Muistan elämäni tuskaisimmat 3 viikkoa.
Hain juuri äitiäni autolla leikkauksesta, koska olin lupautunut hoitamaan
mieheni kanssa häntä ja isääni joka oli toista viikkoa kovassa kuumeessa.
Olen itse vasta parikymppinen.
Asuttiin hetki sitten siinä vanhemmillani, toin isälle ruokaa joka voivotteli
polttavaa tunnetta selän ja mahan välissä.
Äiti makasi sängyssä toipumassa leikkauksestaan.
Seuraavana yönä isä joutui sairaalaan kovien mahakramppien vuoksi.
Oli yön yli ja hän oli pyytänyt että pääsisi kuvauksiin, koska mahakipu ei tuntunut
normaalilta.
Lääkärit sanoivat että on vain tulehdusta eikä kuvata.
Meni viikko, soitin sairaalaan kun isän olo paheni.
Käskettiin taas olla vain kotona.
2 päivää kului ja soitin äitini kanssa sairaalaan koska isä oli laihtunut jo 12kg...
Isä kuvattiin myöhään illalla ja tieto tuli julki...
Isä soitti:"Lääkärit kuvasi mut, mä kuolen... Kuolen nyt... multa löytyi suuri massakasa mahan alueelta, sanoi että on aika varmasti lymfoomaa tai leukemiaa..."
Koko perhe romahti.
Nukuin äitini kanssa vierekkäin seuraavan yön itkien.
Koepala otettiin pian ja odoteltiin viikko tuloksia.
Isä puhui kuolemasta, oksenteli,
laihtui,
itki,
halasi ja kertoi paljonko meitä rakasti.
Vastasin kun lääkäri soitti: "Kyseessä ei ole syöpäkasvain, vaan eräs harvinainen
tauti nimeltä ormondintauti, joka tekee massaa pikkuhljaa. Kasvain on siis hyvänlaatuinen. Kokeillaan ensiksi muutaman kerran vuodessa sytostaattihoitoja. Tautia sairastaa nyt suomessa vain 3 ihmistä".
SIIS KOLME??
Mutta elämän arvot meni kaikilla uusiksi.
Nyt halaamme enemmän,
emme valita turhasta,
tuemme toisiamme kaikessa vielä enemmän,
matkustamme yhdessä...
Voi kumpa nuo olisi muistanut aina.
Nyt isäni voi jo hyvin ja saa hoitoa.
Mutta jokaiselle teille sairastuneille tai joilla on joku sairas läheinen,
erittäin paljon voimia ja halirutistuksia...
En halua kuvitella niiden oloa jotka saivat huonoja uutisia...
Tämä oli meidän perheen kertomus.
Toivon kaikille jaksamisia ja varsinkin muistakaa tärkein sääntö:
Niin kauan kun on elämää on toivoa,
ja taistelkaa kaikki yhdessä!
Hain juuri äitiäni autolla leikkauksesta, koska olin lupautunut hoitamaan
mieheni kanssa häntä ja isääni joka oli toista viikkoa kovassa kuumeessa.
Olen itse vasta parikymppinen.
Asuttiin hetki sitten siinä vanhemmillani, toin isälle ruokaa joka voivotteli
polttavaa tunnetta selän ja mahan välissä.
Äiti makasi sängyssä toipumassa leikkauksestaan.
Seuraavana yönä isä joutui sairaalaan kovien mahakramppien vuoksi.
Oli yön yli ja hän oli pyytänyt että pääsisi kuvauksiin, koska mahakipu ei tuntunut
normaalilta.
Lääkärit sanoivat että on vain tulehdusta eikä kuvata.
Meni viikko, soitin sairaalaan kun isän olo paheni.
Käskettiin taas olla vain kotona.
2 päivää kului ja soitin äitini kanssa sairaalaan koska isä oli laihtunut jo 12kg...
Isä kuvattiin myöhään illalla ja tieto tuli julki...
Isä soitti:"Lääkärit kuvasi mut, mä kuolen... Kuolen nyt... multa löytyi suuri massakasa mahan alueelta, sanoi että on aika varmasti lymfoomaa tai leukemiaa..."
Koko perhe romahti.
Nukuin äitini kanssa vierekkäin seuraavan yön itkien.
Koepala otettiin pian ja odoteltiin viikko tuloksia.
Isä puhui kuolemasta, oksenteli,
laihtui,
itki,
halasi ja kertoi paljonko meitä rakasti.
Vastasin kun lääkäri soitti: "Kyseessä ei ole syöpäkasvain, vaan eräs harvinainen
tauti nimeltä ormondintauti, joka tekee massaa pikkuhljaa. Kasvain on siis hyvänlaatuinen. Kokeillaan ensiksi muutaman kerran vuodessa sytostaattihoitoja. Tautia sairastaa nyt suomessa vain 3 ihmistä".
SIIS KOLME??
Mutta elämän arvot meni kaikilla uusiksi.
Nyt halaamme enemmän,
emme valita turhasta,
tuemme toisiamme kaikessa vielä enemmän,
matkustamme yhdessä...
Voi kumpa nuo olisi muistanut aina.
Nyt isäni voi jo hyvin ja saa hoitoa.
Mutta jokaiselle teille sairastuneille tai joilla on joku sairas läheinen,
erittäin paljon voimia ja halirutistuksia...
En halua kuvitella niiden oloa jotka saivat huonoja uutisia...
Tämä oli meidän perheen kertomus.
Toivon kaikille jaksamisia ja varsinkin muistakaa tärkein sääntö:
Niin kauan kun on elämää on toivoa,
ja taistelkaa kaikki yhdessä!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiitos koskettavasta kertomuksesta. Kiva, että isänne on elossa ja onhan se kokemus saada noin harvinainen sairaus perheeseen. Ei vertaistukea ole.
Elämä on kuitenkin myös arkea ja uskon että Jumalamme on armollinen, vaikka emme hyvän sään aikana muista olla kiitollisia, ja mielellä, että onneksi tänään on veilä kaikki niin hynin. Ollaan itsellemekin armollisia ja ei koeta liikaa syyllisyyyttä jos emme aina muista tuota, mistä halusit kertoa.
Uskon, että kaikella, myös koetuksilla on takoituksensa.
Muista että isäsi on hengissä ja kasvain hyvänlaatuinen.Surettaa vaan isäsi puolesta että potilaan pitää kerjätä ja pyytää että hänen tutkitaan kovien kipujen takia. Voimia ja kestämistä hoitoihin isällesi.
Kiitos ihanista kommenteista!
Kyllä nykyään tuntuu että lääkärit eivät tahdo millään tehdä mitään...
Tämän tarkoitus oli varmaan opettaa isälleni kun teki niska limassa 12-16h työpäiviä 7päviää viikossa, mikä on oikeasti elämässä tärkeää.
(on yrittäjä)
Nyt tekee enää noin 8h päiviä katsoen mitä kunto sallii :)
Kaikella on tarkoituksensa!
Ihania päiviä teille ja hyvää jatkoa! :)