Tänään meni sanomalehti Karjalaisen toiseksi eniten käyttämä argumentti kuntaliitosten puolesta romukoppaan:
http://yle.fi/uutiset/kuntaliitto_pitaa_kaupunkiseutujen_pakkoliitospykalan_purkua_perusteltuna/7186707
Karjalainenhan on usein pääkirjoituksissaan kirjoittanyt kuta kuinkin tähän tyyliin: "kyllä nyt olisi aika viimeistenkin kehityksen jarruttajien ja kuntaliitosten vastustajien tulla järkiinsä ja lopettaa turha pullikointi kuntaliitoksia vastaan. Jos niitä ei byt tehdä vapaaehtoisesti niin kohta tulee valtio ja pakottaa niihin, tämä on totisinta totta"
Tuttua Karjalaisen tyyliin kuuluvaa syylistämistä niitä kohtaan, jotka ovat eri mieltä kuin Karjalaisen mielipiteestä päättävä henkilö. Toki Karjalainen myöntää avoimesti olevansa puolueellinen lehti ja varmasti useampikin toimittaja saattaisi olla toimituksessa eri mieltä kuin mitä mieltä lehti on. Kuitenkin niitä laulujahan sitä lauletaan, kenen leipää syödään.
Karjalainenhan aikoinaan haukkui myös Karjalaisen nettipalstalla nimimerkkien kanssa kirjoittavat ihmiset raukkamaisiksi puskista huutelijoiksi. Nimettömänä voi haukkua kuntaliitoksista lehden kanssa eri mieltä olevat henkilöt, kunhan sen tekee Karjalaisen pääkirjoituksessa. Nimettömänä tietenkin.
Vetovoimaisimmat kunnat II
4
<50
Vastaukset
- Kykloopit kuolee
Siirryinkin Karjalaisesta Hesariin. Kyrsi niin tuo yksisilmäinen rummutus Suur-Joensuun puolesta ilman todellisia järkiperusteita.
- kopottajankääntöpiir
Sama resepti. Huomattavasti vähemmän ketuttaa lukea aamun lehteä aiheesta riippumatta, kun otetaan asian kaikki näkökulmat huomioon eikä asetuta jonkun puolelle. Jotenkin sitä ei kaipaa aamun ensimmäiseksi kokemukseksi kupillista kahvia, sekä pääkirjoituksen ilkkuvaa sävyä, joka lyttää täysin oman arvomaailman. Tosin Karjalainen tuskin paria protestoivaa tilaajaa kaipaa. Taustalta löytyy rahaa sen verran, että lehti pysynee pystyssä ilman yhtään tilaajaa.
- Luonon laki
Ykä on jo kävelykepin varassa .Taitaa rahamies pian olla nurin.
- pikku varpunen
Karjalainen katsoo maailmaa vain yhdellä silmällä, mikä se sitten lieneekään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072117Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1181630- 1241520
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061347Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751256Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4891167- 681165
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88963Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9932Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138886