Ulkopuolisen ajatuksia!

Osittain olet, osittain et. Paljoltihan kyseessä on elämäntapaliike, mutta se sisältää myös syvän uskonnollisen ajattelun, jonka mukaan liikkeen ulkopuolella ei ole pelastusta. Vaikka yksilötasolla joku näkisi asian toisin, ei hän koskaan kykene välttämättä irrottautumaan ajatusmaailmasta, johon hänen aivonsa on ohjelmoitu uskomaan. Vaikka ihmisen psyyke kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan, merkittävin osa kehitystä ja hermokytkentöjen muodostumista tapahtuu jo lapsuudessa. Ajatteluaan on vaikea ohjelmoida täysin uudella tavalla, vaikka näkisikin siinä aukkokohtia ja epämääräisyyksiä.

Lisäksi on olemassa mainitsemasi yhteisöllisyys, jota on ulkopuolisen vaikea ehkä täysin kuvitella. Kyseessä on hyvän ja pahan välinen taistelu, jossa oma yhteisö edustaa hyvää ja kaikki ulkopuolinen pahaa. Siihen kasvetaan, ja ihmissuhteet ohjataan etsimään yhteisöstä. Niinpä ulkopuolinen näyttäytyy vieraana, outona ja vaikeasti hallittavana. Yhteisön sisällä pidetään jäsenistä hyvä huoli, eikä kenenkään annettaisi "mennä hukkaan". Tämä voi kuulostaa ahdistavalta, mutta huolenpidon tarkoitus on hyvä. Uskoa ja yhteisöön kuulumista pidetään elämän tärkeimpänä asiana ja kuolemanjälkeistä elämää maallisen vaelluksen määränpäänä, joten totta kai taivaaseen halutaan ottaa mukaan kaikki rakkaat ja läheiset.

Elämäntapavalinnat tehdään paljolti yhteisön sääntöjen mukaan, ja poikkeaminen kaikkien tietämistä säännöistä aiheuttaa juoruilua, selän takana supisemista, pitkiä katseita ja huolestumista. Vaatii vahvuutta olla erilainen, mutta kun joku on riittävän erilainen, hänet savustetaan todennäköisesti ulos sanomalla suoraan, että toiset ovat huolissaan hänen sydämentilastaan ja että synti on tainnut viedä hänet. Näin tapahtuu siis vaikka kyse on elämäntapa-asioista, joiden ei katsota yleisesti olevan elävän uskon kysymyksiä vaan tapakulttuuria. Omantunnon opetetaan olevan "yhdessä tietämistä", ei henkilökohtaista asioiden ja eettisten kysymysten punnitsemista.

Lisäksi on olemassa yksilön henkilökohtainen Jumala-suhde, jonka katsotaan saavan hoitoa ainoastaan yhteisön sisällä julistetusta evankeliumista. Yksin ei voi uskoa, vaikka usko onkin henkilökohtainen. Raamatun opetukset tulevat tutuiksi jo lapsuudessa, ja niitä tulkitaan Pyhän Hengen avulla. Yhteisön ulkopuolella ei nähdä olevan Pyhää Henkeä eikä siten oikeaa tulkintaa.

Ihmisen kasvettua osaksi yhteisöä, hänen identiteettinsä muodostuttua vahvasti uskonnolliselle perustalle ja omantuntonsa rakennuttua ulkoapäin annetuille säädöksille on tavattoman vaikea enää nähdä maailmaa muuten kuin mustavalkoisesti. Kun ihmissuhteet, elämisen mallit ja aiemmin tehdyt valinnat pitävät kiinni yhteisössä ja kun sydämessä on kuitenkin usko Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen elämään, ei ole ollenkaan helppoa edes ajatella jättävänsä liikettä ja ottavansa sitä riskiä, että menettää taivasosuuden, uskon, ystävät ja muut läheiset sekä koko elämisen mallit ja sitä kautta elämänhallintansa.

Jo pelkkä epäkohtien pohdiskelu ääneen laukaisee usein muissa huolestumisreaktion sekä hyvää tarkoittavan suojelunhalun ja neuvomisen, jotka aiheuttavat epäilijässä huonommuudentunteen, huonon omantunnon muiden huolestuttamisesta ja asioiden kyseenalaistamisesta sekä ahdistumisen siitä epätietoisuudesta, missä kohti taivaspolkua itse onkaan menossa.

Ei, ulkopuolisen ei ole helppo nähdä ja ymmärtää kaikkia niitä nyansseja, jotka liittyvät lestadiolaisena elämiseen ja "uskossa kilvoitteluun". Vain keskelle yhteisön "armohoitoa" syntynyt tietää, mistä kaikessa on kyse ja miten usko määrittelee aivan koko elämän.

Joku saarnamies sanoi hoitokokouksia joukkohysteriaksi. Tämä sisäsiittoinen yhteisö on kaiken lisäksi hysteerinen ja koostuu hysteerisistä ihmisistä...

Nimimerkki *** antoi kyllä hyvin kattavan ja pitkälle oivalletun kuvauksen, millaista on elää lestadiolaisena. Luulen, että lähes kaikki ne asiat, joissa yksittäinen uskovainen joutuu ristiriitaan vallitsevien tapojen ja oman ajattelun kanssa, ovat sellaisia, joista 'oikean uskovaisen' oletetaan vain vaikenevan eli antavan äänettömän hyväksymisensä, vaikka sydän verta itkis. Niitä ovat uudet määritykset entisten lisäksi sekä sumuverhoksi heitetyt lapselliset väitteet esimerkiksi korvakorujen synnillisyydestä, mistä sitten jaksetaan ja jaksetaan saarnoissakin antaa ohjeita.

Tulee tunne, että vähä-älyisinä kai naisia pidetään, kun korvakoruasia heitetään kuin luu koirille: siitä kiistelkää ja jättäkää tärkeämmät asiat rauhaan! Suuret asiat peitetään pienillä mitättömillä asioilla ja kuvitellaan, että naiset eivät huomaa. Naisten rooli on yleisemminkin kaventunut yhä enemmän. Naista ei haluta nähdä minkäänlaisessa 'julkisessa' tehtävässä kuten esilaulajana, kuuluttajana, seuraisäntänä/-emäntänä, vartijana tai kolehdin kerääjänä, harvoin säestäjänäkään. Ts. naiset on alistettu äänettömiksi passiivisiksi määrittelyn kohteiksi, joilla työvelvoitteidensa lisäksi ei ole minkäänlaista sananvaltaa siihen, miten asiat ovat ja tapahtuvat. Tasa-arvo puuttuu.

Sen sijaan naisilla teetetään ne näkymättömät, raskaat, välttämättömät, kiinni sitovat ja paljon aikaa vievät työt kuten jatkuvat myyjäisleipomiset, kahvilan pidot, leiriemännyydet jne. Ts. heikommalla sukupuolella teetetään kaikki aineellinen uusintava työ - jatkuvan synnyttämisen lisäksi! Se on jotensakin huvittavaa, varsinkin kun nykyaikana suuri joukko naisista ei normaalissa työelämässään toimi millään luetelluilla elämän alueilla. Muutos voi tulla vasta sitten, kun naisten ihmisarvo nostetaan samalle tasolle miesten kanssa. Ts. naiset hyväksytään mukaan vanhoillislestadiolaisuudesta päättäviin liikkeen keskeisiin toimielimiin ja toimikuntiin. Niin kauan kuin tätä ei tapahdu, naisilla ei ole 'ääntä' eikä mitään keinoa vaikuttaa asemaansa tullakseen kohdatuksi tasa-arvoisina ihmisinä.

Aika mielenkiintoista, että tämän tekstin ikkunaan kirjoittamisen vaiheessa teksti yritettiin totaalisesti tuhota. Kyllä se vaan kannattaa tämän mielipide lukea ja ehkä jotakin tajutakin.