Tulta ja tulikiveä niskaan, kiitos!

Vain ihminen

Laitetaan sellainen "kommentti" että sitähän tulee.

Ensinnäkin, te jotka päätitte lapsen tehdä,ja sitä halusitte, ajattelitteko automaattisesti, että myös muut riemusta kiljuvat?
Entä jos ei näin tapahdu...
He ovat itsekkäitä, lapsivihamielisiä luusereita?

Kun mikään ei riitä osioon kommentoin, miksi ei esim yksi tai kaksi lasta riitä, varsinkaan niille, joilla hermot menee herkästi muutenkin?

Jos molemmat vanhemmat ovat suurimman ajan kotona, miksi pitää silloinkin ehdottomasti pientäkin lasta "saada" kuskata isovanhemmille hoitoon?
Niinkin pieniä, jotka eivät osaa vielä itse päättää.

Isovanhemmuus voi olla iloinen asia, mutta automaattisesti näin ei ole.
Joku muu päätti, että nyt sinusta tulee mummi,
ja sen mukana kaikki ehdot mitä kunnon mummi kuuluu täyttää:
- pitää
-kuuluu
- täytyy

Entä jos ei jaksa, entä jos on itsekin masentunut? Yksin?
Kosvaako pienen esim 1v. hoitaminen aikuisten ihmiskontaktien puutteen?

Missä ovat papat ja ukit, kun eivät kirjoittele?
Missä sisaret, veljet, tädit, enot, kummit...?

Onko niin, että mummina joutuu "maalitauluksi"
koska perinteiden mukaan mennään?

Onhan se ihanaa viikonloppu viettää pienten raivottarien ja terroristien seurassa, jotka ehkä kuitenkin haluaisivat olla omassa kodissa äidin ja isän luona.
Pääasiahan on kuitenkin, että äiti ja isä saavat hengähtää, vai mitä?

Ymmärrän sen joskus.

Mutta ovatko isovanhemmat tuomittuja loppuiäkseen sietämään mitä tahansa,
mitä eivät ole tilanneet tai halunneet?
Vain koska niin kuuluu tehdä.
Muuten olet epäsopiva, kelvoton ym ym.

Missä ovat pappojen, ukkien, veljien, siskojen, enojen, tätien, ja kummien kirjoitukset?
Vainko äidit ja tyttäret tai anopit ja miniät täällä kilvan toisiaan arvostelevat?

Kuka heittää ensimmäisen kiven? Antaa palaa!

9

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi elämän kevät

      Mieheni suvussa on tapana, että tyttäret hoidattavat lapsensa äidillään. Äiti on mm. kiirehtinyt jo ennen lapsen syntymään kotiapulaiseksi ja ollut tyttären piikana 2-3 kk yhtä soittoa. Toivon, ettei tämä ole periytyvä ominaisuus ja ettei minulta tulla vaatimaan samaa, sillä minulla on kolme tytärtä. :D

      Minä, tuleva mummoparka tulisin kyllä silloin käytettyä aika tarkkaan loppuun. Ensin kotiapulaisena, sitten lapsenhoitajana ja myöhemmin koululaisten iltapäiväkerhotätinä. Sivusta olen seurannut, kuinka etäiset välit anopin tyttärien lapsilla on äitiinsä. Etäisiensä kanssa lapset tulevat hyvin juttuun ja välit ovat lämpimät.

      • Esimerkkitapaus

        Minun lähipiirissäni on tapaus, että mies löysi uuden ja nuoremman, ja jätti sen vanhan eukkonsa, joka oli jo hoitanut omat lapsensa aikuisiksi.
        Kun uuteen perheeseen sitten alkoi syntyä jälkipolvea, tuli miehen exästä heille mummu, joka hoiti viikonloput ja loma-ajat miehen pikkulapsia siinä kuin omia lapsenlapsiaankin.
        Hän kun niin rakastaa pienokaisia, ja ei ole koskaan lakannut rakastamasta exäänsä. Uutta rouvaa se ei haitannut, hän kyllä päihitti muussa sen mummoikäisen ekan rouvan.

        Lapsilla on kaikki hyvin ja järjestyksessä.
        Niin toimii oikea ja uhrautuva mummo.


    • eivät jaksa enää

      silläkös jotkin isovanhemmat menee kuukausiksi etelään tai muuttavat kauemmaksi

    • ...

      Kenestähän sinä puhut?

      Ei vastaa meidän perheen elämää lainkaan.

    • Oi aikoja oi tapoja

      Voi taivas sentään!

      TIETENKIN kaikki ovat haltioissaan, kun lapsenlapsi syntyy, sillä hänen persoonassaan yhdistyy kaikki inhimillinen hyvä. TÄMÄ lapsi on se täydellinen lapsi, jota on vuosituhannet odotettu. Tässä se nyt on, ja kaikki ihailkoot. Ja kyllä he ihailevatkin! Ja ihme, kaikki sukuun syntyvät ovat yhtä laadukkaita!

      Ihailijakaartiin kuuluvat ehkä myös isovanhemmat, jotka juuri ovat selviytyneet asunto- ja autoveloistaan, päässeet ennenaikaiselle eläkkeelle ja alkaneet kuvitella, että nyt heillä vihdoin olisi varaa ja aikaa lähteä vaikka Teneriffalle rantalomalle. Jos heidän ihailuunsa ilmaantuu epäröivä sävy, on asia oitis ratkaistava perheen omassa tuomioistuimessa.

      Heille pitää oitis osoittaa, että omien toiveitten toteuttaminen olisi hyvin hyvin HYVIN itsekästä, sillä nyt he ovat isovanhempia, ja heidän tulee nyt ajatella lapsenlasta, tätä täydellisyyden huipentumaa, jolla on niin ulkonäköä, älykkyyttä kuin omaa tahtoakin vaikka muille jakaa.

      Nuoripari, joka on mitä vastahakoisimmin suostunut tuleman äitienpäivälounaalle tai joulupäivälliselle, onkin nyt hyvin innokkaasti tulemassa viikonlopuksi mummilaan, tai ainakin voisivat ihan mielellään jättää ihmelapsensa mummon hoiviin muutamaksi päiväksi, koska he tarvitsevat aikaa oman suhteensa vahvistamiseen.

      Jotkut isovanhemmat osoittavat äärimmäistä itsekkyyttään ja valittavat esimerkiksi eläkkeensä pienuutta. Jokainen kuitenkin tietää, että KAIKKI isovanhemmat kieriskelevät rahoissaan, joita on säästötilille vuosien saatossa kertynyt, eläkkeet ovat mahtavat, terveydenhoito terveyskeskuksissa lähes ilmaista, kaiken maailman avustuksia voi hakea, ja silti oltaisiin niin itsekkäistä, että lastenhoitoa kavahdetaan. Ja tietenkin isovanhemmissa on se ikävä piirre, että he palvovat vain YHDEN lapsensa lapsia ja VIHAAVAT muiden lapsiensa jälkeläisiä.

      Ne ovat sellaisia. Ja sitten kehtaavat kysyä, eikö lapsilla ole nuorempia hoitajia, jotain serkkuja tai kummeja tai naimattomia setiä ja tätejä, ihan niin kuin jollakin nuoremmalla ihmisellä olisi aikaa tuhlattavaksi pikkulasten hoitoon. Eiväthän he edes osaisi.

      Mitä enemmän miettii sitä varmemmaksi tulee siitä, että isovanhemmat ovat maailman itsekkäimmät ihmiset.

    • puolin ja toisin

      Valitetaan sitä, jos isovanhemmat sekaantuvat liikaa nuoren perheen elämään, tuppaavat kylään ja taloustöitä tekemään, vaativat lapsia luokseen, ostavat tavaroita joita ei toivota. Eivät ymmärrä että nuoripari haluaa elää omaa elämäänsä ja ilman isovanhempia.

      Toisaalta myös vaaditaan että isovanhempien on autettava, toimittava lastenhoitajana ja annettava rahaa. Jos he pitävät kiinni omasta elämästään, sanotaan että ovat kylmiä ja itsekkäitä.

      Teki niin tai näin, aina menee vikaan.

      Entä toisinpäin, ovatko nuoret kylmiä ja itsekkäitä, jos eivät auta vanhempiaan ja pidä yhteyttä, eivät anna vanhemmilleen rahaa ja toteuttavat vain omia mielitekojaan?

      • Selviytyjät

        Etkö tiedä, että yksi äiti elättää ja hoitaa 10 lasta, mutta 10 lasta ei pysty elättämään ja hoitamaan yhtä äitiä?
        Se on sukupolvien ketju.


    • Velje

      Voi että nauroin! Olipas hauska juttu.

    • sukupolvesta toiseen

      Kun hoidat ja väsyt lapsiisi ja toivot apua äidiltäsi, syytät häntä itsekkääksi jos ei auta, ajatteletko silloin koskaan, että äitisi on samalla tavalla hoitanut sinua, on valvonut, väsynyt ja uupunut. monet kerrat ja monta vuotta. Ajatteletko tosiaan, että hän on kylmä ja itsekäs, kun hoiti sinut mutta ei jaksa enää lapsiasi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10100
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      415
      4422
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      91
      3036
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2865
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2674
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2668
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1855
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1722
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1630
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1433
    Aihe