sika koska se kertoo kaiken asiakaskunnasta Sian ruokaa siellä myös syödään, koiranlihasta jauhettuja lihapullia.

        näin on: 10 x miikka

    • kaksi .....

      kaksi ei ole monta

    • Entinen Hualainen

      Hua Hinin sivistys ilmenee kyllä olennaisilta osiltaan mm. heidän kaikenlaisista klupeistaan ja näistä uusiista rakentajista.
      Nämähän ovat sitä nykyistä Hii Haan arkipäivää, hometaloineen kaikkineen.
      Voe helvetas lammas- ja possuhommat siellä ladyboiden kanssa määräävät elämän tahdin.
      Huh, Huh Hii Haata, minne onkaan vajonnut???

    • 10v jälkeen petyin

      Harava tai kuskin kukaan nykyään Hua hinissä oleileva tietää kuinka fantastinen kohde se oli -80 luvun lopussa . Nyt kuin Bangla road Phuketissa hinnoiltaan ja leidari tarjonnallaan.

      • NostetaanYleisönPyyntö

        Nosto

      • onni70

        NOSTO ? Etkös mitään muuta osannut - onneton " sabotaasi sälli " ? Kateellinen
        Mälli ? Tuskinpa sinun puuttumisesi Hua hiniin matkaavista paljonkaan sivistystä
        heilauttaa.
        Pitää perustella eikä vaan vanhoja juttuja yrittää kaivella .

    • HuaHinissäKäySikoja

      Hua Hinissä siis suomimiehet kuseskelee kuninkaan kuvien lähellä ja tappelee ravintolalaskujen kanssa niin että poliisit saapuvat paikalle! Kertoo kyllä millaisia tyyppejä siellä oikeasti käy.

    • tuossatotuus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2728
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1351
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      19
      1037
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1030
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1020
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      300
      915
    9. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      909
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe