Jyrki Katainenhan jää historiaan eräänä parhaista Kokoomuksen puheenjohtajista, kun mitataan kannatuksen kasvatusta ja vaikutusvaltaa. Tämä vähän ihmetyttää, kun mies ei ole tehnyt erikoisempaa positiivista vaikutusta.
Nyt luulen löytäneeni vähintään osaselityksen: puoluesihteerinä on Kataisen menestyksen vuosien aikana ollut Taru Tujunen. Häntä pidän yhtenä parhaista puoluesihteereistä Esim. vuonna 2010 oli jokin puoluesihteerien haastattelu vuoden 2011 eduskuntavaaleja ajatellen. Suurinpiitein kaikki muut käyttivät aikansa perussuomalaisten haukkumiseen, paitsi Tujunen, joka nimenomaan sanoi, että keskitytään tekemään omaa kampanjaa (tai jotain sinnepäin).
Nyt sitten Tujusta on ehdotettu Kataiseksi Kataisen paikalle:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/68236-todellinen-yllatysnimi-nousi-huhumyllyyn-suomen-paaministerista-ihan-toinen-juttu
Asiahan ei minulle kuulu, mutta voisi ajatella, että Tujunen hoitaisi puheenjohtajuuden ihan kohtalaisesti. Vaan koska puoluesihteeriksi ei löytyisi yhtä hyvää, niin enemmänhän se takkiin tulisi Kokoomukselle vuonna 2015. Eipä sillä, että olisi parempaa ehdokasta tiedossa puheenjohtajaksikaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Taru Tujunen voisi olla ihan mielenkiintoinen valinta, eräänlainen suomen Angela Merkel.
Putinkin näköjään tykkää jutella mielummin naisten kanssa...ainakin Angelan.